Pitäisiköhän laittaa Facebook kiinni lopullisesti?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Katselin iltapäivän ratoksi kävijämääriä; näen selvän eron sen välillä, kun pystyin yhä linkittämään Facebookkiin ja milloin halla-aholaisten napituskampanja esti tämän. Kokeilinpa onneani; estyi heti, kun painaa julkaisua. Mulkkasin linkin viemään portfoliooni; läpi meni, mutta kolme Metan bottia pölähti nuuskimaan.

En niinikään katso saaneeni juuri mitään, jos joudun poistamaan yhden ”kaverin” rasistisen kirjoittelun vuoksi, mutta muidenkaan kanssa ei synny keskustelua mistään ja uusiksi olisi pyrkimässä lähinnä tyhmänuteliaita karjalaispentuja. Tämä niin kutsuttu palvelu on hyödytön ja aivan yhdentekevä – pelkkää ajantuhlausta.

Huvistakaan en paljon puhuisi. Algoritmi on suoraansanottuna kuin mäen toisellapuolen oleva täkäläinen vanhus, joka kuulee ehkä puolet hänelle sanotusta, mutta ei ymmärrä sitä. Tai kuin kaverini isoäiti, joka ollessamme alle rippikouluikäisiä osti hänelle lonkeroa luultuaan pullon sisältävän limua. Onneksi saaja ei juonut sitä.

"Niin kutsuttu palvelu on hyödytön ja aivan yhdentekevä. Huvistakaan en paljon puhuisi."

En jaksa keskustella niin sanotusti samanmielistenkään FB-seinillä, koska pari hassua tykkäystä vaivanpalkaksi on tavattoman vähän. Siitäkö pitäisi kiittää, kun lähes vuoteen kukaan ei ole koettanut ”keskustella” minusta itsestäni, pilkata kieltäni tai tyyliäni eikä liioin saanut tähteni muutakaan antisosiaalisuuskohtausta? Höpöhöpö.

Sillä saa pienen hymähdyksen, jos otamme tosiasiana, että minullakin on nimi eli maine, jolloin yhdet tykkäävät aina vaikkeivät jaksa lukea postaustani montaakaan riviä. Ja toiset peräti pelkäävät reagoida mitenkään, hah-hah. Panisinkohan itseironisesti Eppu Normaalin Akun tehtaaksi, koska arvostanhan näet myös mummojen suosiota?

Ironia piilisi siinä, että en ole laiska vaan pedantti nipottaja ja elämäni on kaikkea vaan ei ainakaan huoletonta. Laulamiseni mahtaisi olla joltisenkin keskinkertaista; tarkoittaen arkisuutta, mitäänsanomattomuutta sekä joltisenkin täydellistä koulimattomuutta. En olisi niin hyvä enkä huono, että vetoani edes huomaisi.

"En jaksa keskustella samanmielistenkään FB-seinillä, koska pari hassua tykkäystä on vähän. Onko minullakin jo muka 'nimi'?"

Pidin kysymystä Lärvikirjassa olemisesta tai olemattomasta arvovapaana kunnes luin YLE:n netistä Kangasalan tapauksesta; ahdasmieliset tuppukyläläiset olivat onnistuneet napittamaan printtinäkin ilmestyvän lehden ulos palvelusta. Takaisin sisään oli päästy vain ammattiviestijäkontaktein ja epäsuoraa reittiä kulkien.

Uskomatonta. Sen kummemmin en saata luonnehtia tuota avaruuden painovoimattomuuden kaltaista aiemmat valtasuhteet kumoavaa ihmevaikutusta, jonka alaisena moinen oli mahdollista. Joo. Meillä x-sukupolvisilla ja etenkin boomereilla oli ennakkoluulomme kolmannen osapuolen alustoista – syystäkin.

Kuinka jollain voi olla tuollainen valta, mutta ei edes yhtä ainutta yleisesti saatavilla olevaa yhteystietoa, jossa esitetty asia taatusti menee elävän ihmisen harkittavaksi? Niinno; tulihan itsekin netti 1.0:n aikana kirjoitettua pääkirjoitus, jossa riemuitsin etteivät enää edes yhden kansallisvaltion kootut voimat mahda tietoverkolle mitään.

"Kangasalan jälkeen ihmettelen kuinka tavoittamattomalla ja läpinäkymättömällä voi silti olla tuollainen valta."

