Ihminen ei – väitetysti – näe, koska hän ei edes tahdo katsoa

Olin aiemmin sitä mieltä, että talvi oli ainoa aika, kun Pohjois-Karjalassa asuminen ei vituta. Sitten seitsemänkympin ja seniliteetin välissä olevat hyvänpäiväntutut sekä ventovieraat kävivät viimeaikoina vaivoiksi pyrkien tarinoimaan niitänäitä. Mihin nuorena sosiaalistui, sitä vanhanakin toistaa.

Mitään asiaa tai uutta niillä ei ole koskaan. On kuiva keli, höhöhöö. Tämä tuli oikein kahteen kertaan kahdelta eri tyypiltä samalla viikolla. Hyvänpäiväntutulle vastasin yksitavuisesti; ventovieraaseen en reagoinut kuin katsoen, jottei tällä ollut avuntarvetta – kykeni näet pian sauvakävelemään matkoihinsa.

Niinikään; varis- tai naakkaoletettujen mahdolliset välit eivät kiinnosta minua yleensä eikä erikseen – kaikenviimeksi lähtisin äänen suuntaan niitä selvittämään, kun asiasta piti erikseen tiedottaa. No, siihenhän se toimintakyky helposti surkastuukin, jos ei käy muualla kuin vessassa ja tupakalla.

"No, siihenhän se toimintakyky helposti surkastuukin, jos ei käy muualla kuin vessassa ja tupakalla."

Kotoa tulevat nimittäin hakemaan niin harvat ja yleensä tarkoitusperiltään tai tavoiltaan yksipuoliset toimijat, jottei kauttaan synny – säilyttämisen arvoisia – tuttavuuksia eikä ystävyyksiäkään. Kyllä sellaisia saadakseen pitää ihan itse mennä jonnekin, tavata ihmisiä ja tehdä asioita – yhdessä.

Pohjois-Karjala on tottatosiaan tekososiaalinen ja mukayhteisöllinen kummajaismaakunta. Jokainen esittää hymyssäsuinhuasteluperformanssia, kun sitä katseleva jokatoinen teeskentelee tietävänsä tämän asiat; joko tohottaa kuinka ne muka olivat tai kysyy vihjaavasti jostain mistä tämän ei pitänyt mitään tietää.

Vaan on välillään heittoakin – myös muussa kuin asukkaiden päiden sisällä. Heinäveden Lehden kolumnistin mukaan kuntaan muutettuaan, kun meni stereotyyppiseen huoltoaseman kahvilaan, puheensorina siellä taukosi ja päät kääntyivät kohti. Väitti nyt oppineensa suhtautumisensa olevankin ”välittämistä”.

"Pohjois-Karjala on tekososiaalinen ja mukayhteisöllinen kummajaismaakunta esittämisine sekä tietämisineen."

Jokaisella on tosiaan oikeus omaan tarinaansa, olen sanonut jo kauan. Lisään siihen nyt, – näiden puoliautomaattiparranpäristäjien keskellä asuessani –  että vaan hittoako se piti minulle tulla kertomaan. Ei saa selvää – ovatko nämä oikeasti yhtä sokeita kuin esittävät – minä olen tosiaan yleensä menossa jonnekin eli on hommat kesken.

Näet; kerranpa menin pihavanhuksen ohi tämän ollessa jo ovensa välissä matkalla sisälle – kääntyi silti vielä kohti. En sanonut ”terve”; nostinpa vain kättäni. Toljotti mitäänsanomatta ja elettäkään tekemättä päin. Niinikään; nuoremmat naiset kulkevat jo kiertoteitä välttääkseen kanssaan tekemisiin joutumisen – olen myöskin havainnut.

Tosiaan; joillekin käy niin, että ympärivuorokautiseen hoivaan siirtymistä tietävä muistisairauden paheneminen ilmenee täkäläisittäin sanoen ”maanvaivaksi rupeamisena”. Esimerkiksi naapurin luo pyritään kyläilemään niin usein, jotta kyseinen asukas ei yksinkertaisesti enää viitsi mennä avaamaan ovikellon soidessa.

