Susta on tehty valitus

Mies istui epämukavasti, saattoi sanoa mikäli oli alisanoihin tai kohteliaisuuteen taipuvainen ihmisystävä. Kiduttajan näkökulmasta yhdistetty kevytsuojaliivin etupaneelin alareunan paino vatsassa, hiostavan kuuma haalarikangas iholla ja halpojen varsikenkien narujen viiltävyys sormissa oli lähellä ihanneyhdistelmää, josta oli vaikea panna paremmaksi. Mutta se totisesti ei estänyt eräitä kunnianhimoisella tavalla vioittuneita yksilöitä yrittämästä. Mies, ammatiltaan vartija, tapasi etäisesti jossain pukuhuoneen oven takaa käytävästä korvaansa sukunimensä, kun joku kysyi 'missä se nyt vielä kuppaa'.

Pyh, tuhahti vartija itsekseen, tarkisti kellosta montako minuuttia vaille aika vielä oli, veti haalareiden vetokejun kiinni ylös asti ja lähinnä heitti asevyön päälleen niin nopeasti, ettei tottumattomampi katsoja älynnyt mitään. Klik, sanoi musta muovisen näköinen vaan kovempaa materiaalia oleva pikasolki. Vartija itse paineli haalareiden kankaisten vyölenkkien neppareita kiinni ajattelematta ainoatakaan kokonaista ajatusta. Vyön täyttävät väkivallan välikappaleet oli jo tarkistettu, joten vartija tarttui mustaan työkassiinsa astuen meluntäytteiseen käytävään. Yhteiskunnan nokkimisjärjestys opettaa, että kun tienaa alle 20 euroa tunnissa niin ei ole oikeutettu käyttämään toiminnastaan sanaa rutiini.

’Missä se nyt vielä kuppaa' oli sitten peräti kolme yhdentekevää kuittaamatonta hälytystä, pohti vartija merkitessään niiden vemmiltä kuulemansa tiedot muistivihkoonsa vetäessään oman nimensä ja VUORON ALOITUS -viivakoodit lukukynällä seinän taululta, samalla kun otti kupin automaattikahvia istahtaen tietokoneen ääreen. Kaikkitietävä maailma olisi kauhusta henkeä haukkoen katsellut kuinka hän kurotteli ja keinui tuolissa poimien milloin käsiradion, autonavaimet, viivakoodivihkon tai ties mitä. Sekä samalla juoden nautinnollisesti kahvia silmäili sähköpostin, ohjeet ja hetken intranetin etusivuakin. Kaikki tapahtui liikkuvien ihmisten, soivan musiikin, radiopuhelinten rasahdusten sekä tunnistamattomien taustaäänten jatkuvassa hälinässä.

Poistuessaan vuoronaloitushuoneesta ja tullessaan kierreportaikkoon vartija aisti nenässään tympeyden, inhimillisen ilkeyden, pesuaineiden sekä autojen tuoksusekoituksen ohimenevän hetken ajan, mutta vain koska oli ollut poissa yli kolme päivää. Auto, tuo leasinglaivaston neliovinen valkoinen mainosteipattu helmi, odotti kumma kyllä juuri siinä ruudussa kuin pitikin. Vartija tunsi sisällään mielihyvää, jota ei kunnolla edes enää rekisteröinyt, kun auton kiertäessään totesi ettei siinä ollut uusia lommoja tai naarmuja. Siellä täällä hänen näkökenttänsä laitamilla kulki myös toisia samanlaisissa haalareissa olevia ihmisiä, mutta vartija ei ollut huomaavinaankaan heitä koska naamat olivat uppo-outoja. Henkilövaihtuvuus näes.

Auto lipui ulos massiiviselta autokannelta pitkin luiskaa kohti katua, ja kuljettaja itse teki jälleen kerran kaikkea muuta vaan ei havaintoja. Radio soitti konepoppia liian lujaa tekopirteän ja tekonuorekkaan juontajattaren kiekuessa, myös auton radiopuhelin näytti väärää kanavaa ja selektiivikutsun kenttä tunnistamatonta numeroa. Taasko sitä on oltu aamukahvilla junapartioiden kanssa, vartija pohti nollatessaan taulun ja vaihtaen kanavat ennenkuin painoi suuntavilkun päälle, kun auton eturenkaat tavoittivat jalkakäytävän. Harmaantuvassa illassa auto sujahti kevyesti keskustasta poispäin vievälle moottoritielle, jonka lentävää mattoa muistuttavalle mustalle pinnalle paistoi keltaista valoa lukemattomien korkeiden tolppien päistä.