Hahaha; kylläpä siinä oli taas kollektiivisen narsismin sisäisesti ontoiksi jäytämillä boomereilla hampaidenkiristely, kun yht’äkkiä eivät olleet sen paremmin voimassa vanhanaikaiset hymistelysäännöt kuin vertaistaan "yläpuolista" kenelle valittaa. Oli tasaisella sen kanssa ketä ei kehtaa edes katsoa silmiin tai puhutellakaan.

Kun siis sattumalta lyhyen ajan sisään kuulin radiosta kahdelta eri kanavalta niin Bruce Sprinsteenin viimevuotisen vedon Commodoresin legendaarisesta Nightshiftistä kuin epäoikeudenmukaisesti unohdetun Kirkan kasarihelmen samasta eli Öisin, muistin taas asioita. Jotkut niistä olivat mukavia ja toiset vähemmän mukavia. 

Hoilasin Säkkijärven polkan nuotin vierestä, että yövuorot ne multa jo loppuneet on, mutta jäihän sentään laulu. Työelämämme näet surkeutui merkittävästi, kun liityimme osaksi markkinajohtajaa, jonka etäällä sijaitsevalle konttorille pystyi nyt tekemään valituksia, esittämään vaatimuksia tai valehtelemaan sopineensa siellä jotain.

"Musiikkia kuunnellessani mieleeni johtui kuinka työelämämme surkeutui liittyessämme osaksi markkinajohtajaa."

Siinä on nimittäin äkkiä oksat pois sekä mutkat suorina, kun everstit sopivat ja majuri ohjeistaa luutnanttia käskemään tykkimiehiä tekemään. Vähän kuin, että onko byrokratia kirosana vai organisaatiososiologinen esitys täydellisestä vastuunjakomallista? Älä puhu toisen päälle äläkä nimissä; se on väkivaltaa.

Tässä on ollut miettimistä Pogostan Sanomien Jyrki Pönkälläkin, kun kirjoitti pääkirjoituksen, jossa nuorison huonon kunnon tiimoilta peräsi auktoriteetin paluuta. Sen paikallahan on netti 2.0:ssa auktori eli oma tekijyys ja virallisen taas korvasi viraalinen. Pitäisikö käskeä liikkumaan, valvoa tapahtumista sekä rangaista ellei käy?

Ei. Emme me elä enää 1950-lukua, jossa ruumiillisen kurituksen uhalla talon ainoalla hevosella ajoivat vain aikuiset tärkeällä asialla. Emmekä ysäriäkään, jolloin ruokapalvelutyöntekijän piti ääneen ihastella kuinka ”isä sai poikaansa vauhtia, kun tätä taas näkyi ruokalassa ruoka-aikaan” – kiroili toveri minulle – tupakkapaikalla.

"Älä rupea puhumaan toisen päälle äläkä nimissä; se on väkivaltaa. Siinä on miettimistä auktoriteetin perääjillekin."

Epäyhdenvertaisuus sekä epäoikeudenmukaisuus eivät ole kadonneet vaikka on netti 2.0 ja some. Ei, vaikka eilisen pennut eli milleniaalit keski-ikäistyvät, ja niiden lapset eli zoomerit itsenäistyvät. Olet edelleen joko vallankäyttäjä tai vallankäytön kohde, sekä joko kaupantekijä tai kauppavatara – usko huviksesi.

Ja kyllä minä alan hiljan olla sitä mieltä, että Metan Facebook -nimisen palvelun kanssa vaihto ei mene tasan eikä se ole enää vaivannäköni arvoista. Hah, kaveripa pyysi linkkiä suosituksi luultuun armeija-aiheiseen tekstiin – sitä en sanotusta syystä pystynyt antamaan – , mutta koko teksti kopioitui-liimautui alustalle nikottelematta.

Vai mikä liene totuus tuonkin suhteen? En näet ollut silmiäni uskoa, kun naurettuani ja onelinerillä kritisoituani facessa Heilakan polkupyörävarkausjuttua; näin sieltä tulevan viittausliikennettä blogiin – tälläistä ei pitäisi tapahtua ellei domainissa ole toimivaa linkkiä. 14 vuotta mokomaakin yhteisöpalvelua voisi todentotta riittää.