Ei välttämättä. Minutkin on aikanaan koulutettu henkiseen sodankäyntiin, jossa toiminnasta annetaan mahdollisimman tiukka kuva, ja kaikki pienimmätkin yksityiskohdat ovat salaisia. Poliisi en ollut, mutta tiedän paremmin kuin hyvin, että Helsingin poliisilaitoksella on eroa puhutun ja todellisen tason välillä.
Byrokratiat myös aina laajentuvat käyttääkseen kaikki käyttöönsä saamansa resurssit täysimääräisesti. Tämä on professori Northcote C. Parkinsonin laki, josta luin ensikerran jo hyvin nuorena legendaarisen E. J. Paavolan Pikkuhitlereitä -kirjasta. Mihin poliisi ei tarvitsisi virkamiehen, yksikön ja etenkin lisää rahaa?
Maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Jotkut pomottavat urheilijatyypit saavat kuukausipalkkaa jonninjoutavasta autossa istumisesta määrätyt vaatteet ja varusteet päällä. Mitään ei muka ole pakko tehdä, ja jos jotain tehdäänkin; tekemisellä ei ole minkäänlaisia laatu- tai aikaodotteita. Sellainen on ”ystävämme” poliisi.
Mielenkiintoni tai palstatilani ei riitä selittämään kaikkea epäoikeudenmukaisuutta, mutta ristiriita on ilmeinen. Jos näet oikeaa työtä tekevä tavallinen ihminen ei tee työtä työaikana, tai hän ei tiedä eikä osannut ottaa selvää siihen liittyvistä tarpeellisista asioista; hänellä ei kohta ole enää työpaikkaa lainkaan.
Tietoa saa monella eri tavalla. Esimerkiksi koulussa, perehdytyksessä, täydennyskoulutuksessa, tiedotteista, intranetistä ja lähes mistä tahansa muusta paikasta tahansa. Tietoa pitää kuitenkin haluta, koska harvoin se itse päälle höökii; paraskin tieto on kokolailla avuton torjuttuna tai vääristeltynä.
Sellainenkin kuuluu tämän maailman epäoikeudenmukaisuuteen, että poliisi, jota ei edes olisi olemassa ilman yleisön hyväksyntää ja tukea; voi tästä huolimatta vapaasti halveksua osaa kohtaamistaan ihmisistä. Jotain rajaa. En silti väitä, että kaikki ihmiset ovat kaiken aikaa täysin rakastettaviakaan. Päinvastoin.
Valvontaa olla pitää, mutta olennainen kysymys on, että mistä suunnasta tai missä tarkoituksessa valvotaan. Esimerkiksi, kun järjestyksenvalvojienkin toimintaa säätelevä nykyinen laki yksityisistä turvallisuuspalveluista säädettiin; se oli tuoda muassaan kenttähenkilöstölle nimilappupakon, mutta onneksi tämä ei toteutunut.
Ei. Kouluttamattomalla, ammattiin sopimattomalla ja vailla hyväksyntää olevalla ei ole mitään asiaa yksityisen turvallisuusalan töihin; mikäli kaksi ensimmäistä edellytystä kumoutuvat myöhemmin, on hyväksyntäkin heti peruutettava. Mutta kumoutuminen on silti todettava sääntöjen mukaisesti ja oikeusturvaa kunnioittaen.
Aikanaan vartijan, yksityisetsivän ja järjestysmiehen ammatit saattoi menettää heti, jos niitä tekevä ”oli poliisin havaintojen mukaan osoittautunut sopimattomaksi”. Tätä aikaa kesti onneksi vain noin viisi vuotta, kun jo 1950-luvulla oikeusvaltio esti moiset ulkoapäin tehdyt perustelemattomat, yleistävät ja suljetut ”johtopäätökset”.
Suomi Ensin -äärihäirikköliikkeen Suomi-Maidan -performanssin keltaliivistatistit ovat minusta jättäneet paljonkin toivomisen varaa videoiduissa suorituksissaan. Totuutta en tiedä, mutta näkemäni perusteella ei ole mahdoton ajatus, että molemmat mokoman salamapartio Z:n jäsenet ovat kortittomia.
Moni suomalainen on jo vanhastaan sitä mieltä, että hänen ei tarvitse edes alentua keskustelemaan järjestyksenvalvojan kanssa; saati tehdä mitä käsketään. Että tämä pitäisi huvikseen määrätä huume- ja hormonivalmistetestiin, levitellä henkilö- ja lupatiedot miten vain sekä kaikki katsoa valvontakameran tallenteesta.
