Kotiinpäinveto

Mikä on ainoa SDP:n Kontiolahden kunnallisjärjestön syysurheilupäivillä harrastettu urheilujaji? Kotiinpäinveto. Soinismilla sanoen; sinulla on joko oma suunnitelmasi tai olet osa toisen suunnitelmaa. Enpä olisi tullut mokomaa ajatelleeksi ennenkuin harjoitin smalltalkkia Kontiolahti-päivistä autohuollossa.

Se nimittäin ei olekaan mikään marketin kassa vaan aanelosenpitkän laskun vääntäminen vie aikansa. Täkäläinen ikämies tiskin toisella puolen tiesi oitis ovelana kysyä, että olenko järjestämässä sanottuja päiviä. No, en ollut. Olinpa vain havainnut niiden kahdenviikonmittaisuuden sattumalta – tiesmitä oikeastaan etsinkään.

Mittaisuuden, joka on jälkitarkastelussa huijausta. Ovat mielivaltaisesti klimpanneet yhteen sattumanvaraisen kasan muiden tiesmissä järjestämiä venetsialaisia, syysmarkkinoita oheisohjelmineen ja pari vapaa-aikapalveluiden omaa juttua kuin olisi tehty muutenkin. Kuunlopussa ei siis järjestetä mitään ”niitä tavanomaisia”.

"Täkäläinen ikämies kysyi oitis ovelana, että olenko järjestämässä sanottuja päiviä. No, en ollut."

On oikeastaan häkellyttävää kuinka karjalaistollot ja yksityisen turvallisuusalan itsestään liikaa luulevat antisosiaaliset kukkoilijat ovat pohjimmiltaan aivan samanlaisia. Ihmisarvon, oikeusvaltion tai totuuden kaltaiset universaalit käsitteet ovat niille täysin tajuamattomissa olevia toisen todellisuuden ilmiöitä.

Sensijaan saisi tai tavallaan suorastaan odotetaankin, että kaikki mitä tapahtuu on jonkun omaksi hyödykseen pystyttämä viritys. Ei enää oudoksuta vähääkään takavuosien kysymys, jotta onko SAK puheenjohtajansa omistama firma. Niinno; ääntäjä itsekin olisi vain halunnut myydä omia koulutuspalveluitaan.

Toinenkin, josta on ikääntyessään näemmä tullut vallan sosiologi ja yliopistolainen; tarinoi nuoruutensa hurjina vuosina – minun sijassani – käyttävänsä lehteä hyväkseen mainostaakseen itseään vaaleissa. Kysymys oli, että priorisoinko julkaisun vai vaalit. No, teinpä ainakin valintani ja tälle istuimelle se minut sitten toi.

"Ihmisarvo, oikeusvaltio tai totuus –
universaalit käsitteet – ovat tajuamattomia toisen todellisuuden ilmiöitä."

Ihminen tahtoo ottaa osaa toisen tarinaan tai tekee itsensä merkitykselliseksi, mutta ymmärrys siitä kuinka näin toimitaan oikein on valitettavan harvassa. Esimerkiksi kommentti tulee ulos mölähdyksenä ja katsomasta kieltäytyneeltä totiselta naamalta kerjätään huomiota olevinaan leikkivinään ihan lapsellisesti.

Nii-in. Onko siis politiikka oikean ratkaisun löytämistä vai toisten saamista uskomaan olevansa mukana? Tai – hah, sosiologisesti – paljonko toiminnasta on joukkoa koossapitävää ja paljonko päämäärää tavoittelevaa? Pohdinnat pohdintana; en minä yhäkään toivo kanssaihmisten itseäni rakastavan.

Pohdintojen päämääränä on nyt – esimerkiksi vaan ei ainoastaan – lueteltujen universaalien käsitteiden jalkautumisen vaikeus. Että oikeasti on työsuhteinen talonmies, jonka kukkoilu ja mellastaminen on mahdollista yksinomaan isännöitsijän sekä johtokunnan etäisyyden vuoksi – oikeasti valtaa ei ole eikä tule.

"Ihminen tahtoo osallistua toisen tarinaan tai tekee itsensä merkitykselliseksi, mutta ei ymmärrä kuinka se tehdään oikein."

Saatan minä silti toisiin samaistua. Itäsuomalaisen Arto Miettinenkin kirjoitti ensimmäisen kesätauon jälkeisen numeron pääkirjoituksessa kuinka lehteä haukuttiin – olettavasti kännisen täkäläisjournalistin suulla – Pahkasiaksi. Yhdenmukaisuuden paine on sitä suurempi kuin mitä köyhempi olet ja mitä vähemmän sinulla on valtaa.

Mitä minä myyn? Sitä kysyi kerran eräs – vielä tuolloin Kielotiellä sijainneen – Vantaan poliisin naiskonstaapeli palvelupäivystyksessä puhelimitse ja oletettavasti työnsi pyyntöni samantein silppuriin. En mitään. Jos sanani tai tekoni ovat sinusta käsittämättömät eli yhdentekevät, älä nyt ainakaan selittämään pyydä.

Muussa tapauksessa tyhmin jää aina päälimmäiseksi tai hoidetaan ensimmäisenä, koska omaa napaa lähinnä olevasta sitä suurin ääni pidetään. Sikäli, kun ei vain olla vailla tekemistä ellei suorastaan omaa elämää, eli rakastetaan mahdollisuutta päästä valittamaan jostakin. Kerjätään sitä huomiota niinkuin usein kiroan.

"Yhdenmukaisuuden paine on sitä suurempi kuin mitä köyhempi olet ja mitä vähemmän sinulla on valtaa."

Niin. Eikö olekin ironista, että sitten kun minä olen saanut kaikista ja kaikesta tarpeeksi joudun kestämään enemmän tyhjänpäiväistä huomionkerjäämistä kuin aikoihin ellei peräti milloinkaan? En vedä mitään minnekään päin, mutta siitä huolimatta jokatoisen pitää erikseen tulla liian liki kuikuilemaan, jos sittenkin.

Oli tasan yksi homma; joko pitää turpansa kiinni tai pysyä etäällä minusta, mutta sekään ei hoidu kunnialla. Älä ota itseäsi (noin) vakavasti. Ole nyt (vähän) huumorintajuinen. Joo. Epäilemättä. Siitähän se yhteisöllisyys kasvaa, kun ei tahdo tietää mitään niin kutsutusta yhteisöstä. Ja pakostahan se huumori vasta versookin.

Päätetään Brahean kriivareihin. Se on vuonna 1971 perustettu Lieksan kirjailijayhdistys, joka juhlii 54-vuotissyntymäpäiväänsä toiminnan tauolla, jolla oli kaiketi jo ollut vähintään pari kertaa ennenkin. Älä kysy kuolinsyytä, kysy elinsyytä – oliko jokin ollakseen ja toimiakseen vai siksi että saa sanoa. Hyväksytäänkö vastaus?