Se väänsi vitsiä, vaikka oikeastaan tarkoitti ettet kelpaa omana itsenäsi

Sävysävyyn stailatut Alphan pilotti ja Fjellun reppuko ne tuonkin yli seitsenkymppisen boomeriäijän triggeröivät? Sanoin sille kuivasti takaisin huumoriyritelmästään, että ostakoon itselleen oman. Jokohan olin muuten kuullut ”vitsinsäkin” kymmenettä kertaansa?

Joku vihamies – tai luullakseen tunteva, vaikkei olla koskaan tavattukaan – kuvitellee, etten osaisi reagoida kuin torjumalla hylkäämällä hakkaamalla. Jos se olisi totta, olisin varmasti niin kehittymätön häiriintynyt sairas kuin he haluavat luulla. Minusta taas tilanne ei edellyttänyt kummempaa reaktiota.

Minä teen mitä haluan; sinä voit tehdä mihin kykenet – näin tämä vain menee – nyt jo viidennellä vuosikymmenellään. On ihan sama, jos vastapuoli ei tykkää ja ehkei sitäkään, mikäli tämä vielä peittelee sitä tyhmällä höhöö-huumorilla. Se saa riittää, että kelpaan itselleni – enempää hyväksyntää ei kaivata eikä ole tulossa.

"Minä teen mitä haluan; sinä voit tehdä mihin kykenet – näin tämä vain menee – nyt jo viidennellä vuosikymmenellään."

Sikäli, kun jotakuta tauno- tai tiinatasalakkia oikeasti kiinnostaa; olin valinnut kapsäkin tarkoituksella toimittaakseni kävelylenkillä kirjastoasian. Parhaillaan minulla on kierrossa kasa tajunnanvirtatekniikkaa, josta keltaiseen kangaskassiin olin tuolloin käärinyt palautettavaksi Teuvo Pakkalan Pienen elämäntarinan.

Sen tulin myös tehneeksi, siinä kuin luin tuona päivänä aikomani lehdetkin. Lisäksi Fjellussa oli tavanomaisesti kantamani kapineet ja tarvekalut. On minulla vaatteissa taskutkin kyllä; tuon totesin eilen, kun silloin en enää toivonut raahata mukanani kaupparepun sekä -kassin lisäksi kolmatta kapsäkkiä.

Kysymys on elämäntavasta. Jos on köyhänä tai saamattomana vailla henkilökohtaista omaisuutta; eli kyllin heteronormatiivis-homofobinen cis-mies, jottei tohdi kantaa mitään vailla tekosyytä, se on hänen ongelmansa. Kukaan ei kuitenkaan ole ikinä niin mahtava, että sen paremmin hänen luulonsa kuin sitten sanansakaan tulee laiksi.

"On hänen ongelmansa, jos puuttuu mitä tai uskallus sitä kantaa. Ajatuksensa eli sanansa ei kuitenkaan silti ole laki."

Todentotta; vähässäpä olisivat tietoni taitoni kokemukseni; luonteen kelvottomuudesta ynnä temperamentistä mainitsemattakaan, jos enää syvemmästi tuntisin, kun silkka repun käyttö aiheuttaa ”vitsailua”. Pohjimmiltaan on ihan sama, että mitä sanoja mahdollisesti tarkoitti. Jos toista luulet, sinä se tässä ongelmapersoona olet.

Niitähän tässä kansallisvaltion kokoisessa koulunpihassa riittää. Hiljan olen huvituksella todennut, että pahimmin moista korpeaa, jos tulevat jätetyksi huomiotta. Ihan turha käydä mitään 20 vuotta jälkeenpäin -keskusteluja, joissa vihamieheksi-vastustajaksi luultu nyt sönköttää jotain kunnioituksestaan.

Kukin voi puolestani vetää johtopäätöksensä ja kääntyä kannoillaan, jos tekemiseni ei kosketa tai rinnallakulkijuus tuottaa vastenmielisyydentunteita. Luulonsa, jotta saarnansa tai ilkeilynsä vuoksi ”heräisin tähän päivään” ja sopeutuisin eli oikeastaan kävisin kaltaisekseen; on täysin turha. Luonasi en kai ikinä – oikeasti – ollutkaan.

"Vedä johtopäätöksesi ja käänny kannoillasi, jos tekemiseni ei kosketa tai rinnallakulkijuus on vastenmielistä."

Pohjimmiltaan kaikki paitsi omat rakkaani ovat minulle kuin tänään poikakaksikko kunnan – enpäsanominkä – toimitilan varauloskäynnillä. Kuulin minä viheltelyn jo ensikerrallaan – pysyimme tästä huolimatta kymmenien metrien päässä toisistamme emmekä puhuneet mitään. Kymppi pakkasta näemmä hyydytti, heidätkin.

Uusinnan aikana satuin sattumalta olemaan kääntynyt suuntaansa. Oli vain nostaa katsettaan parkkipaikan mustasta siluetistä; nyt näin viheltelijän heiluttavan kättään – avuton juntti oli tervehtivinään. Toinen taas sojotti käsi suorana älypuhelimellaan, vaikka ei tuosta matkasta noilla valoilla mitään kuvaa tehdä.

Käänsin selkäni, sillä minua ei kiinnosta pikkupoikaseura eikä vetelehtää – harvoja luvallisia iltakäyttäjiä vaille – suljetussa julkisessa rakennuksessakaan. Menivät menojaan sulkien oven perässään, kuulin. Koska se oli jo toinen kerta, pakittelin aiemmasta päätöksestäni; ilmiannoin kaksikon palautelomakkeessa.

"Pohjimmiltaan kaikki paitsi omat rakkaani ovat minulle kuin poikakaksikko kunnan toimitilan varauloskäynnillä."

Niin. Pitäisikö tässä oikeasti olla mitään mieltä siitä, että pohjimmiltaan te aina joko säälitte, häpeätte tai nauratte minua – jotten ikinä kelpaa omana itsenäni? En syytä enkä kiitä, ihan sama. Vai paulanorosmainen – jähmeä ja salaperäinen – supersankarihahmoko minä teille olen? Lastenkirjailijahan kirjoitti Supermarsusta!

Mitä minuun tulee – olen kyllin nähnyt, kirjoittanut ja lukenut toisista, ketkä eivät joko ymmärtäneet pitää varaansa ihmisten kanssa tai pehmenivät liikaa omaksi hyväkseen. Heidät kynittiin juoksutettiin nolattiin hakattiin heitettiin kuristettuina entiseen kaivokseen eli surkeimmillaan sytytettiin palamaan elävältä.

Minä en teidän reviireistänne tai laumoistanne piittaa; ihan turha tulla kuikuilemaan ynnä ääntämään kuin olisi jokin itsensäesittelemis- eli luvankysymisvelvollisuus. En ole tietääksenikään, joten olepa hyvä ja joko väsy tai turhaudu lonniaksesi sitten matkoihisi kohti uusia seikkailuita. Tyhjällä tyhjän saa, hyvä laumaeläin.