Oman päättämättömyyden johdonmukaisen seuraamisen vaikeus

(Kuva: Jari Kähkönen)

Joensuussa ilmeni taas vaihteeksi häiriköintiä ja ilkivaltaa koulussa sekä kirjastossa ilta-aikaan. Mikään tapahtuneessa ei yllätä; uutta oli lähinnä röyhkeys, jolla pääsy kohteeseen tekonsa tekemään oli hankittu. Jätän sanomatta missä, koska nimet eli osoitteet ovat merkityksettömiä; ongelmat ovat yleispäteviä.

Hyvät karjalaiset, ruuti on jo keksitty – tuo teidän runopuheenne on pelkästään noloa

Hämmästyneenä luin Joensuussa painetusta, sanomalehdeksikin mainitusta Karjalaisesta, että te pidätte Joen yössä ”suohonpuhumiskilpailun”. Ettekö te tiedä sen olevan sota-aseena arvoton, koska ruuti on jo (aikoja sitten) keksitty? Kulttuurimuotona mokoma taas on jälkeenjäänyt ja yksinkertaisesti nolo.

”Miks tää Kontiolahti on niin paska paikka” – tai – ”Vain Kontiolahdessa”

(Kuva: Jari Kähkönen) Helsingissä ei paljon kuikuilla, morjestella tai tarinoida.
Sen maaltamuuttaja saa vielä sinne saavuttuaan oppia.

Otsikon antoivat minulle kaksi tuntematta jäänyttä murrosikäisiltä vaikuttanutta poikaoletttua, jotka heittelivät palloa popmusiikin soidessa, kun ohitin heidät vastaamatta toistuviin tervehtimisyrityksiinsä tai edes katsomatta päin. Voivoi kasvavan lapsen tuskaa. Hah-hah-haa. Ette te ole saamassa minulta huomiota.

Elämällä se elämä selviää, sanon minä

(Kuva: Jari Kähkönen) Kai tuoltakin on tänään joku päässyt, valmistunut
tai saanut päästötodistuksen.

YLE-kolumnisti Roope Lipasti on oikeassa, että käyttäytyminen -oppiainetta ei ole; yleisen elämänviisaudenkin hienovarainen taritseminen tuotti pahemman kerran sattumanvaraisia lopputuloksia. Kyllä löytyy myös – niitä hyviä tyyppejä – sujuvia esiintyjiä, jotka eivät osaa mitään eivätkä tee puolta siitäkään. 

Julkkis!?

(Kuva: Jari Kähkönen) Vakiintuneen toimituksellisen
käytännön mukaisesti kuvan ja tekstin välinen asia-
yhteys on joko sattumanvarainen tai täysin puuttuva.

Kiitos vaan YLE-kolumnisti Aleksis Salusjärvi; juuri tuota sulan veden aikaista arkeani surkeuttavaa tosiasiaa en olisi välittänytkään kohdata, vaikka kai minä olin sen periaatteessa aina tiennyt. Myös Pirren Visa Koiso-Kanttilan Huostassa-dokumentissa kuvaama nuorelle hokeminen kosketti.

Hätäkeskuspäivystäjätkin putoavat vielä takaisin maanpinnalle

Olen tässä jo pidempään ihmetellyt, että mikä hiton kyselytunti hätäilmoitus oikein nykyään on, mutta selvisihän tuokin sitten Radio Suomen Päivässä toimittaja Rasmus Montosen haastatellessa ylipäivystäjä Laura Jalasharjua. Vai vielä vastuuviranomaisen laatima kysymyspatteristo, hah-hah-haa.

Hankkikaa elämä, ystäviä, itsetuntemus, itseluottamus ja itsetunto – kyllä se siitä

Karjalaisen Liisa Yli-Ketolan tunne- ja kaveritaitojuttu on vituttanut minua siitä asti kun maksumuuritetun verkkotyrkyksensä ensikerran näin. Sylttytehdas on näemmä koulutuskuntayhtymä Riveria; sekä kuinkas muutenkaan, nehän tekevät tällä rahaa kouluttaen julkisen sektorin vakiviroissa olevia ”ammattilaisia”. 

