Majavanhäntä

Sinä lauantaina kuuma kesäpäivän päivävuoro alkoi vartijan osalta nopealla avaintenkeruulla, sillä kaikki autot eivät olleet ajossa kaikissa työvuoroissa. Tästä huolimatta viikonloppuna niiden tavallisten tapausten lisäksi kulussa oli myös kaikenlaista muuta ylimääräistä hauskuutta, kuten hälytyslaitetaidottomia ja ongelmanratkaisukyvyttömiä. Ensimmäinen kurjuustekijä oli täydellinen arvaamattomuus, joko työvuoron sai juosta hiki päässä aloituksesta lopetukseen tai taistella pysyäkseen hereillä, sillä toinen oli yötyötä tekevän asteikolla täysin siivottoman aikainen ylösnousu ehtiäkseen töihin.

Vartija pyyhälsi nopeasti autokannen poikki haalareiden vetoketju tavallista enemmän auki, hihat käärittyinä ja mielessään kiireemmät työt, jotka piti tehdä ensimmäisen tunnin aikana. Yleistyörukkaset oli työnnetty protestina tyhjäksijätetyn arvomerkkipoletin alitse, uusi ja avaamaton raporttivihko nökötti työkassin etupuolen avotaskussa sekä vuosikymmeniä sitten muodista jääneet isot mustat aurinkolasit solahtivat päähän, kun pieni valkoinen auto kaarsi ajoluiskasta keskelle kaupunkin ruuhkaa. Vartija suuntasi jo puoli vuosisataa kaupunkiin kuuluneeseen, mutta yhä liitosalueen nimellä tunnettuun kaupunginosaan. Onneksi mikään ei muutu, ei edes mielipiteet ja sosiaalinen nokkimisjärjestys. Tehtävä oli murtohälytys yksityisasunnosta.

Valkoinen rivitalo nökötti suorassa auringonpaisteessa takasivultaan, mutta etupihan puolella täydessä varjossa ruohikossa viipyili vielä aamukastetta. Vartija sai hakea hyvän tovin oikeita avaimia, koska ei käynyt tässä pelkkien hälytyslaitteiden varassa olevassa vartiointikohteessa muuten koskaan. Jos hänessä oli hyvää tuulta jäljellä rahtustakaan, se haihtui oitis, kun hän kuuli puheopasteisen hälytyslaitteen syntetisaattoriäänen vaan ei löytänyt itse hökötystä mistään niistä tavallisista paikoista. Hiljaa itsekseen kirosanoja ladellen hän kuunteli ja etsi, löysi lopulta, sekä teki mitä pitikin. Hädän syykin selvisi, sisäovi oli ottanut erää sanomalehden kanssa ja hävittyään hälytti taivuttuaan yli määritellyn rajan. Vain pienen raporttilomakkeen värikäs kopioversio jäi orpona nököttämään eteisen pöydälle, kun vartija poistui paikalta päällekytkeytyvän hälytyslaitteen raksutuksen tahdissa.

Seuraavaksi vartijaa veivät ripeään tahtiin avattavat portit ja postimerkin pienet niin sanotut liikekeskukset, joissa oli yleisiä tiloja vaan ei pääsääntöisesti ketään niitä avaamassa. Miten helvetissä tästä oli tälläistä tullut, vartija pohti mielessään tietämättä, että nämäkin oli tarkoituksella haalittu aiemmin vartioimisliikkeenä tunnettuun yritykseen. Toisaalla tiedettiin, että niistä oli suorastaan maksettu rahaa mitä käsittämättömämmille kiinteistönhuoltoliikkeille vain, jotta liiketoiminnan volyymi eli määrä jättäisi jotain ostajallekin. Näin siksi, että vakuutusyhtiöt olivat jo vuosikymmeniä vaatineet useita lukkoja oviin, yöksi laskettavia kaltereita ikkunoihin ja portteja pihoille. Suorittaessaan vartija ei ajatellut tai havainnoinut muuta kuin pakolliset.

