Aika häilyväiset luonnoltaan sekä kovasti rajallinen riemu

Iltakävelyllä silmiini sattui ilmoitus EU:n ja hyvinvointialueen rahoittamasta sekä sosiaalialan järjestöjen toteuttamasta Askel-hankkeen aloituspalaverista. Olin myös lukenut Herman Raivion Turvatonta tilaa, katsonut TV 1:den Hitler-dokumentin ykkösosan ja kuunnellut Iltalehden Narsisti-podcastin.

Olen ohuesti huvittunut huomattuani, että hankehan on pelkkä sumppu; tarkoituksena pyydystää pokaa niin kutsutuille pitkäaikaistyöttömien kuntouttajille – uussananaan tällä kertaa välityömarkkina(yhteisö)t. Mitähän niille edellisillekin mahtoi tapahtua? Tuskinpa ovat ainakaan kaikki tänään joukolla palkkatöissä.

Siinähän sitä sitten ollaan – tänään täystyöllisyys on joko historiatermi, vitsi tai puolisivistyneen viranomaisenjolpin pressitiedotejargonia. Mutta poistakaa te sitten edes yksinäisyyttä, luokaa yhteisö ja lisätkää positiivisuutta, vaikka oikeasti vain hyväksikäytätte noita raukkoja oikeuttamaan omaa sekä ”firmanne” olemassaoloa.

"Täystyöllisyyden jälkeisessä maailmassa pitkäaikaistyöttömiä yritetään työntää niin kutsutuille välityömarkkinoille."

Raivio teki esseekirjan, joka ilmeisesti pitikin kirjoittaa; jo oli aika niin kysyä kuin kyseenalaistaakin, mitä sillä turvallise(mma)lla tila(lla) oikein tarkoitetaan. Kirjassa on iänkaikkisia inhimillisen vuorovaikutuksen oivalluksia, pällitellään – vähän itsetarkoituksellisesti kyllä – käsitteillä ja mietitään myös viisaita edistyksestä.

Todentotta; eikö kahden keskustelun ulkopuolelle jäänyt kolmas ole aina voinut alkaa heittää puheenvuorojen väliin typerää läppää tai ruveta vain naureskelemaan? Tai eikö kanssakeskustelijakin ole voinut osoittautua epäluotettavaksi, pelleilijäksi, trolliksi ja myös olla silkkaa piruuttaan ”tasan päinvastaista” mieltä?

On hyvä kysymys, että missä määrin ihminen sekä mielipiteensä eroavat toisistaan. Joku määrä henkilökohtaisuutta voidaan sallia, kun asiaakin punnitaan. Niinikään – julkisuuteen astumalla väistämättä menettää osan yksityisyyttään, – mutta ei kumpikaan silti voi sitä tarkoittaa, että äänekkäin-törkyturpaisin saa olla johtaja.

"Mielipiteestä keskusteltaessa sanojaakaan ei voi täysin sivuuttaa. Tämä myös menettää osan yksityisyyttään."

Adolf Hitleristä ja kansallissosialismista on tehty useita dokumenttejä. Siispä; muistan repliikin – vaan en kuitenkaan enää lähdettään – joku niistä päättyi toteamukseen pilkkaajien voitosta – taustallaan pyöri filmi oikein kolmesta matkijasta rivissä. Isänsä, Alois Hitlerin, elämänkerturi pohti samaa läpikaluamisongelmaa.

Voimakkaimmin TV 1:den tuoreessa dokumentissä vaikutti entisen nuorisojohtaja Baldur von Schirachin myöhempien päivien haastattelu; Adolf menetti viimeisetkin mahdollisuutensa yhteiskunnassa suhteellisuudentajuttomuutensa vuoksi. Ja olisihan sitä aikanaan saamatta jäänyttä keskikoulutodistustakin tarvittu myöhemmin.

Hänestä tuli siis vihaa suoltava ja sitä niin varhaisissa teoissaan kuin jäljemmissä päätöksissään osoittanut epävakaa yksinvaltias, joka halusi olla ainoa kuin saa puhua salongissa eikä kykene kokoamaan itseään vastoinkäymisissä. Eletty karu elämä ei todellakaan edistänyt empatiakykyä tai itsesäätelyä.

