Jyväskylän turvallisuustilanne on silti yhä lonkeronharmaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Onko kuva synkassa otsikon kanssa vai ei? 
Jos kehitettäisiin verkostollinen turvallisuuspalvelumalli, tilanne-
kuvaa pitävä valvomo voisi periaatteessa hälyttää radiopuheli-
mella myös tämän ravintolan järjestyksenvalvojan apuun, kun
lähikaupassa on tilanne päällä. Tai päinvastoin – sieltä vartijan
ravintolaan, – jos välikohtaus oli sattuakseen näin päin.

Tätä kirjoitettaessa "röyhkeäksi sarjalonkerovarkaaksi" mainittu mies on majoittunut ja syönyt valtiolla jo noin viikon; Keskarin uutisen mukaan näet käräjäoikeus vangitsi hänet äskettäin. Tapahtunut on pieni ihme, mutta siitä huolimatta tämä ei ollut tässä. Pitäisi ajatella enemmän-pidemmälle-paremmin.

Suomen Ateenan turvallisuustilanne on yhä – kaikesta kohinasta ja itsekehusta viis – aivan lonkeronharmaa. Vangitun kaltaiset miehet tuppaavat nimittäin pyrkiä ”putkakuninkaiksi”, joista voi jo – hienosti sanoen – suksessionsa aikana tulla melkoinen maanvaiva eikä tuollainen regiimi muuten sitten lopukaan ihan vähällä.

Sittenkö olisi hyvin, jos päihteet syövyttävät persoonan – samalla muuten katosi ihmisten ilmoille sopiva kuosi&käytöskin, – sekä näette hänet kylmäkaapilla nyrsimässä hampain auki lenkkimakkara- tai maksalaatikkopakettia syödäkseen sisältönsä samantein? Ja ei; maksua nautitusta eineestä tullee tuskin edes lopulta kuolinpesältä.

"Sittenkö on hyvä, jos 'putkakuningas' nyrsii hampain auki pakettia kaupassa eikä edes maksa nauttimastaan eineestä?"

Asia voidaan toimittaa monin eri tavoin. Mikäli yhteiskunnassamme ihmistyötä ei suoraansanottuna vihattaisi – toivoen, ettei työpaikkoja edes syntyisi – tuo mies hoidettaisiin wanhaan malliin. Vaarallisten, häiriköiden ja taparikollisten sisäänpääsyn estäminen on aina ollut myymälävartijan perustehtävä.

Kauppaan vartijaa ei kuitenkaan enää saa – paitsi ostoksille. Vallitsevassa tuottavuuskäsityksessä palkkataso, autolla ajo, häveliäästi ”oheistyöksi” kutsuttu pelleily tai myyjän ja vartijan ristisiitoskaan eivät enää riitä. Tulisiko siis vartijan maksaa turvafirmalle, joka maksaisi kaupalle – saadakseen harrastaa?

Tänään näet kaupassa päättävät niiden lastenlapset, jotka vihasivat varkaita raamatullisesti ja heittivät häriköitä omin käsin ulos. Turvallisuus on itsestäänselvyys, joten rikostorjunnankin pitäisi – luonnollisesti – olla näkymätöntä-äänetöntä-"hyödyttää" taloa jotenkin. Sanovat tämän naama pokkana.

"Vaarallisten, häiriköiden ja taparikollisten sisäänpääsyn estäminen on aina ollut myymälävartijan perustehtävä."

Monimutkaisia vastausvaihtoehtoja olisi kaksi. Ne kuuluvat, ilman etusijajärjestystä, valvomo ja etsiväpalvelut. Vaikka toisaalta, molempi parempi, – jos kerran tositarkoituksella liikutaan, – mutta moinen lienee jo toiveajattelunkin toisella puolen oleva naurettavuudensekainen mahdottomuus. Suomessa, Jyväskylässä sekä nyt!

