Voi rakkaat poikaraukat; ette te ole ystäviä ettekä "saa" yhtään mitään

(Kuva: Jari Kähkönen) Siinä oli tämän setämiehen nuoruuden ensimmäinen vaan ei ainoa helyrasia.

Manosfääristä tärähti! Uusin villitys on nyt moggaaminen, YLE:n mukaan. Kyllä näiden – ehkä pinnallisesti mieheltä vaikuttavien – höpelöiden pikkupoikien leikki enimmäkseen naurattaa minua. Vai on ”alfauros” – tälläkertaa – tälläytynein kossi koreimmissa kuteissa? Ja Amerikan presidenttiyskin ratkeaa näin?

Poikaraasuilla ei ilmeisesti ole kykyä ajatella, josko näyttöruudun puhuva naama tai etäältä huuteleva/sietämättömän liki virnuillen änkeävä ivailija saattaisikin puhua ensisijassa omaan pussiinsa. Sikäli, kun ei törise sattumanvaraisia lämpimikseen tai ajankuluksi. Eipä kai. Muutenhan he olisivatkin jo aikamiehiä.

Ihminen on valitettavasti laumaeläin eikä toimi tai asu mitään tämän planeetan osaa – ainakaan kauaa – yksin. Lajin perusluonne on katsoa ja kommentoida toista – niin kutsutusti samanlaista, – vaikka oikeasti jokainen on aina ollut yksilö, sekä niin kannanottojen perusteet kuin sitovuuskin vaihtelevat – äärettömästi. Pidähän varasi!

"Ihminen on laumaeläin ja lajin perusluonne on katsoa ja kommentoida toista – luulla kaltaisekseen, – oltiin tai ei."

Se näyttöruudun puhuva pää on sensortin tarinoija, että mitä useammin ja pidempään toljotat – sitä enemmän tämä tienaa sekä saa muita etuja. Koska – sekin missä tai minkä kautta tämä tapahtuu – laitteet, yhteydet sekä alustat ovat nekin läpikaupallinen bisnes! Ettekai te nyt ihan yllättyneet?

Siispä; ei ole mitenkään kummallista, että niin kutsutut viestit jakautuvat karkeasti kolmeen: hei katsokaa kaikki minua, olette jokainen ihania eli hahhahhaa yhdet ovat naurettavia pellejä – toiset taas ovat ihan pomoja ja siksi juuri he menestyvät. Jos pyrky on ylipäätään valtavirtaan sekä voitontavoitteluun päin.

Mikäli ei; poljetaan paikallaan suoltaen ei-ketään-kiinnostavaa harmittomuutta tai mennään kaninkoloa päin – isoina otsikkoinaan: mietipä kuinka asiat voisivat olla eli ”ajattele” itse. Sisällöntuottaminen voisi periaatteessa myös tapahtua asiallisin menetelmin ja suuntautua hyödyllisiin päämääriin, mutta tämä ei ole todennäköistä.

"Sisältöä voisi periaatteessa tuottaa myös asiallisesti asiallisista asioista, mutta tämä ei vain ole kovinkaan todennäköistä."

Naamatusten yksi halusi pomoksi, toinen pomotettavaksi ja kolmas ei ollut ylipäätään varma mistään, mutta avasipa vain silti suunsa. Neljäs taas menee pokkana eli uskoo olevan helpompi saada anteeksi kuin lupa; viides vain toljottaa haluten lähinnä tarinoida ajankuluksi – tarkoittamatta yhtään mitään.

Jokaisella on joka asiaan vähintään kaksi mielipidettä – ääneensanottu virallinen ja visusti vaiettu todellinen. Tätä noudattaa jokainen valppaana maailman edessä oleva, kenelle oma etu on kallis. Vaan etpä uskonekaan, että kuinka paljon pääsäännöstä poikkeamista mahtuu vielä persoonallisuudenkirjon normaalipuolelle!

Tuollapuolen ovat kielteiset poikkeuspersoonat keillä on sujuva kyky ajatella yhtä, puhua toista ja tarkoittaa kolmatta samaan aikaan; sikäli, kun jokainen yleisö ei saa täysin häpeilemättä itselleen räätälöityä esitystä. Johdonmukaisuus on sekä kallista että vaikeaa, mutta ei siitäkin on vielä matkaa yksitotiseen yksioikoisuuteen.

