Liberaali demokratia ja yhtäläinen ihmisarvo ovat ainoa toivomme

(Kuva: Jari Kähkönen) Yhteisöllisyyttä esittävä valokuva ostoskeskuksella, jota ei
enää ole olemassa.

Saatan tuntua vieraalta, kuin olisin toiselta planeetalta, mutta kyllä minä ymmärrän sinua silti. Meillä ei kansa- ja ihmiskuntana näet muuta toivoa olekaan kuin liberaali demokratia sekä kaikkien yhtäläinen ihmisarvo. Sitä eivät kaikki tällä viikolla muistaneet ja useat taisivat silloinkin vain suorittaa niin sanotusti viran puolesta.

Huvituin ohuesti puheesta, jonka caudillo Niinistö piti valtiopäivien avajaisissa keskiviikkona; tätäkin teemaa sivuttiin. Personalismo on siis tänä vuonna muistutus kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta; kauas taakse jäi "realismi", jossa Suomi saattaisi irtautua pakolaissopimuksesta, mikäli oikeuksia käytetään niin sanotusti liikaa.

Samaan aikaan toisaalla luin Timo Soinin Populismi-kirjan. On kai niin, että pihalle perustamastaan ja toistakymmentävuotta johtamastaan puolueesta nostetun mestaripelimannin sormet syyhysivät soittaa taas kerran suurille joukoille. Melko synkät ovat sävelet, pakko sanoa. Mitähän tuo äijä oikein maastamme haluaa?

Opin kirjasta populismin perustana olevat neljä deetä; distrust eli epäluottamus, destruction eli tuho, deprivation eli suhteellisen aseman heikkeneminen ja de-alignment eli puoluerajojen hämärtyminen. Kirjoitin vihkoon:”Miten tästä ei seuraa yhteiskunnan epävakaus eli vallankumous?” Oli samalla rivillä toki kirosanakin.

Hyvästi liberaali demokratia? En vääristele, väritä tai tulkitse vähääkään; kirjan sivuilla todella sanotaan populismin olevan konservatiivinen vastaisku...heh...nykymenolle. Menetelmä on yksinkertaistukset ja kiteyttäminen. Kas tässä:”Jokainen orjuuden kannattaja oli itse vapaa.” Johan oli esimerkki; mistä?

Voi ymmärtää kirjaimellisesti. Politiikka on riidanalainen maaperä, jolla ratkaisee voitto, mikä jää saamatta ellei ilmaise itseään tehokkaasti. Sanojalla voi myös olla vakava ongelma; joko hänestä Suomi ei ole vapaa maa, tai sitten ihmisten alhaisimpia tuntoja voi estoitta lietsoa vain vähän totuutta sivuten.

Torstaina Jussi Halla-aho jäätyi A-Talkin studiossa, kuten olettaa sopi. Hän on muka huolissaan vähävaraisista ja työssäkäyvistä, mutta tekisi silti Kokoomuksen kanssa sosiaaliturvauudistuksen, jos pääsee valtaan. No, joko silloin ”yhteiskunnan luksusoikeus” lähtee kuten Halla-aho tapaa sitä sanoa? Ja valtionosuudetko pois?

Harva onneton kotiseudustaan alemmuutta tunteva vanhaa huonokuntoista autoaan häpeävä työtön köyhä parisuhteeton naisvihaaja osannee kysyä, että miten täällä sitten eletään, jos valtionosuudet poistetaan. Syytä olisi, koska kierrossa oleva jälkimodernin populismin muoto on raskaasti vihaa täysi ja viisveisaa ihmisestä.

Viisastelu, jossa pelleilet epäinhimillistämisellä, muttet muka tarkoita sitä oikeasti; loppuu traagisesti nopeammin kuin luuletkaan. Näin käy niin politiikassa kuin elämässä yleensäkin. Sen kertasi minulle torstain päätteeksi rankka Ruotsin TV 3:n  rikosdokumentti, jossa perheen isä yritti tappaa oman alle 1-vuotiaan lapsensa.

Meillä ei ole muuta toivoa kuin liberaali demokratia ja kaikkien yhtäläinen ihmisarvo. Silti, jos toinen tuntuu niin vieraalta kuin olisi toiselta planeetalta. Siinä pointti juuri onkin; kukin voi olla mitä haluaa, eikä hänen ihmisyyttään ja vain harvat valinnatkaan saa kyseenalaistaa. Sinä elät täällä yhdessä toisten kanssa ja yhdessä te hallitsettekin.