Saako poliisi enää tehdyksi mitään vetämättä, uhkaamatta ja ampumatta?

Moisen ajatuksen tulin laittaneeksi pöytälaatikonpohjalistaukseen MTV:n Rebekka Härkösen poliisin aseenkäyttötilastojutun johdosta, mikä oli kytkeytyvinään Espoon poliisiampumiseen. Kyllä pahemman kerran siltä vaikuttaa, että todellisuuteen ei mukauduta vaan sitä yritetään pakottaa halutuksi.

Ymmärrän. Jos ainoa työkalu on vasara, jokainen ongelma alkaa vaikuttaa naulalta; se seuraa mahdollisuudesta käyttää äärimmäistä ihmiseen kohdistuvaa valtaa. Juuri siksi onkin jatkuvasti tehtävä määrätietoista työtä poliisin ampumien laukausten vähentämiseksi. Muuten poliisi itsekin saa kärsiä seurauksista.

Sujuvaksi puhujaksi oppiminen jo koulussa ja taidon lujittuminen sitä seuraavalla vuoden harjoittelulla voivat tosin peittää alleen nolouden – itsesokeuden, – ei edes oikeasti tiedä mitä de-eskalaatio tarkoittaa. Nimittäin, että tietoisella toiminnalla vähennetään jännitystä, mikä johtaa voimankäyttämättömyyteen.

"Määrätietoista työtä poliisin ampumien laukausten vähentämiseksi tulee jatkaa edelleen."

Seuraavaksi loppuaan kohti kulkevana syksynä mieleeni jäi MTV:n Rikospaikan nimeltään vastenmielisen Sellipuheiden ex-poliisi Kale Puonnin yhä olevilta kuulema huokailu häiriökäyttäytymis- ja metelikeikkojen muuttumisesta monipartiotehtäviksi. Eivätkä ne tietenkään – itse – älyä miksi. Maailma muuttuu!

Nimittäin; siinä tavassa, jolla poliisityötä nykyään tehdään on jotain perustavanlaatuisesti väärin vrt. kritiikkini kieltäytymisestä mukautua todellisuuteen. Ei enää mene niin, että ajetaan kokoonnutaan ja lompsitaan avojonossa suorittamaan porukalla. Pitäisi älytä eristää, rajata ja jäädyttää – tätä ne eivät oikeasti edes yritä.

Esimerkiksi kolme sini-kelta-valkoista kahden hengen pikkupakettiautoa ei – enää nykyisellään – ole oikeat resurssit paikalla vaan pelkkää lisää samaa vanhaa – todennäköisesti turhaakin. Kriisi-intervention, valmiusyksikön ja ei-tappavia pitkällä aseella käyttävän sekä kilvenkin löytyminen on sattumaa.

"Monipartiotehtävän kolme sinikeltavalkopakettiautoa eivät enää ole lisäresurssi vaan turhaa saman toistoa."

Miten näin isoja asioita toiseksi mulkatessa käy sellaisen sukupolvemme unen kuten ensimmäisen partion periaatteen? Sehän tuli, kun Saab ja kolmikasikko-Smitikka lähtivät – tärkeintä ei enää ollutkaan suikka kauluspaita kravatti sekä prässihousut. Vai siitäkö jalkine puristaa, että etelän isot laitokset eivät mene yleispoliisimallissa?

Eräs maailmanmuutoksen perinnön kiusallinen osa joudutaan ainakin nyt käsittelemään; se on ”ei paikkokeikkoja” -hokema, joka on aivan sairas ajatus. Moinen häiriintyneensorttinen niin kutsuttu tavoitteellisuus mahtanee todensanoen olla poliisiampumissuman yksi syy. Yritetään jyrätä selväksi, vaikkei saisi eikä voisi.

Ison kuvan nolo totuus nimittäin on, jottei homogeeninen unitaarinen pohjoismainen hyvinvointivaltio oikein sulata raamittamansa yhteiskunnan maailmanluokkaista monimuotoistumista. Sellaisessa ihmisiä toisistaan erottavia tekijöitä on enemmän kuin yhdistäviä ja sentähden poliisinkin on nyt teeskenneltävä mielenterveyspalvelua.

"Yhtenäisen väestön keskitetysti ylhäältäpäin hallittu hyvinvointivaltio kestää huonosti maailman muutosta."