Sellaisia reaktioita valta ja vallan käyttäminen aiheuttaa; sen tietävät kaikki ketkä olivat siellä joskus itsekin. Tottakai vallankäyttöä pitää valvoa, mutta miten ja missä tarkoituksessa valvotaan? Sitä sopisi miettiä useammankin laiskan, asenteellisen ja ammattitaidottoman Helsingin poliisin konstaapelin etenkin nyt.
Sanotaan näin, että vaikka eversti saa vartioesimiehen oikeudella ohittaa pullarekan porttisuoralla; viisas ei sellaista silti tee. Ei, koska huonon esimerkin voimasta siinä on kohta tienpätkä täysi ”everstejä”, mutta ilman messinkejä kauluksessa. Heitä, joita kohta rangaistaan röyhkeästä käyttäytymisestään.
1980- ja 1990-luvuilla yksityinen turvallisuusala pyrki kasvattamaan joukkonsa esittäytymään aina työn tekemiseen oikeuttavan luvan esittämisellä. Osoittamaan, että on oikeutettu tekemään sitä mitä tekee. Kurssien humanismi karisi kuitenkin karussa arjessa, jossa oppi äkkiä ettei ole oikeutta ilman voimaa sen puolustamiseen.
Voimaa, joka kuitenkin osoittautui pahemman kerran rajalliseksi kiitos poliisin, jonka suhtautuminen jätti useasti toivomisen varaa. Kaikki arvioidaan minä poliisina -asteikolla; sakot jää kirjoittamatta, kiinniotettua ei viedä minnekään ja puretaan omia turhaumiaan käyttäytymällä avoimen pilkallisesti päin naamaa.
Valitettavasti Hesarin juttu Suomi Ensin -liikkeestä on vain saman vanhan jatkumoa. Kaikki muka tiedetään ja voidaan määrätä, mutta mitään ei olla valmiita tekemään. Enää ei osata katsoa edes omista tietojärjestelmistä, että onko tätä mielenosoitusta tai tilaisuutta olemassakaan, ja ketkä sinne on asetettu järjestyksenvalvojiksi. Jos on.
Onko poliisikomentaja Lasse Aapion aikainen Helsingin poliisilaitos niin kyvytön, että tavallinen hälytys- ja valvontatoiminnan sektorilla palkkaa nauttiva konstaapeli ei enää osaa järjestyksenvalvojakorttiakaan kysyä? Että sen takia pitää kirjata rikosilmoitus ja kysyjänä on rikostutkija? Se ei välttämättä ole edes uskomatonta.
Hesarin sananmuodon mukaan ”järjestysmiesliiveissä esiintyneiden henkilöiden” toimintaa en käy yksityiskohtaisesti arvioimaan; sen kuulla haluava saa luvan ostaa aihetta käsittelevän tekstin. Hehe, jokos siitä on nyt 15 vuotta kun maasta järjestysmiehet lopullisesti poistuivat? Minäkin tentin itseni järjestyksenvalvojaksi.
Siellä missä yksityisen turvallisuusalan tekijä toisensa tapaa sivutaan aina myös asenteellisesti, ammattitaidottomasti ja paikoin suorastaan törkeästi käyttäytyneitä viranomaisia. Viranomaisia, jotka tästä huolimatta ovat väitetysti vastuussa heidän valvomisestaan. Kun jaksavat tai jos nyt on ihan pakko.
Tietoa saa monella eri tavalla. Esimerkiksi koulussa, perehdytyksessä, täydennyskoulutuksessa, tiedotteista, intranetistä ja lähes mistä tahansa muusta paikasta tahansa. Tietoa pitää kuitenkin haluta, koska harvoin se itse päälle höökii; paraskin tieto on kokolailla avuton torjuttuna tai vääristeltynä.
Sellainenkin kuuluu tämän maailman epäoikeudenmukaisuuteen, että poliisi, jota ei edes olisi olemassa ilman yleisön hyväksyntää ja tukea; voi tästä huolimatta vapaasti halveksua osaa kohtaamistaan ihmisistä. Jotain rajaa. En silti väitä, että kaikki ihmiset ovat kaiken aikaa täysin rakastettaviakaan. Päinvastoin.
Valvontaa olla pitää, mutta olennainen kysymys on, että mistä suunnasta tai missä tarkoituksessa valvotaan. Esimerkiksi, kun järjestyksenvalvojienkin toimintaa säätelevä nykyinen laki yksityisistä turvallisuuspalveluista säädettiin; se oli tuoda muassaan kenttähenkilöstölle nimilappupakon, mutta onneksi tämä ei toteutunut.
Ei. Kouluttamattomalla, ammattiin sopimattomalla ja vailla hyväksyntää olevalla ei ole mitään asiaa yksityisen turvallisuusalan töihin; mikäli kaksi ensimmäistä edellytystä kumoutuvat myöhemmin, on hyväksyntäkin heti peruutettava. Mutta kumoutuminen on silti todettava sääntöjen mukaisesti ja oikeusturvaa kunnioittaen.
