Kulkee kuin virraton sähkömopo vailla ajajaa lumisen polun reunassa pakkasella

Olin tässä iltana eräänä tulossa kaupasta; näin toisellapuolen tietä harmaan tai hopeaisen kolmipyöräisen sähkömopon, jonka tavaratelineellä oli kävelykeppi ja jalkatilassa kuljetusvaljaat ilman ajajaansa. Mitä ihmettä? Eikai jossain harhaile tai ole lumikinokseen tuupertunut liikuntaesteinen eksynyt vanhus?

On peruste soittaa hätäkeskukseen, koska täytyy tarkistaa liittyykö havainto kadonneeseen henkilöön tai onko joku muun kiireellisen avun tarpeessa; en liioin tunne muuta yhteyspistettä, jossa asian hoitaa. No, liittyihän se; suojatiellä lojunut käytetty sininen kumihanska oli ollut ensihoidon, joka oli tullut-käynyt-vienyt.

Hätäkeskuspäivystäjä ei kuulemma voi ilmoittaa asiasta kotihoidolle, koska sillä ei ole heidän yhteystietojaan; päätti tehdä asiasta tehtävän poliisille. Itse olen sitä mieltä, että sanon asiasta suoraan, jos näen hoitajan jossain asiakaskäynnillä nyt kulkiessani. Kylässähän on SOTE-keskuskin, jossa säilyttää mopoa ellei muuta keksitä.

"No, liittyihän se; myös suojatiellä lojunut käytetty kumihanska kertoi ensihoidon tulleen-käyneen-vieneen ajajan."

Kotiin päästyäni kirjoitin Googlen hakulaatikkoon kotihoito kontiolahti siun sote ja sain esiin puhelinnumeron, johon soitin. En tullut siitä juuri aiempaa itseäni hurskaammaksi. Ilmeistähän on, ettei noissa sähkömopoissa ole tunnisteena kuin ehkä joku historiallinen kuntayhtymän viivakooditarra eikä aina sitäkään.

Siispä; hoitaja sanoo, ettei voi tietää kenelle kyseinen sähkömopo kuuluu. Minunkin yhteydenottoni perustuu oletukseen, jotta tuollaisen apuvälineen saanut todennäköisesti on kotihoitoasiakas, mutta en voi tietää sitä. Puhelun päättyessä minua kiitellään vuolaasti vaan asian hoituminen ei ole edennyt vähääkään.

Niinpäniin. Tietenkään ambulanssissa ei voi olla peräkärryä, jossa kuljetettaisiin potilaan varsinaiseen autoon sisään mahtumatonta omaisuutta. Ylipäätään; on selviö hengen, terveyden, toimintakyvyn ja elämänlaadun tulevan priorisoiduksi korkeammalle kuin apuväline – sehän on vain rahalla korvattavissa oleva esine.

"Henki, terveys, toimintakyky ja elämänlaatu priorisoidaan – apuvälinehän on rahalla korvattavissa oleva esine."

Mutta onhan tämä byrokraattinen mitääntekemättömyys silti aikalailla häkellyttävää. Ei tiedä, ei voi, ei kuulu eikä pysty. Paljonko olisi maksanut yksi ei-kiireellisellä tekstiviestillä hälytetty vapaaehtoinen sopimuspelastaja tulemaan paikalle, nappaamaan vaihde vapaalle ja työntämään kärry SOTE-asemalle?

Ai ei kuulu pelastustoimen tehtävin? Niinpäniin. Lieksassakin lähti pelastusyksikkö hätiin, kun vanhuksen sähkömopo hyytyi pakkaseen ja olivat vielä vieneet tämän takaisin kotiinkin. Mutta toisaalta; sikäli, kun muistaa saatan, niin tuo oli vielä hyvinvointialuetta edeltäneen kuntayhtymän aikaan, silloin vuosia sitten.

Vuorossaoleva hoitaja olisi avannut oven, tehnyt tietokoneella muovitaskuun laitettavan lapun mikä kiinnitetään nippusiteellä ohjaustankoon sekä ohjannut pysäköimään laitteen valvontakameran alle. Lappu olisi sisältänyt tiedot säilytyksestä, koskemiskiellosta ja enimmäissäilytysajasta.

"Onhan tämä byrokraattinen mitääntekemättömyys silti häkellyttävää. Ei tiedä, ei voi, ei kuulu eikä pysty."

Mikäli potilas kotiutetaan samoihin oloihin; fysioterapeutti lataa sähkömopon akun niin, että asiasta tiedon saanut invataksilla saapuva potilas saa apuvälineen mukaan enimmäissäilytysajan puitteissa. Mikäli hän jää sille tielleen tai ei enää tarvitse apuvälinettä, apuvälinepalvelut noutaa sen pois autollaan. Ihan yksinkertaista!

Tai jos sähkömopossa olisi tunniste niin tiedot luettaisiin ja potilas olisi kotihoidossa, hoitaja toimittaisi välineen kotiin; ellei niin hoitoyksikkö pyytäisi tiedon auttamaan kykenevästä luottohenkilöstä ja ilmoitettu hänelle. Ehkä maksettavaksi tulisi ihan kiinteistönhuollon ovenavausmaksu, jos sisäänpääsyn suhteen ei muuta keksitä.

Ylipäätään; näinkö huonot usein kovasti parjatut julkisen terveydenhuollon tietojärjestelmät ovat, jottei sen paremmin hoitoyksikkö kuin kotihoitokaan voi silloin ja siinä paikassa tarkistaa kenen kuuluu järjestää potilaan asiat? Ensinmainittu ilmoittaa asiasta viimemainitulle tai viimemainittu tarkistaa ensinmainitulta sijainnin ynnä keston.

"Näinkö huonot julkisen terveydenhuollon tietojärjestelmät ovat, jottei lopulta asioita hoida oikeastaan kukaan?" 

No, kaikkien hoitaessa vain omia tehtäviään; hyvinvointivaltiomme kulkee kokonaisuutena kuin virraton sähkömopo vailla ajajaa lumisen polun reunassa pakkasella. Onko ihme, että perinteinen hälläväliä tai mitä se minulle kuuluu -ajattelu on säilynyt ellei suorastaan vankistunut meidän ajassamme?

Vähintään on sangen kummallista, että ensin valitellaan kännykkäaikaa, jolloin ihmiset vain soittelevat viranomaisille pyytäen heitä tarkistamaan vaikka kuinka ohuita havaintoja, mutta oikean paikan löytäminen kullekin asialle on vaikeaa. Eiväthän sähkömopo ja liikuntaesteisen ikääntyneen toimintakykykään ole ilmaisia.

Minäkään viitsi enää lähetellä Kontiolahden kunnalle tietoa mistään. Jos liikuntatilassa ollaan paikalla niin harvoin, jottei tuulikaappiin toistuvakäyttöiseksi ulko-oven pönkäksi kannettua saaviroskistakaan kaivata – oikealla paikallaan – niin paras liene antaa olla. Ellei huudeta apua, seinään tullut uutta reikää eikä nurkan alta tulvi vettä tai savua.

***

Jälkikirjoitus: Seuraavan päivän illassa tässä kirjoitettua sähkömopoa ei enää näkynyt. Toivottavasti oli löytäytynyt joko oikeaan kotiinsa tai vähintäänkin turvalliseen säilytyspaikkaan.