Siispä; poliisimme on oikeastaan traagisesti pihalla nyky-yhteiskunnasta. Siitä kiitos, että 30 vuodessa sentään päästettiin lopullisesti irti sapelin ja piikkikypärän ajasta, sillä sitähän se oikeasti oli kun niitä varoituslaukauksia ammuttiin. Tuolloin radiopuhelin sai olla autossa kiinteänä; siellähän makasivat ne ainoat käsiraudatkin.

Ei siis pidä Puonnin siteeraamien Tuntemattomien Konstaapeleiden lailla manata maailmanmuutosta; sen mielenterveyden päihteiden ynnä sopeutumattomuuden erittäin ilottomassa karusellissa syntyisi vallan erilainen Maamme-kirja kuin Topeliukselta aikanaan. Se on siis interventio ja sitten joko ilmat pihalle tai seinälle.

Korostan, että ilmat pihalle piti ymmärtää – ei nahkan rei’ittämiseksi vaan baton round- tai bean bag -ammuksen iskemäksi. Paineilma-ase saattaa kelvata joukkojenhallintaan, mutta yhteen täsmämaaliin mokoma on surkea puhallusputki. Turha kuin ”panssarimersu”, joka ei silti ole panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo.

"Poliisimme on oikeastaan traagisesti pihalla nyky-yhteiskunnasta paineilma-aseineen ja panssarimersuineen."

Seinälle heittämiseen liittyen häkellyttää kuinka jääräpäisen omanapakeskinen yksittäisen, kouluttajaksikin itseään tituleeraavaan, konstaapelin ajattelu voi olla. Tottakai kaikille tilanneorganisaatiossa on niin koulutettu, harjoitettu kuin jaettukin oma tehtävä ennenkuin siirrytään kokoontumispaikalta toiminta-alueelle.

Vertauskuvani on vieraudessaan koominen, – mutta tiedättekö mitä, – sanon sen silti. Tekemisen pitää toimiessaan kulkea kuin tykkiryhmällä tykkisulkeisissa wanhan kansan ilmatorjuntakanuunalla eli tykkimiehen hyppäyksin. Kyllä ne tajuavat ja osaavat – se nähtiin vuonna 2021 takaa-ajovideossa. Jos haluavat!

Ei mene kuten perseilevä konstaapeli teeskentelee; muka kaksi yhdellä kilvellä niine hyvineen riehuvaa puukkomiestä vastaan – vain saadakseen sanoa, ettei toimi, koska tulee henkilövahinkoja. Eikä niinkään, että vedetään jankutijankutia kuvitellen aiheellisen kriitikin katoavan, kun väsymys koittaa. Eivät ne oikeasti halua muutosta!

"Poliisi ei oikeasti halua muutosta vaan joko ymmärtää kritiikin tahallaan väärin tai väsyttää sitä esittävät."

Poliisi oli näet hetken oikeasti vaikeuksissa, kun lähimenneessä ampumisistaan napsui tuomioita, mutta nyttemmin tilanne on jo vuosia ollut vakaa – kaikki sulkeutuu automaattiseen syyttäjän esiselvitykseen – sitä seuraa useimmiten ei tutkita -päätös. Eipä ihme, että motivaatio puuttuu, mutta tällä tulee olemaan seurauksensa.

Nimittäin; toistuvien tragedioiden loppumaton nauha, jossa yhteiskunnallisen hyväksyttävyytensä menettänyt poliisi nähdään sortaja-väkivallantekijänä, jota paetaan. Päätäpahkaa. Majakat-sireeni päälle  => aja kovempaa karkuun. Käskyttää ääntä käyttäen => huuda kovempaa takaisin, juokse karkuun tai sulkeudu itseesi.

Oikeasti moni-ilmeisessä ja -äänisessä yhteiskunnassa poliisi saattaa näet olla helpoiten ellei ainoa paikalle saatava julkisen vallan muoto. Tästä huolimatta, että se ei saa eikä kykene ja yksittäinen konstaapeli edes tahdo ratkaista edessään olevaa ongelmatilannetta. Mutta, silti, siinä – todellisuudessa – täytyy elää.

Voimassapitää laillista yhteiskuntajärjestystä sekä ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta, mikä nyt tapahtuu kieltäytymällä painostamisesta, omavaltaisuudesta sekä etenkin telominen-ruhjomisesta. Vaaditaan toimivampia taktiikoita kuin vanhat ja osin toisenlaisia voimankäyttövälineitä kuin ennen.