En pidä Saara Särmää kummempana kuin ketä hyvänsä nettikeskusteluja ulkoapäin naureskelevaa ja sormellaosoittelevaa; heitä olen jo todellakin nähnyt kyllin. Tämä voisi olla hyväksyttävää, jos psykologisten termien heittely olisi irrallista ja vailla pyrkimystä suurempaan ymmärrykseen eikä voimauta puhujia toimijoiksi. Ehkä.
Ei hän ole vilpittömästi huolissaan psyykkisesti kärsivistä ihmisistä. Kulttuurin toksisuus ja työelämän vallankäyttöön viittaaminenkin olivat tällä erää sangen ohuesti kirjoitettu, vaikka rivien totuudenmukaisuutta ei sovikaan kieltää. Millainen yritys, sellainen johtaja; millainen kansa, sellainen presidentti. Todellakin.
Nyt päästään somesta puhuttaessa sellaiseen hetkeen, että joku asialliseksi ihmiseksi luulemasi jakaa räikeän syrjivää tai suorastaan vihantäytteistä sisältöä, eikä ota mitään vastuuta. Tehdäänkö niinkuin Ruotsissa, jossa se on yksi varoitus ja sitten estoon vai niinkuin Saara Särmä eli ruvetaan osoittamaan opettavasti sormella?
Tässä kohdin on merkittävä kuilu; pidähän varasi. Ihminen tuppaa uskomaan, antautumaan johdettavaksi ja hakemaan mielihyvää sekä turvallisuutta joukkoon kuulumisesta. Ihmisarvo, yhdenvertaisuus, demokratia tai laillisuus- ja lainalaisuus; sellaisista täysin yli jakauksen menevistä mielikuvitusasioita se ei halua kuullakaan.
Juoruilu, eli meidän aikanamme kahvipöytäkeskustelu netissä, on vain yksi keino oman turvallisuudentunteen lisäämiseksi työstämällä vaikeaksi koettuja asioita. Valitettavasti ihmisluonto ei näet ojennu ilman omaneduntavoittelua, pelkoa eikä pakkoa; ei ainakaan kovin helposti. Sen saa moni tätä kansaa opettamaan pyrkivä huomata.
Kyse voi olla ihan silkasta hupailusta; ”juonnetaan” keskustelua heittämällä sinne kaikenlaista maksimaalisen loukkaavaa tarkoittamatta sanaakaan. Joku tekee niin tyhmyyttään, toinen laiskuuttaan ja kolmas pelkuruuttaan, koska maan tai työpaikan muuttaminen paremmaksi on raskas ja vaativa tehtävä. Ei se käy tuostavain.
Ihmisyys on aina rajallista. Rajojen asettaminen ongelmallisesti käyttäytyvälle kanssaihmiselle on usein loputon ja turhauttava tehtävä, jonka yksi päätepiste on sulkea hänet ulkopuolelle. Jotkut tekevät sen nimittelyn kera, koska muuten heidän ihmiskäsityksensä joutui uhanalaiseksi. I-sana, jota ne eivät yleensä edes itse tiedä.
Ja kuten tavallista: nehän tienaa tällä! Uuninpankkopoikakin bloggasi puolestaan kansan huudattamisesta, joka on lähellä samaa ilmiötä. Ensin kansalta viedään tosiasiallinen valta, sitten sen nimissä puhutaan puutaheinää ja kolmannessa vaiheessa samat saavat vielä maksaakin tästä kerallaan pidetystä lystistä.
Ei; kansa ei ole velvollinen kuulumaan ammattiliittoon tai kannattamaan jotain tiettyä hallitustakaan, mutta niidenkin olemassaolon oikeutuksen ja toiminnan hyväksyttävyyden arvioinnissa pitäisi olla joku tolkku. Pitäisi tietää mitä on tehty, kuinka se voidaan todistaa ja millä perusteella lopputulos on hyvä tai paha asia.
Tämä kiiman ja kateuden peruslain moottoroima kansa epäilemättä haluaisi jälleen kerran luistaa vastuusta hyväksikäyttökuvioon vetoamalla, mutta niin vähällä en sitä päästä. Vahvempiensa mielistelyn, kohtalonpalvonnan ja omaneduntavoittelun yhdistelmä ylimpänä periaatteena on yksinkertaisesti yököttävä.
Moisen kansan politiikka, työelämä ja sosiaalinen media tuppaavat olemaan aika erikoinen elämys; heikompien sorto epäilemättä kukoistaa siellä, kuinkas muutenkaan. Tällöin ei pidä näperrella yksittäisten sanojen kanssa eikä haikailla käsitteillä, jotka ovat niin vieraita etteivät ne ole siellä vielä kunnolla olemassakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.