Muistan yhä vuosikymmenten taakse kuinka asianajaja Timo Kerttula hehkutti oppitunnilla firmassamme juuri säädetyn LYTP 1:n käsittämättömyyttä, jonka mukaan vartiointikohde saattoi olla niin yksityinen kuin julkinenkin paikka. Lain, joka oli silti samalla olevinaan jokin kuluttajansuojan ja perusoikeuksien kirkastus.
Niinikään; juuri tänne muuttamaan erehdyttyäni PAMin Hanna Kuntsi leikki saman seuran Josetta Nousjoen avustuksella niiden lehdessä yhteiskuntakriittistä filosofia. Oli muka tulossa vartiointiliikkeiden sheriffejä, kun tätä nykyään voimassaolevaa LYTP 2:ta vasta käsiteltiin. Se performanssi oli pelkkä huonosti käsikirjoitettu fantasia.
"Lakimuutos soi julkisen paikan vartioimisen ja seuraavaksi piti tulla ihan jotain sheriffejä. No, höpöhöpö."
Että kumpi siis laitetaan? Rajoitusmomentti voidaan kumota ja luoda käsitys vartijoista ennaltaehkäisemässä häiriöitä sekä rikoksia tarvittaessa poistamalla ihmisiä puistosta. Toisaalta myös poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetetun järjestyksenvalvonnan käyttöalaa voitaisiin taas kerran laajentaa.
Vaan olisiko mikään turvafirma kyllin hullu ottaakseen toimeksiannon Kaisaniemen puistosta? Vannomatta paras. Saihan bussikuskin vakavaa pahoinpitelyä seurannut lakkouhkakin Helsingin Seudun Liikenne -kuntayhtymän panettamaan Elielinaukiolle ja Rautatientorille vartijat ensihätään – jota muuten kesti sitten ties montako vuotta.
Vaikka toisaalta; turha ruveta pelottelemaan tai mystifioimaan, koska eihän tuokaan paikka vaatisi kuin oikeat otteet heti aluksi – sitten seutu siistiytyisi päihdenatiivien etsiessä säpinänsä muualta. Kukaties kävisi lopulta niin, että hetken päästä turvapalvelu päätettäisiin säästösyistä lopettaa tarkoituksensa täyttäneenä?
"Kävisikö lopulta niin, että Kaisaniemen puisto siistiytyisi ja sitten turvapalvelu lopetettaisiin turhana?"
Esitetty vartijoita koskeva oikeusajattelu kesti mahdollisesti sen aikaa kuin vei historiallisen vartioimisliikelain säätämisestä niiden eräiden välittömän läheisyyden vastustamissakkojen kumoamiseen Helsingin hovissa. Se on vartijoiden vallan tosi raja julkisella paikalla ja tietämättömyydellä pelaaminen voi kostautua milloin tahansa.
Niinikään; vaikka Helsingin poliisilaitos oli Jukka Riikosen komentajakaudella kyllin huumorintajuinen luvittaakseen risteilyalusten terminaalien järjestyksenvalvonnan ”liikenneasemina” – ennen järjestyslain muutosta ei muuta voitu – niin älä silti luule liikoja. Asettamisen kohdeluettelo on määrämuotoinen eikä se laajene.
Joopajoo. Minunkin kannattaisi varmasti ennemmin bloggaamisen sijasta keskittyä hoitamaan linkkuveitsi- ja laukkukokoelmiani. Ei näitä rivejä kukaan sellainen lue, jolla olisi mitään merkitystä tai kenet edes haluaisin nähdä täällä. Jos siis Kaisussakin olisi nyt pahoinpidelty kuka tahansa tavis, juttu ei ikinä olisi edennyt mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.