Positiivisuuspakko

Onko kriittisyys on negatiivisuutta, jota jaksetaan kuunnella vain niin kutsutusti viran puolesta tai jos se on kyllin huvittavaa kelvatakseen viihteeksi? Näin aloin ajatella, kun aluevaltuutettu Tarja Hyyhkyn(kesk) yleisönosastokirjoituksen luin ja keskustelin HS:n sivustolla suoraan yleisön kanssa.

Hyyhkyn ponnin oli kolmensuuntainen; oma poliittinen tulevaisuus, koska kanssapoliitikot tapaavat henkilöidä asiat, hyvinvointialueen taipumus viestiä kaikesta vaan ei puhua eikä kuunnella mistään ja sitten oli myös – se substanssiasiakin – Polvijärven hammashoito. Pitäisi viestiä myönteisesti herättääkseen luottamusta.

Ja niin kutsuttu kansa? No, sillehän ilmaantui ”yllättäen” valtava tarve puhua hyvää, kun Itä-Uusimaa suoritti kolmella partiolla muuan Vantaan kerrostalolähiössä vuoroin ase- sekä puukkokeikkaa lopulta ampuen epäiltyä raajaan. Poliisi kiittää luottamuksestanne, mutta onko suorituksessa mitään kehumista?

"Aluevaltuustossamme ei saisi olla kriittinen. Ja tulipa kansalle valtava tarve puhua hyvää poliisistamme."

Omaakin entisyyttä on. Muistan vaikken välittäisikään kuinka eräs, joka ei uskaltanut nimeään mainita eikä yleisönosastoon kirjoittaa; ilmoitti minulle senkertaisen lehteni palautelomakkeessa päätyneeni naurunaiheeksi kahvipöytänsä keskusteluun. Että päälliköt vittuilevat ja kaikki on huonosti, höhöhööö.

Mitä siitä, että positiivisista jutuista tuli säännöllisesti 0-1 palautetta, mitään ei koskaan kerrottu itse vaan kaikki piti kaivaa esiin ja epäkohdan paljastamisesta yleisenä etunakaan – versus yhteisönsä pr:n tarve tai oma julkisuudenhimo. Kuinka mokoma toivomus eroaa alkeellisesta torjunta-takaisinkaadosta?

Sanonkin nyt suoraan, että älä jauha paskaa. Te ette voineet sietää Turvasanomia; halusitte joko pantata tiedon itsellänne, säännöstellä sitä oma etu ensisijalla tai värittää lopputuleman kunkin yleisön toiveita vastaavaksi. Saati sitten, jotta niitä mielipiteitäkin – voi kauhistus – olisi ollut enemmän kuin vain yksi.

"Te ette voineet sietää Turvasanomia, koska mahdollisuus salata tietoa ja ennaltaehkäistä mielipiteitä voisi kadota."

Ja olipa jo tänne muutettuani se kerta, kun Pielisjokiseudun Kari Rissanen valokuvasi minut sekä isäni Sami Tolvasen paikallislehtikilpailuvoiton mitalikahveilla. Arvostelin julkaistua lopputulosta ääneen muualle tavispaikalliselle, joka oitis riensi sönköttämään kuvan hienoutta. Eikä ollut, se oli ihan kauhea.

Ruotsi on tietysti Ruotsi, mutta on tuskin ihme kuinka kakskutonen sairaanhoitajatar selittää SVT:n dokumentissa Tornionjokilaakson sinkuista, ettei tahdo kuunnella puolison valitusta työstään. On katsottava olevansa enemmän arvoinen ja vaihdettava työpaikkaa. Nämähän ovat kuin ne Alpo Ruuthin Kallion kundin ”nykynuoret”!

Itse ilmiö on Kihlmanin Kalliin prinssin Milesin synkän ratkaisun alleviivaaman työväenluokan porvarivaltion abstrakteihin käsitteisiin luottamisen seuraus. Parissa ikäluokassa heistä tuli sensortin yksilösankareita, että huomautus reiästä rengin perperissä nostaa tuskan parahduksen – siitä sanojaa vastaan.

"Työväenluokka alkoi luottaa porvarivaltion abstrakteihin käsitteisiin ja jo lastenlapsistaan tuli yksilösankareita."

YLE:n ja Hesarin molempien ulospistämä Minneapolisin ”konservatiiviuutisten” ICE-agentin kännykkävideokaan on siis tuskin ihme. Kohta ammuttava vittuili, ettei vihaa. Kanssamatkaaja-yllyttäjä vittuili kännykkä tanassa rekisteritunnuksesta, päällekäymisaikomuksesta, kansalaisuudestaan ja ruokatunnille painumisesta.

Se ei peitä poliisina toimivan alipätevyyttä työkyvynalenemaa paskaa suunnittelua alimiehitystä eikä johtamattomuutta. Noin ei todellakaan hoideta pysäytystä sulkua tai profiloitujen kohteiden käsittelyä. Eikä se liioin tee vastapuoltaan luodinkestäviksikään; tuli juuri uhmailtua eli koeteltua reaktiota/refleksejä laitimmaisen kerran.

Ainahan tapahtuneen ja mille se näytti välillä on ollut eroa, mutta maailma on todellakin muuttunut, jos jopa virassa oleva poliisi tohtii toljottaa kännykkä kädessä aseenkäyttöä edellyttävällä tehtävällä! Mihin liene kurimukseen mokomat kulttuurisotaisat aikamme vielä meidät vievätkään. Ole siinä sitten positiivinen!