Vartija suoritti enemmittä ajatuksitta sulkukierroksia lukiten, kytkien hälytyksiä, sammuttaen valoja ja muita päälle unohtuneita laitteita. Työkassin etutaskun yleistyökäsineet olivat jatkuvasti käsissä, vyössä roikkui muun tarpeiston lisäksi koko ajan vähintään kolme avainnippua, kun hän ehti lopulta hetkittäen jo kiusallisena häntänä roikkuviin kuittaamattomiin hälytyksiin. Tukkuliike oli vanha vitsi, kukaan ei kulkenut sieltä mistä olisi pitänyt, joten autotallin ja portaikon väliovi rääkäisi murtohälytyksen joko aamun päätteeksi tai illan aluksi, aina kun suurempi ihmisvirta lähti liikkeelle. Myös IT-firman ulkohälyttimet olivat päällä asiallisesti ottaen aivan liikaa. Eikä vartija ollut juuri millänsäkään, kun potkaisi vakuutusyhtiön ruokalan oven välistä kiilan pois, ja näin hälyttänyt silmukka palautui normaalitilaan.

Auton radiopuhelimen mukaan keskustassa riitti tavallinen määrä päihtyneitä, kapakkatappelijoita, myymälävarkaita ja muuta arkista, josta vartija koetti parhaansa mukaan pysyä välinpitämättömänä, koska mikään siitä ei koskenut juuri nyt häntä. On kai tullut viivyttyä täällä liian kauan, mies pohti osatessaan viheltävät selektiivikutsut lähes ulkoa eikä voinut olla reagoimatta sisikunnallaan, kun hälytyskeskus pyysi joukkoja milloin minnekin. Välittämättä ei voinut olla vaikkei kukaan välittänyt hänestä, muuten kuin kytätäkseen hänen tekemisiään puhuakseen pahaa seläntakana, vaikka hädässä huudettiinkin heti kurkku suorana.

Moottoritien kainalossa oli myös surkean nuutuneen näköinen ostoskeskus, joka oli varmasti aikanaan ollut nimensä veroinen paikka ellei suorastaan lähiön keskipiste. Nyt liikehuoneistot olivat yksi kerrallaan tyhjentyneet ja tilalle oli tullut vain anniskelupaikka toisensa jälkeen. Heh, tuollaista jos sanoisi pubiksi niin engelsmanni suuttuisi, pohti vartija edetessään viivakoodi kerrallaan kierroksellaan nyt epätavallisen lämpimän kuivassa kevätsäässä. Jälleen kerran hän haistoi kaiken ennenkuin näki, sillä housut kintuissa istualleen sammuneen miehen alla oli melkoinen pääväriltään ruskea läjä.

-Ylös! kajahti käsky harmaissa metalliprofiiliseinissä, mutta onneksi oli vielä aikaista eikä kuuluva äänenkäyttö tällä kertaa koonnut paikalle töllistelevää yleisöä. Täysin tolkuttomassa tilassa ollut mies väänteli kasvojaan pikemminkin puuttuvan motorisen kontrollin kuin pilkan tähden vedellessään housuja ylös pitkin puhdistamattomia reisiään. Hän hoiperteli matkaansa lähes oudon varmasti, mutta silti kumma kyllä pelkän käskyn voimin. Tottelevaisuutta aiheuttaneet mielen mekanismit eivät vartijaa suuremmin edes kiinnostaneet, 'lisää liksaa' hän olisi sanonut, mikäli joku olisi pyrkinyt keskustelemaan asiasta. Tästäkin syntyi postikortinpieni tapahtumailmoitus reisitaskun lomakevihkoon. Nimike oli poistaminen, vaikka oli kyseenalaista oliko tämä sellainen ja saiko vartija tehdä niin. Tehtävä olisi kuulunut järjestyksenvalvojalle, jota tänne ei ollut asetettu.

Vartija tervehti kättään heilauttaen ostoskeskuksen kioskin myyjää ohittaessaan liikkeen ulkoapäin. Suunta olisi ollut seuraavaksi klassiselle teollisuusalueelle, jossa roskainen ja irtamistontäysi aidattu piha toinen toista vastaan nökötti, niitä ovia sekä ikkunoita kokeilemaan, kuten vartija usein sai kuulla kaikentietävän yleisön määrittelevän työtään ulkoapäin. Mutta sitten kaikki muuttui ja niin sävellys kuin tahtikin heilahtivat äkkiä täysin toisiksi. Selektiivikutsu vihelsi autoradion kaijuttimessa ja keltainen ledivalo vilkutti paneelissa kimakan piippauksen tahdissa.

