Mitä ette tajua kaupan turvallisuuspalveluista ja miksi

(Kuva: Jari Kähkönen) Uutisia jahtaamassa vuosia sitten. Liike
on ryöstetty ja paikalla on poliisin tekninen tutkinta. Pikkupojat
seuraavat tapahtumia uteliaina ulkoapäin.

Ylen Anna Näveri on kuluvana puolivuonna useasti yllättänyt minut myönteisesti jutuillaan turvamyyjistä. Jotain kuitenkin puuttuu, sillä älkää nyt viitsikö hassutella; ei yksityistä turvallisuusalaa noin vain ymmärretä, vastuuteta saati muuteta. Keskustelua on siis jatkettava, koska lopettaakaan ei voi.

Alussa oli etsivä, vahtimestari ja myymäläetsivätoimisto. Kun vähittäiskaupan toimintamalli muuttui itsepalveluksi 1960- ja 1970-luvuilla, elettiin pitkäkestoisia hulluja päiviä; tavaraa virtasi ulos joka portista ja se maksoi kuin jaksoi. Kuka kauppaa hallitsee; se kyseenalaistettiin tuolloin hyvin nolosti sekä vieläpä sisältäpäin.

Kaupan henkilökunta ja myymälävartioinnin tekijät eivät ole koskaan pitäneet toisistaan. Vastineeksi koventuneesta kontrollista seurauksineen ensinmainitut ovat aina koettaneet hyppyyttää, valehdella ja tehdä kieroutta ensinmainituille. Turvamyyjä on täysosuma: samanaikaisesti sekä sadistinen rangaistusfantasia että rahanniistäjä.

Nyt molemmat henkilöstöryhmät kuuluvat ”asioita selvittämään” alkaneeseen Palvelualojen ammattiliittoon, joka on tiennyt turvamyyjä-kummajaisista ainakin viisitoista vuotta. Se on vain koko ajan laajentunut sekä pahentunut, kun työpaikkojen luottamushenkilöt ja työsuojeluedustajat ovat katselleet kehitystä tumput suorina.

Siitäkö pitäisi olla hyvillään, että tällä kertaa sentään lentoliikenteen turvatarkastusta ei tehdä kiinteistönhuollon tessillä? Että kaikki hyvin, kunhan Pamissa pysyy eli jollain sen järjestämällä alalla? "Asiakas ostaa ja työnantaja päättää eikä me millekään mitään oikeasti mahdeta; lähdetääs taas viikoksi ryyppäämään ns. kursseille.''

"Turvamyyjä on sekä rangaistusfantasia että rahanniistäjä"

1990-luvulla Suomi näet joutui pysyvän pessimismin kouriin, kun enää mikään ei muka kannattanut, kauppoja kaatui sekä tekniikka söi ihmistyötä. Myymälävartiointikin sai osansa; yht’äkkiä se oli joku kaupan turvallisuuspalvelut, joka toimi osana jotain tiesmitä turvallisuuspalveluyritystä. Etsivätoimistot katosivat.

Enää pienet kaupat eivät ostaneet edes neljää tuntia myymälätarkkailua tai -vahtimestaria per päivä; siirryttiin autolla useiden välillä liikkuvaan kiertävään vartiointiin, jota kutsuttiin lennokkaasti ja usein myös anglismein. Vartijatunnukset häpäisevän ns. oheistyön viimeinenkin raja rikottiin, kun alettiin tuurata kassalla.

Luokkataistelua se on tämäkin. Kauppa haluaa säästää henkilöstökuluissa, koska muutakaan ei enää voida. Jos vartiointi on, henkilökunta pyrkii tekemään sen tyhjäksi "pyytämällä auttamaan" tai viemään tunnit vaikkapa omalle vahtimestari-myyjälle. Turvallisuuspalveluyritystä ei kiinnosta, kunhan laskutus pelaa. Viranomaisia ei nappaa.

Siksi kauppa valehtelee Ylen toimittajalle, että ei muka tiedä mitä turvamyyjä tienaa tai missä tessissä tämä on. Toimittaja ei yleensä edes käsitä, että kauppa on väärä vastaaja; olisi puhuttava palveluyritykselle; siinä erossa on tosin joskus sählännyt poliisikomentajakin. Teeskennellään, että myyjä on muka vartija; ei varmasti ole.

