Kassitarkastukset

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuvassa kirjastokassi iso, 60 litraa.

Vähittäiskauppa on ikävä ympäristö viettää pidempiä aikoja, koska siellä vallitsevat järjenköyhyys ja tarve niin pomottaa, päteä kuin yrittää olla totta itseään fiksumpikin. Kuka tässä oikein koettaa kenellekin mitään myydä, saa aina aika-ajoin kysäistä, eivätkä ne ikinä tajua puhuttavan ironisesti.

Tottatosiaan; joensuunseudulla yritetään nytkin yhä pitää samaa vanhaa pelleilyä, kuten esimerkiksi kassitarkastukset ovat. Ei noin sen paremmin saada kiinni kuin ennaltaehkäistyksikään rikollista hävikkiä, uskokaa jo vaikka sitten ihan huviksenne. Maailmankuvanne on yksinkertaisesti vääristynyt, jos niin luulette.

Itselleni mokomaa on sattunut muistaakseni kahdesti. Ensikerran vittuilin takaisin ymmärtäväni kysyjän kateuden, koska olihan reppu sentään maineikkaan valmistajan Helsingistä ostettu juhlamalli. Toisen kerran – vuosien päästä tästä – olin kyllin hämmästynyt osatakseni muuta kuin kysyä takaisin ”mitä häh”. Eli näytinhän minä.

"Ei noin sen paremmin saada kiinni kuin ennaltaehkäistyksikään rikollista hävikkiä, uskokaa jo vaikka sitten ihan huviksenne."

Moiseen on aihetta palata uudemman kerran, koska havaintojeni mukaan lähiympäristöni elintarvikeliikkeisiin on kiinnitelty lappuja, että joko ”reput lokerikkoon, kiitos” tai sitten ”teemme kassoilla kassitarkastuksia”. Pointtini on kyseisten sääntöjen noudattamisen vaikeus siltä osin, jotta tarkastukselta välttyisi.

Kassi- ja reppulokerikkoja on määrällisesti vähän, ne sijaitsevat missä sattuu, käyttäessään joutuu kumartelemaan, on niin kulkevien ihmisten tiellä kuin toljotettavanakin, pantti ei toimi eikä laatuunsa sekä ylläpitoonkaan satsata. Että tässäpä ne tärkeimmät. Keiden sinä siis luulet kaupassasi käyvän ja miten asioivan?

Toimintatapa ei ole ongelma, jos asiakas ostaa vain vähän tavaroita ja vie ne käsissään tai työntelee täyden ostoskärrynsä autolleen. Mutta kun sellaista ei pitäisi olettaa. Ihmisyys on moni-ilmeistä, -kasvoista ja -äänistä; tarpeita sekä tapoja on siis loputon määrä eikä kauppa – niin vaikuttaja kuin onkin – säätele kaikkea.

"Keiden sinä siis luulet kaupassasi käyvän ja miten asioivan? Ihmisyys on tavattoman monimuotoista eikä asioita pidä olettaa."

Henkilökohtaisesti minulla on korkeintaan satunnainen tarve tuoda kauppaan kantamuksia. Pidän avainkukkaron kolikkotaskussa puoltatoista euroa kolikkoina, joilla useimmiten virkailen itselleni säilytystilan hypermarketissa ollessani. Jos yksittäisen sellaisen tila on ala-arvoinen eikä siis kelpaa, jätän kapsäkin autoon.

Näin en toimi ostaessani päivittäin käyttämiäni elintarvikkeita ja muita taloustavaroita. Ensiksi; menen jalan enkä autolla. Toiseksi; parinkin käyntipaikaksi usein valikoituvan fasiliteetit ovat 90-luvun tasoa, mitkä on toteutettu aivan toisennäköiseen maailmaan kuin missä tänään eletään.

Onneksi minua ei pyritä liioin niissä ”tarkastamaankaan”. En nimittäin jaksa mitään ihmissuhdetta apinoivaa vuorovaikutuspeliä, jossa joudun harjoittamaan vaihdantaa pelkästään kehnojen rakenteiden ja piittaamattoman johtamisen tähden. Jos tällä kassijutulla on oikeasti mitään väliä, suunnittele, seuraa sekä päivitä paremmaksi.

"Jos tällä kassijutulla on oikeasti mitään väliä, suunnittele, seuraa sekä päivitä fasiliteettisi paremmiksi."

