Villityksiä, osa 1

(Kuva: Jari Kähkönen) Samoja aikoja, kun
tässä kerrotut asiat tapahtuivat, minulla
oli kai taskussa tälläinen; lisenssin malli 
muuttui vasta nykyisellä vuosituhannella.

Kun vuosia sitten puolustelin poliisia puheissani, minulla oli niitä aikoja töissä päällä vyö, joka oli täynnä työ- ja voimankäyttövälineitä. Vapaalla ollessani talonmiehen rouva kertoi, että poikansa oli kiinniotettu eilen 18-vuotissyntymäpäivänään ja käsirautojen jäljet näkyivät ranteissa yhä tänään.

Sanoin jotenkin näin, että käsiraudat on tarkoitettu pitämään kädet aloillaan ja niistä ei tule jälkiä saati vammoja, jos pitää ranteet yhdessä eikä liiku yhtään. Toimenpiteestä ajattelin tuolloin, että pitää olla ero siinä katsooko itsensä syyttömäksi ja vapaudenmenetyksen perusteettomaksi vai vastustaako itse toimenpidettä.

En ajattele enää näin. Nyt jälkeenpäin näen menneen itseni varsin kummallisessa valossa; käsitän miksi minut nähtäisiin kauniisti sanottuna totalitaarisen ideologian kannattajana, mutta en itse hyväksy ajatusta. Minä en osannut samaistua kuulemaani, mutta toisaalta; rumastisanojakaan ei edes yrittäisi ymmärtää minua.

Sitten maailmani muuttui. Vyö tyhjentyi ja päätyi eteisen yläkaappiin isoon mustaan jätesäkkiin; minusta tuli kokopäivätoiminen kynämies ja tehtäväni oli ottaa kantaa uusiin koulutusohjeisiin. Niissä opastettiin käsirautojen jättäminen löysiksi ranteisiin. Tyrmäsin avauksen pitkälti selkäydinajatteluna.

Ajattelin yhä, että käsirautojen tulee pitää kädet aloillaan; löysälle jättäminen olisi käyttötarkoituksen vastaista, hienostelua ja sitäpaitsi turvallisuusriskikin. Näin ajattelin, koska minulla ei ollut puuttuvan kokemuksen takia kylliksi tietoa; olisin kyllä kyennyt samaistumaaan, mutta en tietämättömyyttäni osannut.

Minä vietin rikoksetonta ja yleistä järjestystä häiritsemätöntä elämää; en ollut itse ollut koskaan käsiraudoissa muuten kuin koulutukseen kuuluvassa harjoituksessa ja silloinkin hyvin lyhyitä aikoja kerrallaan. Suhtauduin avainten valtaani vakavasti; tietenkään en koskaan kiduttanut ketään laillisella voimankäyttövälineellä.

Suhtautumiseni oli niin totista, että yhäkään edessäni ei kannata viljellä mitään makuukamarikäyttövitseja. Niinikään; mitä olisi tullut mahdolliseen aseenriistoon tai tilanteen hallinnan menettämiseen, jos sellaista olisi koskaan sattunut itselleni? No, sanotaanko näin, että silloin back-uppini olisi tehnyt yrittäjästä rumaa jälkeä.

Niin. Siitäkin lienee siis jo nyt liki vuosikymmen aikaa, kun maassa tuli muodiksi jättää käsiraudat löysälle jo laiton yhteydessä eikä vain korjata tilannetta jälkeenpäin. Mitäliene ulkomaantuontia tuokin villitys; tuskin sen tulossa oikeasti puhuivat velvoittava oikeuskäytäntö tai laillisuusvalvontaviranomaisten kanteluratkaisutkaan.

Noudatettaneenko ohjetta kuinkakin orjallisesti ja onko rautojen ranteista irtiriipiminen siksi hyvinkin yleistä maassamme tätänykyä? Riskin korostumisen täytyy olla ainakin yksi uuden käytännön seuraus, jokatapauksessa. Mutta kun kukaan tietävä ei täälläpäin puhu mitään ääneen, on vaikea tietää tarkasti.

Kaikki julkisesti saatavilla oleva kuvituskin on niin hiton markkinointiviestinnällisesti etukäteen meleerattua, että ei niissä sellaista koskaan näytetä. Jos ylipäätään näytetään yhtään mitään muuta kuin se minkä kuvaajan sisään päästänyt haluaakin esitettävän. Mokomakin reality, todellisuutta nähnytkään.