Yksityisten turvallisuuspalveluiden paradoksi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Tulinpa ladelleeksi äskeisen yrityslähestymiskielto-yleisönosastokirjoitukseni loppulauseeksi – tai pikemminkin kappaleeksi – liudan attribuutteja, joiden epärealistisuuden tiedän liiankin hyvin. Sitten luin Hannu Pesosen YLE-jutun yksityisistä vakoiluyhtiöistä, joten päädyin otsikkooni.

Tämä ei suinkaan ole minulle uusi asia. Noissa hommissa näkee äkkiä kuinka ihmiselle on täysin mahdollista halveksua vaan odottaa kovaa palvelutasoa ja pelätä teettäen silti jonninjoutavia yleistalousaskareita – samanaikaisesti. Sotkea ihmissuhteet töihin sekä flirtti tekemiseen.

”Yhtiöitä ei innosta tahto olla oikeassa oikean asian puolesta tai varmistaa, että ne saavat käyttöönsä parhaan tiedon: liikeyrityksinä niiden tavoite on tyydyttää asiakkaansa tarpeet pienimmällä mahdollisella panostuksella//”, kirjoitti Pesonen News21:nin kirjoittaneen. Taidatkos paremmin sanoakaan, kynäili Satusetä-Topelius.

"Latelin yleisönosastokirjoituksen loppuun liudan sanoja, joiden epärealistisuuden tiedän toki itsekin."

Loppujenlopuksi maailmassa on muuttunut vähemmän kuin uskoisimmekaan. Jo silloin, kun virkapukuisia poliiseja Suomessa kutsuttiin vartiomiehistöksi ja heidän jalkaisin kaiken kansan keskuudessa tapahtunutta työtään vartiopaikoiksi – sitä sai mitä sai ja se oli mitä oli. Oma yövartija kullankallis, vartioimisliike halvempi.

Koskaan ei liioin ollut paratiisia, johon luikerteli käärme; ei edes belle epoquéta, jolloin oltiin kyllä köyhiä ja tiukoilla, mutta selvittiin koska omistautuneet ihmiset täyttivät tunnollisesti paikkansa kunnes niille kaatuivat. Pesosen siteeraaman julkaisun siteeraama tiedustelujohtaja oli siis aina oikeammassa kuin tykkäänkään.

Tähän kohtaan voisi laittaa liudan halventavia anekdootteja joko niistä alamittaisista kuin näin itse aikoinani tai ketkä päätyivät eräänä nousukaunna pysyväksi osaksi yksityisen turvallisuusalan kaanonia. Sitä en kuitenkaan tee, sillä sosiaaliporno on halpaa, ja he itse ovat vain seuraus rakenteista, joiden piirissä elävät.

"Sitä sai mitä sai ja se oli mitä oli. Siispä, opittiin; oma yövartija kullankallis, vartioimisliike halvempi."

Jos olisin vielä sama paatoksellinen naiivi kuin ennenmuinoin, – kuvitellen totuuden kertomalla ja taustoittamalla – lietsovani rahvaan kapinaan herrojaan vastaan, pakottaen yksityisen turva-alan uudistumaan; keskiössä olisi juuri tuo paradoksi. Kuinka avoin toiminta on niin surkeaa, mutta peitteellinen taas yliarvostettua?

Voit ymmärtää kirjoitukseni näin; minä hypetin avointa toimintaa myymälöissä – päästin oikein limbojen limbon. Alan on muututtava joksikin, mitä aikuinen ihminen voi häpeämättä kertoa tekevänsä työkseen. Hannu Pesonen taas varoitti maahantulon vaikeutumisesta ja oikeudenmenetyksistä. Syystäkin.

Vai väännänkö vitsiksi sanomalla, että Suomessa yksityinen vakoilu ei koskaan pääse pinnalle, sillä ylä- ja keskiluokan mustasukkaiset puolisot, "työlleen omistautuneet" alaiset ynnämuut saman "heimon" nyrjähtäneet hoitavat kyttäämisen sekä provokaation – omakustannushintaan? Yllyttävät vielä tunkion kukon hyökkäämäänkin.

"Tämä yksityisen turva-alan avoimen toiminnan paradoksi on yhä täysin totta. Peitetoiminta taas ei ole juurtunut tänne."