"Joillekin muistisairauden paheneminen ilmenee täkäläisittäin sanoen 'maanvaivaksi rupeamisena'."

En siis tiedä, että mitä tuostakin – lähinnä armeijalle vivahtavasta – joka kerta ohittaessa tervehtimisestä pitäisi olla mieltä. Selvästikään tapana ei ole haistatella, mutta onhan moinen jo aika outoa. Varsinkin, kun sen paremmin pakkotervehtijä itse kuin minäkin olimme molemmat moisessa enintään asevelvollisuusaikamme.

Ajattelen nyt, että jos jollekulle ei kerran yksinkertaisesti voi toivoa hyvää; on vähintään pidättäydyttävä toivomasta pahaa. Se on hyväksyttävä kompromissi, sillä toivotaanhan tälle silloinkin niin paljon hyvää kuin vain inhimillisesti pystytään; oletuksen ollessa, että jokainenhan on itse oman elämänsä päähenkilö.

En toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään, on etäällä sanottu jo kauan. Tuon verran auttaisin vihamiestänikin, sanottiin huomattavasti lähempänä ja vähemmän aikaa sitten. Että, katsotaan sitten; ylettömän kontaktinottamisen vailla muuta asiaa voi varmaankin sivuuttaa suomatta yhteyteenpyrkijälle minkäänlaista huomiota.

"Ihmiselle on aina toivottava hyvää. Jos ei voi, on ainakin vähintään pidättäydyttävä toivomasta pahaa."

Vietettiinkö siis Vanhustenviikkoa jo helmikuussa? Maikkarin Rikospaikan Murharyhmä-paneelikin oli käsittelevinään vanhusten hoivakotikuolemia. Opin siitä valtionkoulukotipomo Kaisa Tammelta jännän uuden sanan. Se oli laitosvalta, jota pidän hoitoideologian lähikäsitteenä ja perusoikeusmyönteisyyden vastakohtana.

Olen nyt kypsynyt ymmärtämään, että perustuslakiuudistus katsoi sivuun vanhusten oikeuksista, koska kontrollipoliittinen Marraskuun liike oli teinien tempaus. Niille asia oli korkeintaan olemassa – muiden, isompien otsikoidensa – alateemana. Vaikka tuskinpa senaikainen vanhainkoti oli sekään mikään paratiisi.

Teininä käsitteellistin sanojen ja tekojen eli sen mitä piti tapahtua versus mitä oli tapahtunut -välisen eron ”tasavallan takapihaksi”. Siellä saattoi olla tunkio, sauna saunantakasineen, kolme autonraatoa pellolla tai jotain vieläkin rumempaa. Nyt lähtee – liki 40 vuoden viisaudella – ihminen ei väitetysti näe, koskei edes tahdo katsoa.

"Tasavallan takapihalle ei tahdota katsoa, koska siellä puheet ja aikomukset lakoavat toteutuvan todellisuuden edessä."

No, mitäs minä itse en tahdo katsoa? Tiedän kyllä kuka kuskaa ketäkin ja kuka maksaa viinat eikä ole aikomustakaan sen paremmin liittyä rinkiin kuin paimentaa osallisiakaan. Tiedän, sillä täkäläiset keille toisten yksityisasiat ovat vaihdettava valuutta, tai edelleen kertomisensa on suorastaan elämän suola; kertovat jollekulle, joka kertoo minulle.

En parhaalla tahdollanikaan tiedä, että kummasta tulisi pahastua enimmin, – suakkunoinnistaan, – toisten yksityisasioiden selostamisesta käkättävän pilkkanaurun kera. Vai siitäkö kuinka joku täysin joutava tekee itseään tykö sen varjolla – julkesi vielä esittää kuin muka tietäisikin jotain minusta tai perheeni asioista.

Miten niin? Noista – kunnollisista tai kunnottomista paikallisista ihmisistä – ei tosiaan aina saa selvää, että oliko edes henkilökohtaisesti osallistuttu keskusteluun, jonka tiedonmurusilla tai ainakin niiden koomisen pahasti väärinkäsitetyillä toisinnoilla koetetaan päteä. Hyi helvetti. Siinä sinun niin kutsulle yhteisöllisyydellesi.