Kaveri- ja tunnetaitojen kenkku kääntöpuoli

Kyllikki Kerola mainosti Lieksan Lehdessä 9. huhtikuuta ”mun juttuunsa” – kaveritaitoja, – vastaten pääkaupunkiseutuisen erityiskoulun rehtorin puheenvuoroon kasvatuksesta Helsingin Sanomissa. Kiitos siitä, mutta kun niillä kaveri- ja tunnetaidoilla on kenkkukin puolensa.

Itseasiassa – eikö se tulisieluinen avosylisyys, – jolla niin aloittaja kuin jatkajakin valitsisivat aina ennemmin pehmeät kuin kovat keinot ole jo suorastaan rivoa? Hätätilanteessa päällekävijä on näet otettava hallintaan siekailematta, ja useimpien aikuisten liene vaikea pitää pokerinsa, jos joku kadulla vetoaa ”luokan sääntöihin”.

Muistinkin Kerolan kirjoituksesta Matti Kurjensaaren esseen Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan – maamme silloisen 50 vuotisen itsenäisyyden kunniaksi tehdyn juhlapainoksen kylkiäisenä. Vapaassa maassa asevelvolliset tuovat komentopaikkoihin siviilihenkeä, mutta epävapaassa se on päinvastoin.

"Useimpien aikuisten lienee jo vaikea pitää pokerinsa, jos joku kadulla vetoaa luokan sääntöihin."

Pedagogi tietysti pitää itseään kylän – ellei suorastaan koko maailman valona, – koska ei näe koulua epävapautta ympärilleen levittävänä paasilinnalaisena kulttuurilaitoksena. Näin saattaa kuitenkin käydä, jos kehitysoptimistisessa ihmisrakkaudessa yliarvioi oppilaan harkintakyvyn ja aliarvioi tämän osaamistason.

Opetetaan esimerkiksi alakoulun puolivälissä oleville ”riitojen ehkäisyä” vai ”konfliktinratkaisuako” se nyt olikin; tämä taas röyhkeytti heidät pienempiään ulkona maahan töniviksi ja sisällä seinälle heittäviksi lelupoliiseiksi. Kunnes tuli väsy, koitti unohdus tai annettiin kielto – sejasama, sillä onneksi rauha palasi.

No, mitäs sitä muistelemaan yli 40 vuoden takaa – alle viikon kestänyttä vailla valtaa olleiden taitamattomien kukkoilua, – kun ei edes tehnyt mitään totta vahinkoa. Paitsi, että olen nyt kummastellut oman kylän raitilla lastentarhaikäisiä-esimurkkuja, ketkä ovat vaativinaan – minulta, ventovieraalta – tervehtimistä ja smalltalkkia.

"Olen kummastellut lastentarhaikäisiä-esimurkkuja, ketkä ovat vaativinaan minulta tervehtimistä ja smalltalkkia."

Käsittääkseni mokoma on seurausta joko Riverian julkisen sektorin vakituisille täydennyskouluttamista ”tunnetaidoista” tai sitten jo mainituistakin kerolalaisista ”kaveritaidoista”, jotka ovat koulukkaiden mukana jalkautuneet ympäristöönsä. Sitä minä tässä vain polemisoin, että noin pienet ihmiset eivät vielä älyä eteensä katsoa.

Mitä muuta pakkotervehtiminen tai suorastaan yksityisasioiden sopimaton tinkaaminen ”onko kaikki hyvin” -mölähdyksellä on kuin epävapautta? Mahtaa myös olla liki sananlaskun ojaan kaatumisen kaltainen yllätys, kun paljastuu etteivät kaikki – jos ketkään koskaan – ole heistä, mahdollisine aatteineen, tietääkseenkään.

Sikäli, jos reaktio ei ole niin kertakaikkisen vaarallisen uhkaavan rikollisen ruma, josta en edes viitsi tässä kirjoittaa proosaa. Arvostelukykyisen vastuullisen aikuisen – etenkin oppineen ja julkisen tehtävän hoitajan – tulisi ymmärtää asia jo tästäkin vähästä. Pohtia opetussisältöä sekä etenkin sen seurauksia uudemman kerran.