- 401, ryöstöhälytys, Ostoskeskuksen kioski
- Kuittaa
Piipitys vaimeni, kun vartija päästi irti tangentista ja iski mikrofonin takaisin pidikkeeseensä. Soimaten itseään, ettei ollut ohikulkiessaan tarkistanut kioskin kahvionurkkauksen seisomapöytiä, vartija käynnisti auton polkaisten kaasua ja suuntasi mahdollisimman nopeasti kulman taakse alapuolen pysäköintialueen suuntaan. Hän ehti juuri nähdä laihan hahmon pakenevan juosten ennenkuin hälytyskeskus kertoi radiossa kyseessä olleen ryöstön sijaan näpistys. Tuntomerkkeihin päästäessä vartija oli jo miehen kohdalla. Mies oli yllättävän vanha, lähes vartijan itsensä ikäinen ja päällä hänellä oli ruudullinen lätsä, sininen tuulipuvun takki, lököttävät farkut sekä nilkkapituiset kengät. Ikä ei oppinutkaan kaikkea.

-Seis! Karjaisi vartija hypäten autosta kadulle rivakkuudella, jota kukaan hänet tuntevansa väittävä ei uskoisi. Hälytyskeskus kertasi tuntomerkkejä vartijan vyössä olevassa käsiradiossa ja ne sopivat pysäytettyyn pituutta sekä vaaleaa pujopartaa lukuunottamatta, jotka jätettiin sanomatta. Vartija ei antanut aloitetta pois vaan alkoi heti kyselemään. Kuka olet, mistä olet tulossa, mihin olet menossa ja sai vastaukseksi hieman jauhot suussa olevan ostarilla roikkujan epämääräistä kerrontaa, kun nyt tilanteen pakosta leukojen piti jauhaa aivoja nopeammin. Lukematta mitään muotiin tullutta kiinniottolitaniaa vartija tempaisi miehen hihasta kohti, käänsi auton kylkeä vasten ja painoi tämän kämmenet kattoon.

Joku viisas olisi väittänyt, että viiltosuojakäsineet piti olla päällä jo autosta noustessa, mutta ei tiennyt mitä puhui. Jos ne olisi pukenut tekijän edessä, tämä olisi joko alkanut pelätä kuvitellen saavansa turpaansa tai luullut saavansa tilaisuuden paeta, kun katsekontakti hetkeksi pakosta hellittää. Jouti ne pukea nytkin, kun tekijä oli hallinnassa. Etsitty sikspäkki olutta löytyi odotetusti turvallisuustarkastuksessa takin sisältä kuin myös miehen hivakkakin. Venkoilun takia vartija laittoi tälle käsiraudat ja ne solahtivat ranteisiin rutinoituneesti napsahtaen ikäänkuin kokeilla, jotka rikkovat kananmunat yhdellä kopautuksella kulhon reunaa vasten. Mies oli kiinniotettu ja luovutettaisiin poliisille.

Matkalla jalkaisin takaisin kioskille kuultiin se tavallinenkin, 'oot reilu vartija, mä luulin et sä hakkaat mut'. Kehuttu itse päätti nauraa vasta, kun kuulisi tuon viidettäsadatta kertaa. Ilmoitus lennätti poliisista paikalle jonkin siviilivaatteissa työskentelevän partion ja epätavallisen nopeasti senkin. Syytä vartijalle ei kerrottu, mutta tuskin se oli näpistys tai huumeet. Hän veikkasi kiinniotetun olleen poliisia kiinnostava tyyppi, ehkäpä etsintäkuulutettu. Jokatapauksessa päästyään kumman nopeasti irti tehtävältä vartija katsoi kelloaan ja näki parhaimmaksi syödä tässä välissä. Hän pani käsineet takaisin reisitaskuun ja repi täytetyt lomakkeet irti raporttivihkosta ja säilöi ne tilapäisesti työkassiin, pyrkien olla unohtamatta raportteja sinne. Ostoskeskuksen turkkilaisten kebab- ja pitsapaikasta sai sopivaa evästä vielä sopivampaan hintaan, kun liikkui vartijavaatteissa ja söi paikanpäällä. Moni kelmeän näköinen hämäräperäinen hahmo teki rivakan u-käännöksen ovella vaikkei ravintola ollut edes vartijan firman toimeksiantaja. Jos oli yleensäkään kenenkään.