Niinpäniin. Sitten ne kakarat jättelevät ties mitä sisältäviä pikkureppujaan tai jopa urheilukasseja minne tahansa kauppojen sisätiloissa; onneksi ollen minulle vaivoiksi enää vain siinä, että joudun luovimaan välitsensä tutkiakseni ilmoitustaulua. Eivät heidän vähät rahansa pantteihin jouda eikä kantamissaan etukorteissakaan ole sirua.

Minä painan tyhjän kauppareppuni littanaksi ostoskärryn reunaa vasten, sekä ostan sitten mitä aioinkin. Kassalla varmistan, jottei taaksensa tai allensa ole vahingossa valunut mitään, maksan ja poisviennin edellä pakkaan ostokseni vuosien saatossa kokeilemalla tarkoituksenmukaisimmiksi havaituille paikoille.

En siis todellakaan jätä reppuani lattialle makaamaan. Enkä liioin nostele ostoksia kassahihnalta kärryyn, mene tuulikaappiin, täytä sinne lokerikkoon jättämääni reppua sekä ole toljotettavana kun joka ainoa kulkija miettii ohittaako vai odottaako liikkeellelähtöäni. Ja sitten vielä palauta niitä ostoskärryjä.

"Painan tyhjän repun littanaksi ostoskärryn reunaa vasten ja kassalla varmistan ettei taakseen tai allensa ole valunut mitään."

On minulla toki muitakin pakaaseja; sellainen voi tulla käyttöön, jos ei ole kauppapäivä, mutta pitää käydä kirjastossa tai noutaa saapunut lähetys. Pyrin tällöin olemaan ostamatta mitään – vaan ostanko vai en – sen näkee sitten. Kuka sitä nyt viittä tuntia tarpeellisia televisio-ohjelmiakaan kuivin suin katsoo, esimerkiksi?

Saattaisinhan minä sen kantamukseni lokerikkoonkin kyllä tässä tapauksessa laittaa, mutta kun ei yksinkertaisesti huvita. Siinä on jo aivan kyllin vaivaa, jotta sovittelee lisääntyvän kantopainon sisässään valmiiksi olevan viereen; asiamiehissä ei näet tuppaa olemaan toimipaikoista tuttua koko tilan kattavaa tiskiä millä pakata.

Pikkureppu ei siis ole ikinä täysin tyhjä. Rahtiruumassaan on se mitä sinne on keikan aiemmilta pysähdyspaikoilta mukaan otettu. Ja luonnollisesti; jos kapsäkin tilavuus on alle 30 litraa, en harrasta useampia kantamuksia, joten sen ainoan asianomaisissa taskuissa on ne päivittäin kantamani tarvekalut kuin olisi mukana muutenkin.

"Pikkurepun rahtiruumassa on edellisten pysähdysten tavarat ja sivutaskuissa taas mukana kantamani tarvekalut."

Lopputulema taitaa olla, jotten pidä vähittäiskaupan rikostorjuntaa ongelmana, kosken itse ole kohderyhmää. Kunhan vain ei aiheudu töksähtäviä kohtaamisia, joissa pitää miettiä kuinka kovasti tahdon ostokseni, milloin tyhmän kysyjä älyää lopettaa tai miltä sosiaalinen paine tuntuu. Pakottavat? No, eivät pysty.

Kaupan henkilökunnalla ei ole oikeutta käyttää pakko- ja voimakeinoja tehtävän suorittamiseen. Jos ei suostu, tarkastus jää tekemättä. Kiinniotto- sekä poisotto-oikeudet löytyvät jokaisen oikeuksina, mutta tällöin edellytetään tehtyä havaintoa anastuksesta. Erityisesti varoitan "näkemään alkamisen" oikeudellisista seurauksista.

Yksityinen turva-ala ei sinänsä kuulu juttuun, koska sellaista ei "laput nostaneissa" kaupoissa näy. Mutta, nyt kun kirjoittaa aloin; muistan kuinka työvuosieni loppupäässä näin muuan holtittomasti ajaneen piirivartijan näyttävän nuoremmalleen, yöhuoltamon vartijalle, huonoa esimerkkiä ihan puoliperseisellä kassitarkastuksella. 

Että, ei se kyllä niiltäkään aina hienosti suju; tuo saakoon olla loppulauseeni.