Voi ei, yleisöjulkisessa somessa saattaa joutua tekemisiin YLEISÖN kanssa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Raapaisin otsikkoluonnoksen viimeiseen Moleskinen Cahieriin, joka minulla on; kolmannes sivuistaan on täynnä. Vain se erästään sai kärsiä; poimin äkkiä ylös marketin lattialta huolimattomuuttani pudottamani omaisuusesineen ja maiharin sivutaskussa ollut vihko ryttäytyi; parinsa vieressään, lyijykynä, katkesi kahtia.

Estikö se minua? Ei.

(Kuva: Jari Kähkönen) Homonymiana: minä sinulle agendan näytän. No, edes ylivuotises-
sa kuvituskuvassa, kun ei ilmaiseksi huvita tuoreempaakaan tehdä.

En saata sanoa, ettei minua olisi varoitettu, kun kolmessakympissä aloin tehdä paluuta kynämieheksi. Kontrollin värväri kertoi kyllin ilmeikkäästi turvallisuusalan sisäisestä ilmapiiristä – sikäli, kun kentällä olisi muka oikeasti oltu yhtään toimistoa tervehenkisempiä. Juttuja ei olisi ollut pakko kirjoittaa omalla nimellä.

Poliisin tutkimattomuuden tajuton tuska

(Kuva: Jari Kähkönen)

Nähtyäni Karjalaisen netissä torstaina maksumuurin takaisen tyrkytyksen tutkimattajätetystä autokolarista; hankkiuduin paperilehden ääreen illan kirjastokeikalla. Oli sitten puurrettu journalistisesti ihan haastattelemalla yleisönosastokirjoittajaa ja soittelemalla muutamien toimijoiden pressiksille.

Antaa neuvoja vaikkei uskalla nimeään sanoa

Kypsähdin kirjoittamaan, koska näen säännöllisesti blogissani kaikensortin VPN:nien, proxyjen tai tiesminkä taa piiloutuvia kävijöitä, jotka tulevat etusivulle kääntymään pariksi sekunniksi. Muistin näet sillä hetkellä mitä oli menneessä elämässä toimittaa yhden vastaavasti änkyrän kohderyhmän lehteä.

Vino veto

(Kuva: Jari Kähkönen)

Ei enää ole kollektiivia, yhtenäisyyttä, yhtenäiskulttuuria ja autoritaarista johtajuutta. Valitettavasti myös se, että kukin tulisi omaan vapaaseen tahtiinsa samaan lopputulokseen; on osoittautunut aivan tavattoman naiiviksi ajatukseksi. Jo alkujaan vino veto menee aina vain pahemmin kieroon seuraavilla kerroilla.