Valvomo pitää tilannekuvaa ainakin kameravalvontaan ja ammattilaisten sekä siviilien erillisiin viestiverkkoihin tukeutuen; sitten havaitaan, tunnistetaan, varoitetaan ja pääsy kauppaan estetään. Viestintä voi perustua älypuhelinsovellukseen tai radiopuhelimeen, suorittajana voi olla niin kaupan vartija kuin sen myyjäkin.

Aivan niin! Ellet halua palvelusta maksaa, otat itse avainnipun ja lukitset ulko-oven; suot vain vilpittömän mielen asiakkaiden kulkea. Nyt ammattilaiset tulevat paikalle ulkoa. Interventio on lyhytsanaisen tehokas; kyseisen miehen kaupat on tehty. Toimialueelta poistetaan, kadulta taas poliisi lähisiirtää tai vie putkaan.

"Aivan niin! Ellet halua palvelusta maksaa, otat avainnipun ja lukitset ulko-oven itse; kulku sallittu vain vilpittömässä mielessä."

Etsivä on paluu vähintään 50 vuoden takaiseen aikaan, jossa myymälävartiointi oli vielä jotain mitä aikuinen ihminen kehtasi naama vakavana sanoa tekevänsä työkseen. Sen jäykistämättömän-peitteettömän kumipatukan kärki tai kuulalaakeri majavanhännän* sisällä olivat siviiliasuiset myymäläetsivät.

He tunnistamaan sekä seuraavat; tehtävä on ennaltaehkäistä sekä toteuttaa rikos- ja vahingonkorvausvastuu. Skaala on laaja; vaaralliset otetaan kadulta heti kiinni perusteen ilmetessä, säännölliselle sanotaan ”tavarat hyllyyn ja ulos” sekä rikosaktiiviset otetaan kiinni täydessä lastissa nollalla myynnillä. Ainakin.

Vaan vähentääkö tämä rikollista hävikkiä niin paljon, jotta vaihtoehtoon sitoudutaan? Joskus näet kaupan rikosten tekotapa on sellainen, jottei ole todennäköistä tuote saatavan myyntikunnossa takaisin. Siksi suurin opetus on tämä; arvoiltaan terveessä turvallisuustyössä raha on vasta kakkonen, koska ihminen on aina ykkönen.

"Suurin opetus on tämä; arvoiltaan terveessä turvallisuustyössä ihminen on aina tärkeysjärjestyksessä ykkönen."

Ylläkäyvä ei ollut pelkkä irvokas provokaatio paikallaolevan myymälävartioinnin puolustukseksi. Ymmärrykseni Jyväskylän tilanteesta on, että sen kaupunkikeskustaa rasittavat kaikenlaiset arkirikollisuuden, häiriökäyttäytymisen ja muut elämänlaatua huonontavat ilmiöt.

Näiden taltuttamiseksi – sen lonkeronharmaan turvallisuustilanteen kirkastamiseksi – on perusteltu kaikensortin turvallisuusnyrkkejä, katujärjestyksenvalvontoja sekä ties mitä muuta. Se on oikein; silti, tutkintavankeuteen päätyneen jo vuosia jatkunut esiintyminen, joka tallentui myös Keskisuomalaisen sivuille, osoittaa kuitenkin ettei työ ole vielä tehty.

Paikallista turvallisuusyhteistyötä on siis edelleen tehostettava, sillä tämänsortin ilmiöt siirtyvät aina pois sieltä missä valvontaa on ja kulkeutuvat sinne missä sitä ei ole. Näin se on mennyt jo vuosikymmenet – siellä ynnä silloin, – kun jalkaisin kulkeva piirivartija syntyi etelässä 90-luvulla uudelleen "järjestyksenpitopainotteisena".

Loppupaukku tai tussahdus: No, kuka maksaa? Te, paikalliset asukkaat, – suoraan hinnoissa tai epäsuorasti rakenteissa – hankittiinpa kuvaamani yksityiset turvallisuuspalvelut eli ei. Olkoonpa sopimukset sitten yksittäisen toiminnanharjoittajan omia tai useiden sellaisten muodostaman konsortion nimissä.

* majavanhäntä oli ennenmuinoin vaatteen taskussa kannettu yhdensortin, leimallisesti lyhyt, patukka