Nuoren Kontiolahden ääni

(Kuva: Jari Kähkönen) Tiesinhän minä, että olin joskus mokomankin ilmoitustaulun valokuvannut.

Olin päivittäisellä – useimmiten iltaisin suorittamallani – kävelyllä ja pysähdyin tavanmukaisesti kirkonmäellä ulkoilmoitustaulun kohdalla; olin luonut katseeni yleisesti eteenpäin Koulukeskuksen parkkipaikan suuntaan. Alueella kulki useita nuorista koostuvia porukoita, joista yhden kolmikon yksi jäsen pyrki juttusille.

Sanoitpa sitten alpha tai alfa – typeriä pikkukakaroita ne ovat silti – vielä pitkään

Mietin kirjoittavani tämän jo tovi sitten, kun luin nuoren yleisönosastokirjoituksen Suuressa Punamustassa Syövässä. Tänään luin YLE:n Lontoon-kirjeenvaihtajan transnuorijutun. Sukupolvet ovat vaihtumassa; zetat ovat nuoria (aikuisia) ja kakarat ehkä A-sukupolvea vaan ei kuitenkaan silti välttämättä parasta A-ryhmää.

Opettajat ratsastivat lasten oikeuksilla eivätkä kanna vastuuta tekemisistään

(Kuva: Jari Kähkönen) Eikä olla ikinä offline.

Turun kaupunki osti kaikille neljäsluokkalaisilleen tablettitietokoneet. Mutku. " – Kouluajan ulkopuolinen käyttö on vanhemman vastuulla. Koulu ei voi valvoa, miten laitetta kotona käytetään, sanoo opetushallituksen Laura Francke", lainaan asiassa ilmenneitä ongelmia käsitelleestä YLE:n jutusta.

No, sepä on sitten edestään löydetty

Nokia 3110:ni soi vähänvaille 30 vuotta sitten poikaiän huoneessani. Vastasin sukunimellä, kuten eteisen lankapuhelimeenkin. Itseäänesittelemätön naisoletettu soittaja kyselee ”tarjulia”, jollaista ei ole koskaan lähelläni ollutkaan. Kysyy kuka olen ja sanon etu- sekä sukunimeni; tuli luuria korvalle mitään sanomatta.

Pysy luolassasi päätelaitettasi näppäilemässä

YLE teki jutun tekoälyn luomien virtuaalikumppaneiden ”deittipalvelusta”. Se on sopivaa, koska ihmiset ovat jo kauan olleet itsekeskeisiä ja kompromissikyvyttömiä sosiaalisia toheloita. Joistakuista ei oikeasti enää ole kulkemaan julkisella paikalla sekä toimimaan oikeiden ihmisten kanssa.

Videonjakopalvelun joukkorahoitettu rähinämoottoriko ne lapset nykyään kasvattaa?

Meillä yhteiskunnassa on toimintatavat tälläisiin juttuihin, sanoin häiriköinnin naisuhrin miespuolisolle, kun jouduin vapaa-aikana yksintyöskentelevän asemamiehen kaveriksi kantamaan tekijää ulos junasta. Moisessa ajattelussa on menty liian pitkälle. Sen minä ajattelin, kun tämän jutun luin.

Vailla päätä tai häntää oleva keskustelu empatiasta ja lastenkasvatuksesta

Tätä R-kioskia ei enää ole olemassakaan, mutta jossain vaiheessa sen
kylmäkaapit piti pitää lukossa ja ne avattiin kassan takaa kaukosää-
timellä. Helsingissä.

Hahahhaa. Kyllä vanhaa miestä naurattaa, kun Itä-Suomen poliisilaitos sometti kolmesta teini-ikäisten punnaripokasta, mikä nousi keskustelunaiheeksi myös kylämme puskiksessa. Sitä minä tässä bloggaan, että kun postaaminen oli taas vaihteeksi ei-mihinkään-johtamatonta eli vailla päätä tai häntää.