Lähempänä puoltapäivää päivävuoron kurjuus oli tapahtunut tosiasia. Yksi toisensa jälkeen kaikenlaiset mahdolliset ja mahdottomat toimistontapaiset firmat rääkäisivät murtohälytystä, mutta säännöllisesti joka ainoa vartijan paikalla käynnin estävä varotoimi meni pieleen. Ei vastattu puhelimeen, kun aiheuttajan tunnistamiseksi kohteeseen soitettiin ja löytyipä sellainenkin humoristi, joka kytki jo pois päältä olleen laitteen takaisin yötilaan. Neropatti kehtasi vielä naureskella tekemisilleen vaikka ensin laite piipitti puolitoista minuuttia poistumisviivettä ja sitten ruutuun oli pamahtanut teksti YÖTILA. Sopi myös arvailla, että ei se hälytyskään ollut mikään äänetön tapahtuma. Nyt jo tyhjän ja kulmiltaan nuhrautuneen vanhan raporttivihkon pahvikuoret lensivät kaaressa roskakoriin, kun vartija poistui paikalta. Edessä oli täysi lista vartiokierroksia, joille ei vielä oltu tehty muuta kuin katsottu luettelona paperilla.

Vartija valpastui sisäisesti huomattavasti vaan ei silmin havaittavasti, kun hälytyskeskus kutsui radiossa.
- 401 Tukiasema
- 401
- Liikepankki poliisihälytys
- Kuittaa

Vartija torppasi kohteeseen parasta mahdollista vauhtia, mutta katui reippauttaan heti kun näki mustanmaijan omineen molemmat parkkiruudut sisäänmeno-oven edestä. Jaaha, tämä tulisi olemaan taas NIITÄ poliiseja, voihan vitun ikenet, mies pohti mielessään. Konstaapeli ei ollut tajuavinaan vinkkiä, joten lopulta tympääntynyt vartija heitti pokkana molemmat etupyörät jalkakäytävälle päästäkseen alkamaan tehtävän. Seuraavaksi mentiin peräkanaa täydellisen puhumattomuuden vallitessa sisään, mutta tietysti poliisin oli muka pakko kiilata ovi auki jonkin muulle maailmalle käsittämättömän taktisen periaatteen takia eli pillit katonrajassa alkoivat huutaa täysillä. Korviarepivä UAA-UAA-UAA katkesi vasta, kun vartija laittoi hälytyslaitteet pois päältä yhdellä avaimen käännöllä.

- Menkää laitteelle, vartija sanoi ja viittasi kädellään oikeaan suuntaan.
- No, mennään me laitteelle, sanoi lähin konstaapeli täysin asennettaan vastaavalla äänellä.
Vartija saapui perästä silmukkakartan, avainten ja varsinaisen poliisihälytyslaitteen käyttöpompulan kanssa ilmoitettuaan ensin kännykällä niin hätäkeskukseen kuin vartioimisliikkeen hälytyskeskukseenkin, ettei täysin ulinaksi mennyt sisäänmeno aiheuttanut toimenpiteitä. Vartija luki laitteen ja sanoi jotain yksitavuista poliiseille, jotta he älyäisivät seurata mukana. Aiempi lähin konstaapeli oli saanut hänen mielessään jo uuden etunimen, Mulkku, koska nyt asenne näkyi jo naamassakin. Jos se olisi ollut tuon partion taidoista tai asenteesta kiinni, hälytyksen syytä etsittäisiin vieläkin. Löytämättä. Työntäessään torvelle kiertämänsä kartan tyhjän arvomerkkipoletin alle vartija ehti miettiä mielessään, että kilpailijafirmassa poletit pystyi irroittamaan haalareista, harmi kun ei meilläkin. Vartijan ajatus katkesi, kun vanhempi konstaapeli Mulkku avasi suunsa paluumatkalla ovea kohti.