Alkoi olla yhä pimeämpää ja pienen iltaruuhkan jälkeen kulkuväylät autioituivat, kaupat suljettiin sekä ilmakin palautui omaksi varhaiskeväisen koleaksi itseksensä. Vartijan yöpainotteisen jaksotyöajan aamuun kestävä puhde jatkuisi autioihin toimisto- ja tuotantorakennuksiin tehtävillä vartiokierroksilla. Vartija oli piirivartija, mutta käytti sitä sanaa harvoin, koska asioista perillä oleva kuulija ei välittänyt ja perillä olematon kuvitteli ties mitä. Sekin oli nähty, kun titteliä kuviteltiin esimiesaseman merkiksi, kuin jotain "Kutseitin piirimiestä" tai piirilääkäriä konsanaan. He kun olivat olleet aikanaan suuria herroja yhteisöissään. Nyt urbaanissa hulluudessa ei aina tiennyt varmasti, että kuka oli myyjä ja kuka ostaja, sekä vaatimattomasti alkanut tehtävä saattoi sekin koska tahansa muuttua lääkinnälliseksi hätätapaukseksi.

Vartijalle ei kumma kyllä tullut tänä yönä lainkaan kytkennäntarkastuksia, jollainen annettiin tehtäväksi aina kun kytkentätieto jäi puuttumaan. Tässä oli merkittävää vuorokausittaista vaihtelua. Joskus juoksuttivat itse laitteet, toisinaan teleliikenne pätki hukaten tietoa jonnekin matkan varrelle ja inhimillistä tekijääkään ei sopinut unohtaa. Ei, ihmisiä, jotka olivat mielestään kovinkin fiksuja, mutta eivät siitä huolimatta kyenneet kommunikoimaan keskenään vähäistä enempää asiansa hoitaakseen. Ja vielä riitti heitäkin ketkä eivät muka osanneet käsitellä hälytyslaitteita tässä alati vain enemmän teknistyvässä yhteiskunnassa.

Ajatus katkesi keskenkaiken ja vartijan katse kiinnittyi kojelaudalla ikkunaan höyryjälkeä nostattavaan pahviseen kahvikuppiin, kun selektiivikutsu soi radiossa viheltäen. Kutsuttu oli naapuripiiri, jossa työskenteli tänään äänestään päätellen aika hento nuori nainen. -Liikenneympyrän Huoltoasema, vartijakutsu, sanoi päivystäjä, -Täällä näkyy valvontakameran etäkäytössä, että tupakkakopissa on kunnon mylly päällä. Kalustoa lentää, hän jatkoi. Seurasi yht'äkkinen kuolemanhiljaisuus ja alkoi vapaaehtoisten puuttuessa näyttää siltä että hentoääninen nuori nainen lähtisi tehtävälle yksinään. Vartija kirosi, ilmoittaui liittyvänsä mukaan ja viskasi nyt jo tyhjän pahvimukin sivuikkunasta ulos, sekä kaarsi arkkitehtonisesti hienolta pihalta tarkoituksella vasten liikennesuuntaa ja suoraan kevyen liikenteen väylälle. Vartija tiesi jo reitin, koska oli nuorempana saanut katutuntemusopetusta kannustuksen eli osaamattomien säälittömän pilkan kera. Yhtä vähän hän kunnioitti myös vain joukkoliikenteelle varattua tietä ja saapuikin paikalle ensimmäisenä.

- 401 paikalla, sanoi vartija auton radion mikrofoniin välittämättä kuulla vastausta, ja noustessaan pani avainnipun vyöstä vetoketjun taakse taskuun. Hän veti 60cm pitkän mustan vinyylipatukan työkassin kansiläpän kiinnitysrakseista ja pudotti sen lähes katsomatta vyön lenkkiin roikkumaan. Lähestyessään vartija loi luotaavan katseen ensin huoltoaseman pihaan sekä sitten sisälle. Tupakkakopissa vallitsi epäjärjestys, kalustus oli hujanhajan, mutta ihmisistä se oli kyllä tyhjennyt. Yleensä öisinkin kovin suosittu Liikenneympyrän Huoltamo oli täysin autio. Vain viiden miespuolisen nuoren romaniheimoon kuuluvan joukko tupakoi silmäänpistävän oudossa paikassa, liian lähellä ovea.

Vartija koetti muistella mieleensä montako ihmistä huoltoasemalla piti olla töissä ja koetti parhaansa mukaan laskea heidät kirkkaanväristen työpaitojen näkymisen perusteella ulkoa. Koska naapuri viipyi yhä, vartija päätti käydä sisällä pistäytymässä, selvittääkseen oliko kaikki sitä miltä näytti eli yhtä nopeasti leimahtaneen kuin sammuneenkin öisen tappelun väsähtäneen rumaa jälkitilaa. Vartija asteli ovelle ja pyrki mahdollisimman rennon tiedustelevaan keskustelunavaukseen romanimiesten kanssa.

