Yhteistupakokeilu on tyhjänpäiväisyys

(Kuva: Jari Kähkönen) Armeijan oikeuskäsitys
havainnollistettuna. Kuinka toisen maailman-
sodan sotilas olisi voinut saada oikeutta sota-
poliisi 239:ää vastaan, kun hänet yksilöivä
kilpinumero oli stanssattu vain kääntöpuolelle?
Maksimaalisen huonosti näkyvänä.

”Mitä mieltä sinä olet varusmiesten yhteistuvista?” kysyi Ukrin puheenjohtaja Kanerva Vaakanainen minulta, kun kohtasimme Arttelin eteisessä syyskokouksen edeltä. Kun en heti siihen hetkeen saattanut tyhjentävää vastausta sanoa, poimin kysymyksen ylös muistivihkoon ja kirjoitin tämän blogimerkinnän.

Yhteistupakokeilu ja etenkin sitä edeltävä keskustelu paljastaa, että eletään erillisissä todellisuuksissa; kenen armeijasta kukin oikeastaan puhuu? Naiset ovat aina olleet mukana Suomen armeijassa, mutta sotilaina he ovat erikoisuus tai poikkeama. Yhä, vaikka johan he ovat voineet sitä olla kohta 25 vuotta. Tulipa nolot synttärijuhlat!

Tupakeskustelussa viitataan yhteenkuuluvuusongelmaan, mutta sitä ei ole olemassakaan; on vain sukupuolittunutta eriarvoistavaa kohtelua, jonka tekijät eivät hyväksy naisia sotilaiksi. Armeijassa joka asia käsketään sekä valvotaan pikkutarkasti; sekin on kannanotto, jos näin ei tapahdu. Siksi pahanteko mahdollistuu.

Tiedonkulku?  Kyllä jo silloin saatiin tieto kulkemaan, kun ei ollut fläppitauluja, matkaviestimiä eikä sisäkuulutusjärjestelmiä. Jos haluttiin. Osa pahantekoa on pantata tietoa tahallaan, välinpitämättömyydestä ja manipuloidakseen kuulijaa ”selostamalla”. Ellei toisin nimenomaan käsketä, sekä myös valvota tottelemista.

Yhteistuvat voivat olla kivalta kuulostava ajatus, mutta ne eivät ikinä yksin poista järjestelmään pesiytynyttä pahaa syrjintä- ja epäasiallisuusongelmaa. Ehei. Siitä pitäisi alkaa, että naissotilaiden katsottaisiin ilman varauksia ja poikkeuksia kuuluvan samaan armeijaan miessotilaiden kanssa. Onnistuuko? En usko. Motivaatio puuttuu.

Näin on, koska armeijan ihmiskäsitys on suoraansanottuna häiriintynyt. Varustiesmikä ei ole ihminen vaan henkilöresurssi; se otetaan, käytetään ja hylätään.  Tämä on kaaderijärjestelmän pimeä puoli, josta naissotilaatkin saavat osansa. Itse olen jo kauan ollut haluton katsomaan sivuun totuudesta ja vaikenemaan siitä.

Huono kohtelu loppuu, kun järjestelmä sen lopettaa eikä enää salli poikkeuksia kenellekään. Tähän en usko itsekään; sitä ei tämä armeija ikinä tee, koska moinen olisi pois esimiesvallasta, tottelemisesta ja sitäpaitsi pakottaisi tunnustamaan ruman totuuden järjestelmän sisällä kukkivasta ikiaikaisesta sorron perinteestä.

Varushenkilöiden yhteistupakokeilu on siis tyhjänpäiväinen renkutus, jonka tahdissa hytkymisen toivotaan ennaltaehkäisevän keskustelun mistään todellisesta aiheesta.
Naissotilaille halutaan vain maksimaalisesti arjen yhteentörmäystilanteita ja kaikki pilkka sekä häpäisy kuin somesta lähtee. Oppivathan olemaan, sortajat ajattelevat.

Itse en olisi niinkään varma koko armeijan olemassaolon oikeudesta. Tässähän senkin taas edessäni näin; kuvittelevat itsellään olevan ehdoton valta ja siitä seuraavan oikeus uudelleenmääritellä todellisuus tavoitteitaan vastaavaksi.

Päivitys 4.6.2021 kello 15.33. Jopas nyt jotakin. Tiedän kyllä, että nyt on armeijan päivä, mutta tälläinenkin yleisestä edusta sivuun tarkoituksella katsova hypetysjuttu piti sitten tehdä. No, siinähän se kentsu samalla paljasti kalasteltavan sameissa vesissä naisten suosiota, jottei henkilöresurssin saatavuus surkeutuisi. 

Ja mitähän se mahtaakaan tarkoittaa mokomalla kilpailutilanteellaan? Vieläkinkö tuo sovinistinen manipulaatio on käypää sotilasviisautta? No, nehän nyt tarvitsivat tällä erää ihan sotilassosiologian professorin selittämään, että erillismajoitus saattaa peräti johtaa tietokatkoksiin. Siinä sen toden näet, mikä armeija on.

Keneltäköhän pitää kysyä; mitä on tehtävä johtajalle, joka hukkaa alaisensa?