Niin. Jos jonninjoutava nakittaminen kiellettäisiin, kuka saa jäädä töihin ja keneltä ne loppuvat? Tai olisiko niin tiedoissa kuin tiedonhankintatavoissakaan mitään kummallista, jos lopputuloksen sijasta maksettaisiinkin työn tekemisestä? Vaatimustason nousuhan johtaisi firmoja kaatavaan henkilökuntapulaan.

Lisäksi; älä hassuttele yksityisen turvallisuusalan työvoimastakaan. He eivät edes ole sellaisia äärioikeistolaisesti vinoutuneita rasistikiihkoilijoita kuin mielellään luultaisiin. Ymmärrä, että kaikki normaalistuu tarpeeksi toistamalla ja heissä on kaikki sama kuin sinussa itsessäsikin, vaikka te molemmat protestoittekin sanojani.

Avoimessa toiminnassa vakuutusten parantuminen, lukituksen sekä rakenteellisen suojauksen kehitys, turvatekniikka ynnä omien toimitilojensa omistamattomuus söivät senkin vähän missä teot ylittivät puheet. Siviilivaatteiset taas olivat aina niin marginaalissa, jottei heitä tarvinnut edes oikeastaan työntää vielä sitäkin edemmäs.

"Olisiko tiedohankinnassakaan mitään kummallista, jos lopputuloksen sijasta maksettaisiin työn tekemisestä?"

Googletinpa yrityslähestymiskiellon. Virnuilin hyvin, kun luin Vaasan yliopiston apulaisprofessori Jyri Paasosen blogitekstin – vai on tuokin turva-alan sisäpiiriläinen, vai sanoisinko joka toisen paikan säätö, – näkemässä tekoälypohjaisen valvontakameran tämän taistelun Ratkaisevana Aseena. Sekö oli todistettava?

Korostaa vain sitä kuin Suomi on niin toisenlainen maa kuin Amerikka. Sen kansallisen turvallisuuden voi ulkoistaa, mutta valtionmielisairaalan omapoliisia ei voi. Täällä kumpikin jää haaveeksi, koska teknisesti laadukas lainvalmistelu tuottaa vain rampoja ankkoja, joita niitäkin saa odottaa itse prosessilta vuosia.

Suomessa näet yksityinen turvallisuusala on sidottu tukevasti paikalleen lainsäädännöllä kuin suo sille hyvin vähät valtuudet – Amerikassa ne perustuvat joko Keskinäisen Ymmärryksen Muistioihin tai täyteen lain ulkopuolisuuteen. Muut? No ne nyt ovat juuri ne onnettomat rent-a-copit siellä kauppojen lattiatasolla.

"Suomessa – toisin kuin Amerikassa muistioineen – yksityinen turvallisuusala on sidottu paikalleen lainsäädännöllä."

Keskeiseksi ongelmaksi nousee pääomaehtoisen talousjärjestelmämme lähivuosikymmenien ihmisen ja -työn halveksunta. Se oli juuri niinkuin Haavikko kirjoitti; ennemmin jätetään tekemättä sekä pidetään rahat itse – jos joku jotain osti ennakkoon ja maksamisestakin maksaen, kaikki ulkoistetaan globaaliin etelään.

Onko kamppailulla paremmasta maailmasta merkitystä, jos vain se ihmistyö saa jäädä mitä ei pystytä eliminoimaan, tietokoneistamaan-tekoälyttämään tai siirtämään halvempien tuotantokustannusten maihin? Ainakaan se ei ole kaikkeen suostuvat monisählärit – ette te saa kolminkertaista palkkaa vaikka kolmen työt teittekin.

Kuinka Suomen yksityinen turvallisuusala voi selviytyä taantumatta aikaan, jolloin sen työntekijöitä ei juuri päivänvalossa tavattu? Se on hyvä kysymys. Itsehän ne tämän paradoksin kehittivät. Suostuivat mihin tahansa, kaapatakseen bisneksen. Vaan kun ne eivät ehtineet/onnistuneet.

****

Vastaus: paradoksi saattoi olla lähtöjään paradoksi, mutta sittemmin siitä on kehittynyt tosiasiallisen olemassaolon muoto, jonka pohtiminen ei yksinkertaisesti ole mielekästä. Se vain pitää tiedostaa, jos aiheeseen mielii tarttua.