Suonsilmäke löytyy tietoverkostakin

(Kuva: Jari Kähkönen) Joensuun pääkirjas-
ton ala-aulan säilytyslokeroilla oli keppos-
teltu; sinänsä kukaan ei yllättyne, jos kirjas-
tossa on kirjoja. Vannomatta paras?

Tämä pakina sai alkunsa, kun Rysky Riiheläinen bloggasi Toimittajaliitosta, joka on melkoinen kummajainen niin nimeltään, kokoonpanoltaan kuin väitetyltä tarkoitukseltaankin. Eiköhän mokoma Terijoen hallitus ole pelkkä tienuu- ja huuhaanlevityskone petettävissä olevien puijaamiseksi.

Vaivauduin naputtamaan nämä rivit, koska joku väheksytty ressukka, kuin ei tienne epämääräisistä pressikorteista, eikä tuntene mediakentän laidalla aina roikkuneiden loputonta taistelua merkityksestään; saattaa vielä tuohonkin liittyä. Suonsilmäke löytyy tietoverkostakin; männä viikonloppunahan tuonkin taas näki.

Kaikki halukkaat eivät koskaan saaneet pressikorttejaan virallisesti; 90-luvulla Keltaisessa Pörssissäkin mainosti eurooppalainen postimyyntifirma, joka oli olevinaan kansainvälinen journalistijärjestö. Nyt saat vastaavia tiskin yli mistä hyvänsä painosta Suomessa, koska työmailla on tunnistepakko.

Sitäpaitsi, ammattijournalistien ja tieskenen välillä on muukin näkyvä ero; käyttäytymisessä, tietämyksessä, toimintatapojen tuntemuksessa, työnjäljessä sekä vaikka sun missä. Työ on helppoa vasta, kun sen jo osaa. Joku vakuuttaa, jokutoinen ei. Miksihän kaikkiin oikeasti tärkeisiin paikkoihin on akkreditointi?

Seuraavaksi sain aihetta pohtia niin sanottua objektiivista totuutta, sillä 30 vuotta kulussa oltuaan näemmä postmoderni tietokäsitys on lopulta läpäissyt koko yhteiskunnan. Miten se rimssu taas menikään; 1800-luku pohditiin onko tämä totta, 1900-luku eihän tämä ole ei-totta ja sen jälkeen kaikki oli enää pelkkää kielipeliä?

Ymmärrettäköön edes, että mainos, mielipide ja tosiasia ovat erillisiä käsitteitä. Sekä, että jotkut pyrkivät tarkoituksella vaikuttamaan vastaanottajaan. Vanha novosti-pravdalainen sananlasku Neuvostoliitostakin opastaa, että propaganda tehoaa parhaiten, kun varoo loukkaamasta vastaanottajan arvoja.

(Kuva: Jari Kähkönen) Ryskyn luennon aiheena oli disinformaatio.

Yhdet ovat siis niin tunnustuksenkipeitä, että joko maksavat siitä ”järjestölle” tai antavat työnsä (puoli-)ilmaiseksi medioille. Toiset pitävät oikeutenaan haukkua muita lampaiksi, mutta eivät älyä alkaneensa infosodan tykinruoaksi&miinanpolkijoiksi. Siis, teitäkö pitäisi vielä uskoakin, yhtään mistään?

Ihmisyys, kaikessa kummallisuudessaan ja monimuotoisuudessaan; on pohjimmiltaan kohtaamista. Kun joku postaa someen tai antaa livenä vähänkään erikoisemman kommentin, tekijä googlataan sekä häntä kytätään. Vastataan mitä vastataan; joko asiasta hullunkurisimpaan mielennouteeseen, tai ihan vaan nimitellen.

Ai minulla on agenda vai? Niin onkin; nimittäin Ajaston Agenda Vertical 2020 Hongon mustassa suorareunuksisessa kalenterilompakossa. Ymmärrän kateutesi; erikoinen se ei vielä ole, mutta yhdistelmä on varmasti kalliimpi kuin mikään mihin sinulla on varaa. Silti, pidähän kuule vast'edes rupsut sisälläsi, jos vielä satutaan samaan huoneeseen.

(Kuva: Jari Kähkönen) Ainoa agendani; jos kalenteri on kädessäni, se näkyy.
Ja ei kiitos, en todellakaan kerro koko internetille mitä lompakossani on; käytin
retusointikynää riittävästi ennen julkaisua.

Lopulta kohtaaminen saattaa siis tapahtua vain oman pään sisällä ja saatu huomiokin on lähinnä kielteistä. Missä luulet olevasi ihmisenä ellet edes osaa olla kiroamatta kirkossa ja pierimättä seurassa? Niinpäniin. Et sinä voi panna kaikkea tietotekniikan, ajan moderniuden tai sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen heilumisen syyksi.

Suonsilmäke löytyy siis reaalielämän lisäksi tietoverkostakin, ihminen. Kaikelle on aikansa ja paikkansa; näin se on ollut Raamatusta Lapinlahden Lintujen kautta aina tähän bittiin asti.