- Voitko näyttää vartijakorttisi, kun mun täytyy saada sun henkilötiedot
- Mitä?
- Vartijakorttisi
- Ai sä sentään tiedät, että mikä se sellainen onkaan, Maalaiskunnan nimismiespiirissä ne ei tienny ja sisäministeriön poliisiosaston ylitarkastaja sanoi ettei se haittaa mitään

Kyttien naamat olivat valokuvauksellisen loistavat, hiljainen partiokaveri pidätteli naurua kuten parhaiten taisi ja Mulkku julmisteli. Vartija kaivoi kotelon taskustaan ja ojensi sen vartijakortin kohdalta avattuna Mulkulle käteen. Vartijakortti on yksittäisen vartijan aiemmin kotipaikkansa ja nyttemmin minkä tahansa poliisilaitoksen myöntämä lupa tehdä työtään. Se on pidettävä työssä mukana ja oli aiemmin esitettävä vaadittaessa, nyttemmin tarvittaessa, poliisille valvontaa varten sekä toimenpiteen kohteelle ellei pyyntö ole kiusantekomielessä tehty. Niin, lakiesityksen perusteluissa oli erikseen mainittu vartijan henkilötietojen hankkiminen häirintään tai tämän turvallisuuden uhkaamiseen käytettäväksi yhtenä kieltäytymisperusteena. Nyt poliisi kysyi korttia ihan pelkästään vittuilumielessä ilman mitään valvonta-asiaa ja kirjoitti henkilötiedotkin muistiin luultavasti tehdäkseen vähintään yhtä lakiin perustuvia sekä asiallisia hakuja tietojärjestelmistään. Reppanat kokivat ilmeisesti, että heitä ei oltu pokkuroitu tarpeeksi, eli ei yhtään mitenkään, koska eivät sitä ansainneet. Hah, onneksi Suomi on tasavalta eli me kaikki ollaan keskenämme tasa-arvoisia, ihan niinkuin kansankynttilä ala-asteella opetti, pohti vartija itsekseen mielessään.

Molemmat poliisit luistivat paikalta mahdollisimman nopeasti tämän jälkeen, mutta lajityypillisen tyhmyyden vuoksi olivat jo kävelymatkan kestäessä unohtaneet mitä oven karmiin tarralla merkitty sana 'poistumispainike' tarkoitti. Vartija joutui lampsimaan tuulikaappiin tämän sanomaan ja meni sitten tekemään tehtävän loppuun. Hälyttänyt silmukka piti irtikytkeä, avaimet sekä silmukkakartta palauttaa sinne mistä otettiinkin ja kiepaista säädetylle jättöpaikalle nyt jo lähes täyteen raapustettu raporttikaavake. Autoon palatessaan vartijan nyt jo melko väsyneen kyllästyneet silmät osuivat sattumalta radiopuhelimen paneeliin, jossa vilkkui keltainen valo. Hän ruuvasi ääntä suuremmalle tai oikeammin ottaen laitteen pois valmiustilasta. Piip-piip-piip, selektiivikutsu piipitti rikkoen lähetystä, josta kuulunut osa ei jättänyt aikaa arvailuille: -Pakenee Lipastonkadulla kohti juna-asemaa! Vartija käynnisti auton rajulla kaasutuksella kääntyen holtittomasti oikeaan kävelykadulle. Kas kummaa, aiempi Mulkun ja partiokaverin mustamaija ajoi vastaan vain Poliisiammattisurkeakoulun käyneiden keskinäiseksi salaisuudeksi jäävää tarkkailunopeutta, mutta juuri päinvastaiseen suuntaan kuin missä tapahtui.