Karjalainen kylämentaliteetti turvallisuusriskinä

(Kuva: Jari Kähkönen) Vierevänniemen uimaranta. Arvailen, että roihua oli yritetty makka-
ranpaisto- tai parkkipaikoille, jotka eivät näy tässä kuvassa.

Onnettomuustiedote:”Tulitikkuleikkejä Kontiolahdella. Pelastuslaitos sai tehtävän tulipalo muu pieni Kontiolahden Vierevänniemeen torstai iltana noin kello 18 aikaan. Kohteessa olleet sivulliset henkilöt kertoivat, että noin kymmenen hengen nuorisojoukko oli sytyttänyt asfaltilla autonrenkaan ja roskia palamaan.

Yhteisö, normaliteetti ja ryhmähyväksyntä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Näin "linja-autoasemalla" päihtyneen miehen selittämässä jotain sekavaa virnuileville kakaroille. Ev. lutin. papistoon kuuluva kertoi eteenpäin, että diakonia-lähetystyöntekijä oli ennaltaehkäissyt tappelun samaisen rakennuksen edustalla, sekä saanut osalliset seurakunnan torikahveille kadun toisella puolella.

Tämäkö on Ylämyllyn nuorten kapina?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kontiolahden nuoret taiteilijat näyttävät mitä osaavat.

Arvaapa kaksi kertaa, että kiinnostaako minua täkäläisten mullikoiden pöllipinon päähän syntyneiden ja holkkitupakan laajuisen sivistyksen saaneiden typerien erauspentujen ölähtelyt, puskemiset tai pukittelut? Yllätys, ei. Jos minä tämän päättäisin, heidät nujerrettaisiin hyvin ikävin ottein.

Ei mitään linjaa ja sen ovat näköiset seurauksetkin

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä on varmaan sitten joku kunnan 150-vuotis-
juhlan kunniaksi toteutettu tila- tai ympäristötaideteos? Koska ajoeste
tai edes kaksinen -hidastekaan se ei kyllä ole.

Karjalainen yritti "yllättäen" olla koirana ja vekuttaa jonkun joko juoksemaan tyhjäntakia tai hankkiutumaan vähän vuoksi välikäteen; asia oli olevinaan varhaisteinien leikkien äänekkyys ja rajuus alakoulun pihalla kesäloma-aikaan. Tuttua juttua; olinhan äsken itsekin kirjelmöinyt teinien perseilystä toisaalla.

Ei kakaroiden riehuminen ole mikään äkkiyllätys tai salaliitto

(Kuva: Jari Kähkönen) Täällä laitetaan lasipurkkiin likaavaa, mikä viskataan jonkun seinään.

Se oli silloin yhtenäiskulttuurin, wanhan nationalismin sekä ylhäältäjohdetun yhteiskunnan aikaan se. Nimittäin; kodeissa oli kuri ja julkisestikin aikuisoletettu sai tehdä lapsioletetulle lähes mitä tahansa. Tämän jälkeen maailma ihmisineen on muuttunut paljon. Onneksi. Mennyt oli kamala eikä sitä pidä ihannoida.

No, moniko tuolla menetelmällä jää sitten kiinni?

(Kuva: Jari Kähkönen) Lyijykynä ja ritsikirja; siinäpä taktista innovaatiota kyllin useimmille,
jotka ikäänkuin tahtoisivat vaan eivät silti oikeastaan paljon osaa.

Luin Puskaradiosta äläyksen lasten ”liekinheitinleikistä”, minkä osallisista annettiin parhaimmillaankin puoliperseiset tuntomerkit; niistä heidät olisi muka tullut tunnistaa ja pitää puhuttelu. Tai sitten samassa syssyssä oli myös vääntö, vai miten se nyt meni? Voi jösses näitä kädettömiä sähläri-amatöörejä.