Aikanaan vartijan, yksityisetsivän ja järjestysmiehen ammatit saattoi menettää heti, jos niitä tekevä ”oli poliisin havaintojen mukaan osoittautunut sopimattomaksi”. Tätä aikaa kesti onneksi vain noin viisi vuotta, kun jo 1950-luvulla oikeusvaltio esti moiset ulkoapäin tehdyt perustelemattomat, yleistävät ja suljetut ”johtopäätökset”.
Suomi Ensin -äärihäirikköliikkeen Suomi-Maidan -performanssin keltaliivistatistit ovat minusta jättäneet paljonkin toivomisen varaa videoiduissa suorituksissaan. Totuutta en tiedä, mutta näkemäni perusteella ei ole mahdoton ajatus, että molemmat mokoman salamapartio Z:n jäsenet ovat kortittomia.
Moni suomalainen on jo vanhastaan sitä mieltä, että hänen ei tarvitse edes alentua keskustelemaan järjestyksenvalvojan kanssa; saati tehdä mitä käsketään. Että tämä pitäisi huvikseen määrätä huume- ja hormonivalmistetestiin, levitellä henkilö- ja lupatiedot miten vain sekä kaikki katsoa valvontakameran tallenteesta.
Sellaisia reaktioita valta ja vallan käyttäminen aiheuttaa; sen tietävät kaikki ketkä olivat siellä joskus itsekin. Tottakai vallankäyttöä pitää valvoa, mutta miten ja missä tarkoituksessa valvotaan? Sitä sopisi miettiä useammankin laiskan, asenteellisen ja ammattitaidottoman Helsingin poliisin konstaapelin etenkin nyt.
Sanotaan näin, että vaikka eversti saa vartioesimiehen oikeudella ohittaa pullarekan porttisuoralla; viisas ei sellaista silti tee. Ei, koska huonon esimerkin voimasta siinä on kohta tienpätkä täysi ”everstejä”, mutta ilman messinkejä kauluksessa. Heitä, joita kohta rangaistaan röyhkeästä käyttäytymisestään.
1980- ja 1990-luvuilla yksityinen turvallisuusala pyrki kasvattamaan joukkonsa esittäytymään aina työn tekemiseen oikeuttavan luvan esittämisellä. Osoittamaan, että on oikeutettu tekemään sitä mitä tekee. Kurssien humanismi karisi kuitenkin karussa arjessa, jossa oppi äkkiä ettei ole oikeutta ilman voimaa sen puolustamiseen.
Voimaa, joka kuitenkin osoittautui pahemman kerran rajalliseksi kiitos poliisin, jonka suhtautuminen jätti useasti toivomisen varaa. Kaikki arvioidaan minä poliisina -asteikolla; sakot jää kirjoittamatta, kiinniotettua ei viedä minnekään ja puretaan omia turhaumiaan käyttäytymällä avoimen pilkallisesti päin naamaa.
Valitettavasti Hesarin juttu Suomi Ensin -liikkeestä on vain saman vanhan jatkumoa. Kaikki muka tiedetään ja voidaan määrätä, mutta mitään ei olla valmiita tekemään. Enää ei osata katsoa edes omista tietojärjestelmistä, että onko tätä mielenosoitusta tai tilaisuutta olemassakaan, ja ketkä sinne on asetettu järjestyksenvalvojiksi. Jos on.
Onko poliisikomentaja Lasse Aapion aikainen Helsingin poliisilaitos niin kyvytön, että tavallinen hälytys- ja valvontatoiminnan sektorilla palkkaa nauttiva konstaapeli ei enää osaa järjestyksenvalvojakorttiakaan kysyä? Että sen takia pitää kirjata rikosilmoitus ja kysyjänä on rikostutkija? Se ei välttämättä ole edes uskomatonta.
Hesarin sananmuodon mukaan ”järjestysmiesliiveissä esiintyneiden henkilöiden” toimintaa en käy yksityiskohtaisesti arvioimaan; sen kuulla haluava saa luvan ostaa aihetta käsittelevän tekstin. Hehe, jokos siitä on nyt 15 vuotta kun maasta järjestysmiehet lopullisesti poistuivat? Minäkin tentin itseni järjestyksenvalvojaksi.
Siellä missä yksityisen turvallisuusalan tekijä toisensa tapaa sivutaan aina myös asenteellisesti, ammattitaidottomasti ja paikoin suorastaan törkeästi käyttäytyneitä viranomaisia. Viranomaisia, jotka tästä huolimatta ovat väitetysti vastuussa heidän valvomisestaan. Kun jaksavat tai jos nyt on ihan pakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.