Hätääntyneiden nuorempien vartijoiden radioliikenteestä päätellen ostoskeskuksessa jotain anastanut narkomaani oli paennut suinpäin pysäköintihalliin ja sieltä takaisin ulospäin. Joku oli myös kateissa. Nyt epäilty oli saanut paprikasumutteesta ja oli jäänyt selkä seinää vasten kahden nuoremman vartijan ahdistamana. Mikäs helkkari sillä on oikein kädessä, pohti vartija astellessaan autosta lähemmäs nyt jo melkoisen sirkuksen aiheuttanutta tilannetta. Narkkari pyyhki vasemmalla kämmenselällä silmiään, koetti estää käsivarrellaan anastettua omaisuutta putoamasta ja oikeassa kädessäkin oli jotain. Teleskooppipatukka! Mistähän se oli telarin saanut, ajatteli vartija itsekseen.

- Ja sitten! Sinä, vinyyli käteen ja sumutin koteloon! Kuka puuttuu joukosta, teitähän piti olla täällä kolme? ärjyi vartija saadakseen nyt jo melkoiseksi yleisönäytännöksi muuttuneen kiinniottotilanteen hallintaan.
- Ostoskeskuksen aamuvuoron järjestyksenvalvoja, sanoi toinen nuorista ilmeisestikin jalkaisin kulkevista piireistä. 

- Kenen toi telari on? 

- Ei meidän ainakaan
- Sinä taas pistät kaikki välineet koteloon ja katsot, ettei meidän niskaan tule ketään

Huutava narkkari ei ollut saanut teleskooppipatukkaa kunnolla auki, sillä se ei käynytkään niinkuin televisiossa konsanaan. Amatöörit eivät olleet koskaan kyllin kärsivällisiä harjoittelemaan, sillä vain näin oppi asiat edes kerran kunnolla ja sai suorittamiseensa varmuutta. Sitä kutsuttiin ammattimaisuudeksi, mutta jos oli ammatiltaan vartija niin ei tietenkään voinut olla arvostelijoiden mielestä ammattilainen vaan oli pakko olla luonnevikainen hakkausintoilija. Vartija katseli räpiköintiä pohtien mitä tekisi ja laski nopealla pään heilautuksellaan montako kuvaavaa kamerakännykkää näki. Liian monta, nyt tämä saatanan sirkus poikki ennenkuin ollaan seuraavaksi tv-uutisten lähetyksessä. No, eipä hätiämitiä, hän ajatteli.

Vartija lähti äkkivaroittamatta hyökkäykseen, pikemminkin hyppäsi kuin juoksi eteenpäin. Tottumattoman katsojan silmään hän ainoastaan tönäisi keskivartalollaan narkkarin kolahtaen seinää vasten, ja viimeistään tämä vei siviilien mielenkiinnon pois todella olennaisesta. Päälle päättäen vartija ainoastaan varmisti vasemmalla kädellä tarttuen puoliavoimesta teleskooppipatukasta kiinni, mutta samalla katveeseen jäävä oikea käsi kävi vetoketjuttomassa lämmittelytaskussa haalarin sivulla. Sieltä hän veti lyhyen nahkakuoritetun metallipatukan, jota hellitellen sanottiin majavanhännäksi tuntijoidensa kesken. Vartija hivautti tällä tarkkaanottaen teräskuulasta voimansa saavalla aseella narkkaria alakautta nivusiin ja sai tämän kiljaisemaan kimakasti. Edelleen ohjaten nyt jo holtitonta liikettä vasempaan päin, maksimoiden näkösuojan, vartija iski narkkaria komeasti mojahtaen takaraivoon, mutta kiitos hälyn kukaan ei kuullut eivätkä kännyköiden romukameroiden äänierittelytkään riittäneet sitä taltioimaan.

