Silakkaliike härnää persuja ja kokkareita, bloggasi Uuninpankkopoika. Mutta mikä lienee liikkeen taso, kun olemus alkaa vakiintua ja toimintatapojen tulisi olla uskottavia? Haha, ainakin "asiat riitelevät, eivät ihmiset" -hokema on yhtä täyttä huuhaata kuin paretskoilainen "tolkun ihmisyys" oli. Liikkeessäkin pitää osata käsitellä ihmisiä.
Joukkoliikkeessä jokainen luulee olevansa huoneen viisain, mutta on lähinnä hurmautunut omasta äänestään tai tekstistään. Jokatoiset vain mainostavat itseään tai pyrkivät tiesmiksi, mutta niin tekemisen sisältö kuin aiemmat ansiotkin puuttuvat täysin. Kolmantena tulevat kaveria etsivät tai henkilökohtaisen ongelman vaivaamat ressukat.
Siksi taso vaihtelee. Turvallisinta on tyytyä näpertelemään; ei ainakaan loukata ketään ja kohta liikkeeltä menee niin näkyvyys kuin vaikuttavuuskin. Onneksi olkoon, tuli sitten perustetuksi vain yksi uusi hassunhauska Facebook-ryhmä lisää; joku mikälie puskaradiopalsta. No, sellaisen sisälläpä näet toden ihmisluonnon, jos hirviät.
Usein siis pieni kuppikunta johtaa, harvat tekevät jotain hyödyllistä ja enin osa töllöttää passiivisena. No, ainakin kunnes joku haluaa valtaa, mutta ei saa; tai toivoo toimintaa, mutta tämä torjutaan koska se kuulemma haittaisi hommien tekemistä. Tai sitten liike todellakin halutaan pois päiviltä ulkopuolelta sabotoiden.
Tasonnoston keskeinen kysymys on, että paljonko panostetaan keskinäiseen viihtyvyyteen ja paljonko asialliseen asiaan. Arjessa tapahtuu kaikenlaista; aletaan rönsyillä, toteuttaa itseään ja ennenkaikkea ollaan erilaisia ihmisinä. Pian on tyhmä konflikti pystyssä, kun yksi kieltää toista ja kolmas nauroi väärässä paikassa.
Mikä on olennaista tai mihin pyritään? Tämä maailma on täynnä hevonpaskaa, mutta kyllä ”jokaisen omia totuuksia” on aina ollut tarjolla. Kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta ei koskaan ollut yhteisymmärrystä; 1980-luvun nuorisokulttuurissakin nimiteltiin ihonväristä, mutta harvoin julkisesti. Fiksuutta vai rangaistuksenpelkoa?
No, taso kyykkää täysin, kun heitellään hylättäväksi tarkoitettuja naurettavuuksia, rinnastetaan suhteettomia, sanotaan ettei muka ymmärretä kun halutaan torjua tai keksitään ”ettei tämä kuulu tänne”. Niin juuri. Siksi yhden asian liikkeet väsyvät ja merkittävien poliittisten puolueiden kartalla tapahtuu jotain vain kerran vuosisadassa.
Merkittävä puolue on sujuvasti kaikkien kanssa samaa mieltä, mutta ei jää siitä kiinni kenellekään. Syötetään vastaanottajalle vahingoniloa, omahyväisyyttä, hyväksyntää, oikeassaoloa, vaurautta ja vallantuntoa sen mukaan mitä tarve kulloinkin vaatii. Ne sanovat puoluemalliaan kansalliseksi, mutta ei ajatusta ole Suomessa keksitty.
Päävihollinen, populismi, on voimakas juuri siksi. Merkittävistä puolueista poiketen he muka ovat rehellisiä, oikeasti kansan puolella ja lässynlässyn. Populistit ovat holtittomia, koska tyhjästä syntyneellä periaatteettomalla ei tietenkään ole edes siedettäviä pitkän ajan tavoitteita. Jo valtion kulisseissakin lienee kyllin pitelemistä.
Ainahan ihminen luulee itseään fiksuksi, sukupolveaan ainutkertaiseksi ja maailman muuttuvan. Taino, että edes itse pääsisi parempiin hommiin. Tasonnostoa, kaikkityyni. Ihmisyyden, hyvän yhteiskunnan ja toimivan maailman perusteissa olisi kyllä ollut useille puhdetta riittämiin jokaisena aikana.
Ja ei, minä itse en kuulu Silakkaliikkeeseen; yleisesti vieroksun liikkeitä, mutta ideologioita erityisesti suorastaan vihaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.