"Johdonmukaisuus on sekä kallista että vaikeaa, mutta ei siitäkin on vielä matkaa yksitotiseen yksioikoisuuteen."

Itsekin liityin jonoon peruskoulun ensimmäisenä päivänä; aloin käytävässä kulkiessamme hermostuksissani tarinoida lähimmälle pojalle. Silti – yhdeksännen luokan keväällä kävimme nyrkkitappelun, koska kaveruus – yllätys tai ei – loppui nopeammin kuin ala-aste. Senkin päätteeksi piti kyllä tapella – erään toisen kanssa.

Vuosia myöhemmin bussi jätti minut salkku kädessä pikkukengissä prässihousuissa kauluspaidassa v-aukkoneuleessa ja pitkässä takissa ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen pihaan – luullakseen vertainen oletti olevani tulossa laillaan tuotantotekniselle toimihenkilökurssille. Olin menossa vartijan peruskurssille.

Olettaa ei siis pitäisi, mutta – yllätysyllätys – kaikki tekevät niin silti. Ovat suorastaan ennakkoluuloisia eivätkä edes sitä häpeä. Toisten asioista ei liioin pitäisi puhua – etenkään – tämän seläntakana, mutta joka päivä mennään niin henkilökohtaisuuksiin kuin juoruillaankin. Näin on aina tapahtunut ja tapahtuu vastakin.

"Vieraassa ympäristössä ihminen pälyilee ympärilleen, ja juttelee tuntemattomille, kun etsii laumaa mihin liittyä."

Muuta tietä onneen ei siis ole kuin kyky erottaa tarpeellinen-tarpeettomasta sekä oikea-väärästä. On oltava kaikkien yhtäläisen ja jakamattoman ihmisarvon puolella; kannatettava oikeus-, hyvinvointi- sekä sivistysvaltiota ynnä liberaalia demokratiaa. Ne eivät ole täydellisiä, mutta tätä kirjoitettaessa ei vielä paremmasta tiedetä.

No, tekstiäni ei tasantarkaan lue sen paremmin kaikesta mahdollisesta epävarma itseään etsivä teini – kuin yli seitsenkymppinen toissapäivän sisäpiiriläinenkään, – jolla taas on kuulemma kateissa Suomen idea. Kummallakin on sama ongelma. He tekevät turhaa työtä; etsivät jotain, joka löytyisi vain lakkaamalla ponnistelemasta.

Teini unohti elää; ei ymmärrä elämän itsetarkoituksellista, -oikeuttavaa ja -selittävää perusluonnetta. Vanhus taas pyrkii visionääri-sankariksi, koska hyväntahtoisesti nähtynä sotki tavoitteen sekä päämäärän keskenään. Sikäli, kun ei vain ole silkka hyvinvointivaltionromuttaja velanottotwistillä, luullakseen omine sanoinensa.

"Niin teini kuin vanhuskin tekevät turhaa työtä; etsivät jotain, joka löytyisi vain lakkaamalla ponnistelemasta."

Kaikki haluavat turvallisuudentunnetta, kuulua joukkoon ja saada mielihyvää. Tässä ajassa yhdet kuuntelevat sujuvasti puhuvaa päätä pohtimatta lainkaan mitä hän sanoi. Yhdelle tämän pitää olla menestyvän näköinen mies; toiselle kelpaa hyvännäköinen nainen perseineen. Luullevat oltavan ystäviä elleivät suorastaan jo saavansakin.

Oikeasti ystävät ovat läsnä nyt ja tässä tai he eivät ole todellisuudessa olemassa. Mitä taas niihin saamisiin tulee, – niin sanotaanko vaikka näin, – että ei oo ei tuu. Ellei nimittäin ensin ymmärrä, jottei siitä sen paremmin makseta kuin oteta väkisinkään. Ei koskaan. Usein näin on silloinkin, kun on puhe myös jostain muusta kuin siitä.

Minä itse? Kiitos kun jätät kysymättä etkä luule kaikessa olevan aina kyse itsestäni niin suoraan rivillä kuin epäsuorasti rivinvälissäkin. On vain niin kovin inhimillistä pitää pellenään haluta hiljentää vähätellä eli toivoa näkevänsä kulissien taakse, kun sitä huutavaa laumaa liityttäväksi ei ollut eikä mitään sellaista ollut ikinä tulossakaan.