Kenttäsika en enää ole ollut aikoihin, mutta kyllä silti yhä kehtaan

Olen minä joskus Helsingin vaiheeni aikana säännöllisen epäsäännöllisesti tavannut ja tuntenut – niin pinnallisesti tosin, että lainausmerkit sietäisi ympärillensä – erään Seppo Vesala -nimisen miehen. Oli tuolloin Keskustan eli Eteläisen konstaapeli, voimankäyttökouluttaja ja Kontrollin toimittaja.

Mikä kerran menee, se toki mennä joutaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Wanha ja vähemmin vanhempi; linkkuveitsellä teroitetun 
korjauskynän jämät, mekaanisen matkakirjoituskoneen ajoilta, kuvattuna jo vuosia
sitten poistoon menneen läppärin näppiksellä.

Mahtaakohan kukaan tämän lukeva olla sitä ikäluokkaa tai niin yleissivistynyt, että tajuaa hakukonettamatta otsikkoni olevan 60-luvun Engelbert Humperdinckiä, jonka Joukolle ja Kostille suomensi Juha Vainio? Edes. Se taas mennee ohi kaikilta, että sama ajatus esiintyy myös Nietzschen Zarathustrassa.

Olisiko tämä hätistelyjuttu?

Jatkan eilistä juttua spekulatiivisesti ja osin vanhoja aikoja muistellen. Hätistelyllä viittaan valtuuksien suuremmaksi puhumiseen, opportunismiin, loukatun suostumukseen  ja kenttäsikatemppuun. Olisiko Espoon Lintuvaarassa oltu joronjäljillä, mutta toisin kuin yleensä; nyt kalahtikin omaan nilkkaan?

Poliisin toiminnan sietämätön keveys

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämän kuvan minä silmässäni näin kerran vuosia sitten muualla
huoltoaseman pihalla. Rekisteritunnus irtosi retusoimalla, mutta polkupyörä jäi harmil-
lisesti paikoilleen siitä huolimatta.

Virityin kirjoittamaan tämän tekstin jo päiviä sitten, kun Aseman lapset ry:n Pietro Saari loihe lausumaan YLE:lle, että media tekee ganstereista julkkiksia ja sen vika kai on sitten nuorten viranomaisepäluottamuskin. Sitten tuli perjantai, jolloin Helsingin poliisista löytyi luvattomanoloinen romanirekisteri.

Taisi tulla kirjaimellinen loukatun suostumus

Sanohan; tiedätkö mitä loukatun suostumus tarkoittaa edes sanakirjatasolla? Käytännössä se merkitsee, että toimenpiteen saa tehdä kohteen suostumuksella, vaikka valta puuttuisikin. Syntyperä taitaa tosin olla kiero; onnistuminen kyylänkonstissa tai kenttäsikatempussa. Siinäpä vallankäyttöä kerrakseen.

Kenttäsikatemppu Jokioisissa

Iltalehti tietää kertoa, että 27. kesäkuuta 2020 Lounais-Hämeen Jokioisissa todennäköisellä häiriökäyttäytymistehtävällä poistetun kännykkäkameraan tallentui poliisin nimittelyä. Mitä suotta kaunistelemaan; tämä oli kenttäsikatemppu, jolla haettiin provosoitumista rytyyttämisen edeltä.

Kenttäsikatietotaito vs. syrjintä

(Kuva: Jari Kähkönen) Minä väitän, että journalisti ja kenttäsika eivät taatusti
 katso tätä kuvaa samalla tavalla.

YLE:n Teemu Juhola teki amerikkalaisen uutistoimiston materiaalista poliisiväkivaltajutun. Inspiroiduin pienen sähköpostikeskustelumme johdosta ja bloggaan nyt kenttäsian knowhow’n sekä syrjinnän välisestä erosta. Maailma ei ole  ihanteellinen paikka, eivätkä ihmisetkään täydellisiä.

Ontuva salailu johtaa vain lisävaikeuksiin

(Kuva: Jari Kähkönen) Uhrille video oli pakko näyttää kuulustelun yhteydessä;
muuten oikeusvaltio olisi ollut vaarassa.

Facessa seuraamallani seinällä oli linkki IL:n Kunnaksen omaan lehteensä kirjoittamaan kommentaariin Lahden putkapahoinpitelyn poikkeuksellisesta salaisuudesta. Kuinka uhrille ei luovuteta tai suostuta enää näyttämäänkään valvontakameratallennetta, joka teosta on olemassa?