- Onko täällä tapahtunut jotain?
- Ei heti pidä syyttää meitä
- No, enhän mä syytä, mistä voi tietää kysymättä...
Ja näihin sanoihin keskustelu katkesi, kun romanimiehistä toinen vasemmalta päätti mitään sanomatta joko lyödä tai heittää vartijaa hihaansa piilottamallaan avatulla olutpullolla päähän. Yritys katkesi napakkaan potkuun nivusten-alavatsan tuntumaan eikä lähinnä seissytkään päässyt kiinni, koska sai kyynärpäästä kasvoihin. Kolme muuta miehistä livisti juosten paikalta, ehti vartija huomaamaan samalla kun putoavan olutpullon sisältöä roiskui lahkeilleen ja saappailleen.

Tehtävän alunperin saanut saapui paikalle jääden autoon istumaan keskelle mittarikenttää, hyvä kun pystyi itse tuomaan kantamansa parin käsirautoja vartijalle, jolla oli miedosti sanottuna kädet täynnä pitäessään kahta kiinniotettua aloillaan yhtä aikaa. -Vartijat on rasisteja paskoja, huusi pullolla lyöntiä yrittänyt vielä poliisin mustamaijan takaovillakin. Käsiksikävijä oli apeana, olisi varmasti pyytänyt anteeksi jos olisi oltu paikalla vain kahdestaan. Sekin oli samaa yön luontaisen luonnotonta monikasvoisuutta tässä kaupungissa, josta kaikkitietävä maailma ei tiennyt mitään. Vartija pohti, että ei saisi keskellä yötä toisia haalareita mistään kiitos yhtiön uuden linjauksen, joka oli vienyt varusvaraston avaimen hänenkin...hahhaa...esimiehenään toimivalta, vuoroesimieheksi kutsutulta kummalliselta tyypiltä. Vartija totesikin, että vähätpä välittää, koskei tässä piirissä kenenkään tarvitse häntä haistella. Hän pyyhki osan vahingoista pois käsipyyhkeillä, kun tehtävä oli valmista ilmoitusten, raporttien ja selitystenkin suhteen. Tehtävä, joka olisi alunalkaenkin kuulunut poliisille.

Työpukukankaiset haalarit kuivuivat kuin itsestään ja meluisana elämän solmukohtana jälleen kerran sykkivän yöhuoltamon valomainos lipui kauas taakse poistuen jo taustapeilistäkin. Kännykkä piirivartijan rintataskussa soi ja vitsikkääksi tarkoitettu moniääninen soittoääni ilmaisi heti, että soittaja oli vemmi. Vartija ei ehtinyt kunnolla vastatakaan. -Mitä sä oikein sekoilet siellä? Ihmiset on soittaneet ihan hulluna sun ajotavastasi. Ylinopeuksia ja kevyenliikenteen väylällä ajamista esimerkiksi! Ei vartija ole poliisi ja sun pitäisi jo tietää, että sulla ei ole mitään hälytysajoneuvon oikeuksiakaan. Mies luurin tässä päässä hymähti ja antoi firman kännykän pudota pompsahtaen hanttimiehen penkille, sekä sitä kautta lattialle.

Aamuyön hiljaisuudessa puheen säksätys kuului vielä heikosti tunnistettavassa muodossa jalkatilastakin.
-Haloo! Haloo! Kuuletsä! Susta on tehty valitus! Kuului puhelimesta, kun vartija ajoi välinpitämättömästi vaan liikennesääntöjen mukaisesti kohti omaa aluettaan, sitä piiriään, mikä tosin oli lakannut merkitsemästä yhtään mitään jo 1960-luvulla, kun piirivartijat olivat alkaneet ajamaan töissä autoilla. Hätää oli pientä ja suurta, bussipysäkiltä kännykällä soittelevasta kahvinkeittimen päälleunohtajasta aina akuutteihin väkivalta- ja omaisuusrikoksiin asti. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen oli sekin muka ollut kielletty jo vuodesta 1944, mutta siitä eivät piitanneet vähää enempää sen paremmin palvelun ostajat kuin myyjätkään. Kaikki se oli kuitenkin vartijan ja kaltaistensa edessä työvuorossaan. Heidän, joiden nimensäkin hukkui, jos sitä ei haluttu selvittää vallankäytön välikappaleena käytettäväksi. Heidän, joita kutsuttiin vartijoiksi oman oikean nimensä sijasta.