Saako poliisi enää tehdyksi mitään vetämättä, uhkaamatta ja ampumatta?

Moisen ajatuksen tulin laittaneeksi pöytälaatikonpohjalistaukseen MTV:n Rebekka Härkösen poliisin aseenkäyttötilastojutun johdosta, mikä oli kytkeytyvinään Espoon poliisiampumiseen. Kyllä pahemman kerran siltä vaikuttaa, että todellisuuteen ei mukauduta vaan sitä yritetään pakottaa halutuksi.

Elämäntyyliä talvikauden autotarvikelaukusta

(Kuva: Jari Kähkönen) Nyt.

Muistatko, kun vuosia sitten irvailin veropäivän kunniaksi, mitä on olla köyhä ja ajaa ympäri vuoden ulkona säilytettävällä vanhalla polttomoottoriautolla Pohjois-Karjalassa? Vähänpä olisin arvannut laukkuostokseni osuvan samalle viikolle – nyt uudestaan. Vaikka siis asiat eivät ikinä pysy samoina, silti mikään ei muutu.

Trollaa ja negaa vain – siten romutat lopulta koko yhteiskunnan

Apinoiko internet elämää vai elämä internettiä? Moista pohdin, kun äsken bloggasin Vornas-jutun häntäpään jämistä ja – luullakseni – kirjoitin toisaalle karjalaisen toljotuksen kummallisuudesta. Sekä; jos mainitsee trollaamisen, on tietenkin käsiteltävä myös negaamista. Nehän ovat ikiaikaisia ”ihmis”tapoja.

Sordiino ja harhainen turvallisuudentunne

YLE:n politiikan toimittaja suositteli Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Lasse Lehtoselle sordiinoa ja tämäpä rupeaakin itsejulistamalleen some-paastolle. Kansanedustaja Timo Vornasen jutun toisena pääkäsittelypäivänä julki tulleet videot ja pöytäkirjajutut näyttävät harhaisen turvallisuudentunteen nolon lopun.

Tunneäly

(Kuva: Jari Kähkönen) Vakiintuneen toimituksellisen käytännön mukaisesti kuvan ja tekstin välinen suhde on sattumanvarainen tai täysin puuttuva.

Johan on maailma malliinsa päässyt, jos Jussi Halla-ahoa tarvitaan Sanna Marinia kritisoimaan, mutta – totisesti – Pasi Koivumaan kaltaiselle ikämiessarjan maakuntalehden päätoimittajalle se ei näytä samalta kuin toisille. Kyllä. Hän oli se, joka kirjoitti tunneälystä.

Kenelle tätä oikein tehdään?

Karjalainen julkaisi tietoja, joiden mukaan Joensuun torin seuraavalla yögrillillä pyritään myymään alkoholia ja Kontiolahden sekä Liperin olevan maakunnan ainoat kunnat missä on maan keskiarvoa enemmän lapsia. Mutta mikähän unohtui tai mistä rumuudesta katsotaan hövelisti sivuun?

Jaa-a – Mitähän se tuostakin oikein tulee?

Johan kaksi vuotta vierähtikin, kun on viimeksi ollut asiaa Varkauden Waltterin koulun turvallisuudesta. Yllätyin – en olisi uskonut peräsavolaisen tuppukylän inssien sekä maikkojen riehaantuvan aidanrakennukseen – kakaroiden vartioinninhaikauskin olisi ollut yllätys, jos eivät olisi sanoneet y-sanaa.

Vai säätelisit sinä sitäkin mille naamani saa näyttää, – jos vain kykenisit

(Kuva: Jari Kähkönen) No, kylläpä ne tuonkin ruudun
yhteydessä ollutta tekstiä vahtivat – silloin liki vuosi-
kymmen sitten portfoliossa – ihan pää kenossa. Mitä
sitten? Viskasin vasun menemään; kalenterin käytin,
silppusin ja vaihdoin merkkiä sekä siirsin kotelot re-
pun kantoviilekkeistä mustaan jätesäkkiin irtaimis-
tovarastossa. Pitäköön kivaa jossain omassa somen
taskussaan – keskenään.

Hörpin kapakanpöydässä mustaa teetä hunajalla ja Jamesonilla, kun kirjoitin ajatuksen A 6 avolehtiööni. Pohjoiskarjalainen ei yksinkertaisesti kestä totisuutta, hiljaisuutta, eteenpäin menemistä sivuillevilkuilematta sekä suoran totuuden puhumista. Se on yleistys, muttei kuitenkaan täysin vailla perusteita.