Narkkari rojahti tajuttomana katuun, vartija ärjäisi yleisöä varmistavan nuoren vartijan ottamaan telarin maasta, toisen laittamaan patukkansa vyölenkkiin ja tulemaan kaveriksi laittamaan käsirautoja uinuvalle sankarille. Vartija henkäisi ja totesi varmuudenvuoksi, että yhä yleisöä varmistavan vartijan teleskooppipatukka oli kotelossa. Raudoittajana mukana olevan toisen nuoremman vartijankaan se ei kuitenkaan ollut, koska vyössä ei ollut tämän välineen koteloa lainkaan. Mutta ihan selvästihän maastakin otetun korkista näki lukea stanssauksesta oikean omistajan. Tämän firman vehkeitä oli. Missäs helkkarissa se kolmas näistä nuorista oikein luuraa, vartija mietti.
- Mitä helvettiä!? Työttömien kerhon käyntiseurantavihko, muovitasku ja neljä lyijäriä!
- No, sosiaaliturvayhdistys on nykyään Ostoskeskuksessa ja sieltä olivat soittaneet apua, kuulemma, sanoi toinen nuorista jalkaisin liikkuvista piirivartijoista.

Kolme vartijaa tarttui käsivarsista kiinni pätkien takaisin tajuihinsa tulleeseen narkkariin ja veti hänet kantapäät maat viistäen sisälle Ostoskeskuksen huoltokäytävään, suuntanaan valvomo. Käytävästä löytyi korean liivipukuinen puuttuva nuori järjestyksenvalvoja, joka piteli päätään kämmentensä varassa. Vartija pysäytti joukon ja lähti itse ensimmäisenä katsomaan. Maassa istuva jv kertoi törmänneensä varoittamatta kulman takaa juostessaan narkkariin, joka oli saanut yliotteen tarttuen kiinni leikinpäiten hapettamiseksi kutsutulla kyynärpääkuristusotteella, millä oli lopulta tainnuttanut hänet ja varastanut teleskooppipatukan vyöstä. Avoimena lepattavan vyökotelon suunnalla vaan hieman alempana housuissa oli muutakin ikävää, kostea läikkä. -Nyt tehdään näin, sä menet heti ripeästi edeltä teidän pukuhuoneeseen ja vaihdat siviilivaatteet päälle, vuorosi keskeytyy tähän, sanoi vartija tiukasti käskien sekä varmisti etteivät muut ehtineet nähdä voipunutta hahmoa.

Vartija soitti ensin firman hälytyskeskukseen, sitten hätäkeskukseen ja kolmanneksi ostoskeskusosaston esimiehelle. Tämän jälkeen hän rupesi järjestämään raportointia, kiinniotetun valvontaa sekä ensiapua. Paprikasumute haihtui juoksevan veden alla käsienpesualtaassa huuhtelemalla, pahiten kärsimään joutunut odotti poliisia pukuhuoneessa, ja kaksi muuta nuorempaa vuorotteli kirjoittamisen sekä valvonnan välillä. Hetkittäin tilanne oli lähes unelias, kunnes narkomaani keksi yrittää ilman lupaa ylös tuolista milloin tupakalle mikä hänelle olisi pitänyt tarjota tai 'vessaan' eli yrittääkseen pakoon. Vartija ärjäsi tiukasti ja palautti narkkarin takaisin tuoliinsa.

Sopivaksi lopuksi apealle tehtävälle paikalle tuli vielä konstaapeli Mulkku ja hänen partiokaverinsa, joille vartijalle ei ollut enää mitään muuta sanottavaa kuin:”Sullahan oli jo mun tiedot?” Kiinniotetun luovutus rikosilmoitusta varten vaadittujen tietojen kirjaamisineen tapahtui poikkeuksellisen asiallisissa ja vittuilemattomissa merkeissä. Pahempaakin tiedettiin sattuneen, kun poliisi alkoi leikkiä objektiivistä ja esiintyä kuin kyseessä muka olisi ollut joku siviilimiesten keskinen tappelu. Eipä aikaakaan, kun ostoskeskusosaston ylivartija pölähti sisään omilla avaimillaan ottaen kohteen kunnes rivistä poistuvan vaihtomies ehtisi paikalle. Vartija yritti luoda kannustavan katseen hiljaisena allapäin poistuvaan nuoreen, muttei tiennyt onnistuiko.