"Ns. oheistyön viimeinenkin raja rikottiin tuuraamalla kassalla"

Tietyt perustotuudet ovat yhä olemassa. Jos et ole yhtä aika koulutettu, hyväksytty, työsuhteessa, työvuorossa sekä toimialueella tai tehtävässä; et ole vartija äläkä muuta koeta valehdella. Jos et osaa, pysty sekä tahdo puuttua toisten perusoikeuksiin tarvittaessa voimakeinoin; olet tittelittäkin turhake, jonka tulee kadota silmistä.

Mikä tahansa perämetsän keskellä ollut (rahan)laskentakeskus, joka ennen oli vain alan sisällä tunnettu ja silloinkin pelkkänä nimenä; ei ole vartioimisliike, vaikka elinkeinolupa ehkä olisikin olemassa. Ties miksi palvelut on edes noin ”sisäistetty”, mutta varoitan olettamasta liikaa; rahamiehetkin voivat muuttaa mielensä.

”Omat vartioimisliikkeet” ovat osoittautuneet lyhyiksi kokeiluiksi ellei asialla ole sairaanhoitopiiri, jolla on ollut pitkä historia virkasuhteisista turvallisuusvalvojista sinisissä Valtion pukutehtaan haalareissa ja etenkin on yhä täysin toisenlainen tulopohja. Sitten petytään sekä ulkoistetaan, koska ”ei tämä ole meidän ydintoimintaa”.

Mitä te ette tajua kaupan turvallisuuspalveluista on tilannekuvan, resurssoinnin ja ammattitaidon merkitys. Jos tajuatte niin ette myönnä, koska joko olette suoraan asianosaisia rahojenne perässä, epäsuorasti mukana peläten työpaikkanne puolesta tai vastustatte asenteellisesti yksityisiä turvallisuupalveluita haluten niille kaikkea pahaa.

”Omat vartioimisliikeet olivat lyhyt kokeilu”

Minä sanon nyt ihan suoraan; turvamyyjä joka sanoo ”painu v*ttuun” puukkoa näyttävälle ilmeiselle narkomaanille kassanryöstöyrityksessä tai juoksukaljanhakijalle ”tölkit pois hihasta ja sitten ulos”, on yhden tempun taikuri sekä hyvin liki huijaria. Se on myymäläturvallisuuden kaikkein näkyvin ja vähin puoli; jäävuoren huippu!

Jos turvamyyjältä loppuu kunto, kädet tai molemmat; painetaan hälytyspainiketta. Mitä sitten jos tekijä karkaa järjestyksenvalvojan toimialueelle; tai tuli kauniisti sanottuna erityistilanne, eli ”pyyhkikääs tuo nimi työvuorolistalta ja järjestäkää tänne joku lopuksi iltaa/kunnes huoltoliike tulee korjaamaan vahingot”?

Sitten apua pitäisi saada täydellisenä ja heti oikeasta vartioimisliikkeestä. Siltä missä mikään ei kuitenkaan saa ikinä maksaa mitään, jonka palvelut ovat jääneet kehittämättä ja organisaatio on säästösyistä supistettu tai sitä ei oikeastaan koskaan ollutkaan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Hieno asenne! Tietämättömyys, ammattitaidottomuus ja tarkoituksellinen kieroilu lyövät kättä, kun häikäilemättömästi tavoitellaan omaa etuaan. Jos tämä kuvaa heitä keiden piti jo jotain tietääkin, onko kummoinenkaan ihme, että suuri yleisö suhtautuu yksityiseen turva-alaan niinkuin sen hyvin tiedetään tekevän?

Tämän blogimerkinnän sisällä kursiivilla lainausmerkkien sisään kirjoitetut sitaatinomaiset jaksot ovat dramatisoitua ja sepitteellistä sisältöä, joka ei perustu todellisten henkilöiden lausumiin. Ne julkaistaan havainnollistamistarkoituksessa. 

Kuinka muuten se, joka ei mitään tiedä, voisi ymmärtää nyt käsitellyn itselleen vieraan ja pahemman kerran salailevan elämänalan asioita, joista blogimerkinnässä kirjoitetaan?