Uusi nasselaukku uusin merkein lisätty kokoelmiin

(Kuva: Jari Kähkönen) Merkeillä on aina oma sanomansa minun projekteissani. Men-
nessäni suutariin noutamaan ompelutyötä; palautin niin ison säkin kerättyjä pulloja,
että silkkana mielenoikkuna päädyin ostamaan tuon ylimääräisen kuvausrekvisiitan.

Olkalaukku on yhä aivan valtava asia Pohjois-Karjalassa. Tässä junttilassa mies ei voi vailla häiriköintiuhkaa käyttää edes yksiväristä asuun sopivaa Marimekko-olkalaukkua; käsitettä, jonka täytyy olla jo vanhempi kuin minä itse. Ihan sama stailasiko bisneslikeksi vai punkkariksi.

Minulla oli niin Marimekkoja kuin nasselaukkujakin jo pääkaupunkiseudulla asuessani. Otin kapsäkin, jos katsoin tarvitsevani eikä näin ollut suinkaan joka kerta. Viimemainittuja muistan omistaneeni noin viisi yksilöä; kantensa torninkuvan tai SA -lyhenteen häivytin aina jotenkin pois. Ensinmainituista taas olen jo luopunut.

Mielestäni saan pitää nasselaukkua käsilaukkuna, koska ikäluokkamme kantoi niitä palveluksessa ollessaan; useimmiten kyllä vain valjastetsarin taskussa, mutta kuitenkin. Tullessaan käyttöön 1960-luvulla oli varmasti toisin; useilla oli näet vielä harmaat vaatteet, pitkävartiset saappaat ja nahkavyö patruunataskuineen.

"Tässä junttilassa mies ei voi käyttää olkalaukkua vailla häiriköinnin uhkaa. Ihan sama onko bisneslike vai punkkari."

Kuvassa näkyvä veska on iskemätön, sikäli kun sen voi aistinvaraisesti päättää. Ensikerran mieltymys heräsi – itseasiassa, huvittavaa kyllä – kaikista maailman paikoista juuri pohjoiskarjalaisella kirpputorilla, jolla kävin sinä vuonna vielä kesälomalaisena. Hankitun kannessa oli iso Aku Ankka -kangaslätkä.

Aiemmat yksilöt ovat saaneet lähteä kukin vuorollaan; pääsääntöisesti näin kävi liian vaikeasti korjattavissa olevan rikon vuoksi. Sellainen asiakas on armeija; pääsääntöisesti se käyttää loppuun ja heittää sitten pois – myös ihmiset. Vaan toisaalta; hyllytilani on rajallinen, joten liian hardcorea en säilö itsekään.

Halusin taas nyt vuosien jälkeen nasselaukun, koska se tuli mainituksi kaverin kanssa keskustelussa ihanteellisesta geokätköilylaukusta. Ostopaikan löysin hakukoneella, merkit hankin sieltä mistä aina ja annoin ommella ne samassa suutarissa mitä käytän muutenkin. Kyllä; niissä on – tälläkin kertaa – sanoma, niinkuin minulla aina.

"Ristiriitaista kyllä; nasselaukkumieltymys heräsi ensikerran kesälomalaisena pohjoiskarjalaisella kirpputorilla."

Patchit eli kangasmerkit ovat tällä erää peukku alaspäin sosiaaliselle medialle – omakohtainen protestini sille kuinka jo vanhastaan täysin sosiaalisesti töhöt ihmiset kulkevat nenä kiinni päätelaitteessa huvitellen toisten vahingoilla ja epäonnilla sekä riidellen turhasta. Olisipa tämän saanut keskisormellisena.

Keskimmäisen lause on kuulemma LA Beatin ja sittemmin Beverly Hills 90210:n Dylanin suuhun käsikirjoitettua. "Polttamani sillat valaiskoon tien, jota kuljen" on sattuvasti sanottu. Moista en kyllä itse muista kuulleeni niinä kertoina, kun kyseistä sarjaa tuli joskus muinoin katsottua. Into katosi kuin torstai-illan ohjelmapaikka.

Ei varmasti ole yllätys kenellekään, että tykkään lukea kirjoja. Nasselaukkuun mahtuu sellainenkin, kunhan pienemmät tilpehöörit laittaa suojeluvälineille suunniteltuihin sisätaskuihin ja niteen itsensä käärii kankaiseen kirjastokassiin. Kirjojenrakastaja on vähän amerikanismi, mutta otan sen itseironisesti huumorilla.

"Patchit ovat tälläerää peukku alaspäin sosiaaliselle medialle, polttamani sillat valaiskoon tieni ja kirjojenrakastaja."

Minun tyylini? Sellaista joudun pohtimaan naputtaessani tätä tekstiä keskellä ennätyshelteitä alusvaatteisillani tuulettimen puhaltaessa kirjoituspöydän jalkatilasta suoraan alavartalooni. YLEkin julkaisi äsken netissä jutun nuorisokulttuurien tyyleistä, jotka ovat muuttuneet osaksi valtakulttuuria ja palaavat siinä ajoin pinnalle.

Mustamaalaamatta pohjoiskarjalaisia, joille jo Shemagh-huivi, Tropical Monty -baretti tai Newsboy-lakkikin ovat liikaa; on sanottava, ettei valintojani ole hyväksytty koskaan missään. Ero on olematon, jos yhdet naureskelevat seläntakana, mutta toiset huutelevat ja "keskustelevat" läsnäolteni vaan minulle puhumatta.

Jos tykkäät, sitten tykkäät; ellet, et saa minulta sen enempää tai vähempää pisteitä. Sinun pitäisi ymmärtää, jottei ole asiasi edes yrittää sanella kenellekään mitä eli millainen hän saa olla. En rupea juoksemaan sen suhteettoman mielenahtauden perässä, mikä on tieskenen hyväksyttävyyskäsitys. Minä teen mitä huvittaa.