"Keskikoulutodistus jäi saamatta ja kohtuuttomuus vei Adolfilta viimeisetkin mahdollisuudet yhteiskunnassa."

No, vaikuttihan pohdintoihini osin myös Tero Haapalan ja Göran Wennqvistin Tutkinnan tässä vaiheessa voimme kertoa -muistelmakirja heidän poliisiuriltaan. Siinä käsiteltiin kolmeakin Suomessa vaikuttanutta yksinäistä sutta, jotka tulivat tehneeksi julkistilassa aivan tavattoman paljon pahaa – kukin omissa joukkosurmissaan.

Saattoi siis olla Helinä Häkkänen taannoisissa mediaesiintymisissään – tai sitten joku muu vastaava alan ihminen, – kuin opasti sellaisen tarvitsevan melkoisesti narsistista raivoa lähteäkseen tekemään tekoaan. Ei se siis ole aina suinkaan pelkkä karu elämä vaan kyllä perimällä ja kasvullakin eittämättä on osuutensa asiaan.

Iltalehden Annabella Kiviniemi toimitti moniosaisen Narsisti-podcastin, jonka päätösjaksosta jäi erityisesti mieleen sosiaalipsykologi Janne Viljamaan pohdinta ikääntyvästä narsistista. Kaikki ovat kääntäneet selkänsä ja viimeinenkin silta palanut, mutta yhäkin tämä syyttää yhteydenotossaan kaikesta kaikkia muita.

"Ei se siis ole aina suinkaan pelkkä karu elämä vaan kyllä perimällä ja kasvullakin eittämättä on osuutensa asiaan."

Minä olen vapaan päättelyn ajattelija ja vapaan mitan kynämies; kukaan ei koskaan saa minulta muuta eikä silloinkaan enemmän arvosta kuin virtuaalisella kuparisella viisisenttisellä. On kunkin oma asia, että mitä niillä saa ostaa hänen maailmassaan; tähän voin tuskin itse edes suuremmin vaikuttaa.

Suljin äsken LinkedIn-tilini. Poistuin näin lopullisesti somesta, joka osoittautui turhuudeksi ja harharetkeksi. En ole millänikään; harvahan kai tyhmyyttä tekisikään, jos ennalta tietäisi kuinka käy. Aika aikaa kutakin, eteenpäin. Te muut voitte kyllä silti maksaa noinkin huonosta huvista huomiollanne, yksityisyydellänne tai rahalla.

Kyllähän tähänkin blogiin aina sillointällöin pölähtää parvi kävijöitä, vaikken näekään tilastoista mistä he tulevat tai mihin liittyen kulkevat. En siis tiedä mikä villitsi tai mitä ovat vailla, mutta kivat heille silti. Oman sangen kattavan kokemukseni perusteella en usko mitään hyvää hengestään enkä puhteestaankaan.

"Poistuin lopullisesti somesta, joka oli turhuutta ja harharetki, mutta te muut voitte kyllä jäädä sekä vielä maksaakin siitä."

Saan mitä saan tai sitten en. Useimmissa inhimillisissä toiminnoissa on näet kyse löytämisestä eli silkasta kuka tuo on/mikä tämä on -turhanuteliaisuudesta. Ellei osu, sitten ei vain osu. Jos olet moista vailla, alahan katsella toisia hommia. Kirjoittaminen voi kyllä silti olla ihan kivaa myös harrastuspohjalta.

Ei teksti ole sama kuin kirjoittaja itse, yksi yhteen intressinsä tai edes kerro tunteitaan. Että siinä suhteessa; toivottavasti kukaan ei ainakaan enää roiku täällä hamuten tietää kenen kanssa riitelen, eikä sitä kuinka katkerasti muka valitan. Sinä; älä minua vertaisenasi kohtele, koska mokoma häväistys ei tällöin seuraa ansiosta.

Yhteisöissä on kaksi perusvikaa; tekemisen ja koossapysymisen keskinäinen suhde vaihtelee jatkuvasti. Yhtä häilyväisiä ovat ystävät, kaverit sekä sunmuut puolitututkin. Myös yleisö on usein kiinnostunut kaikesta muusta, muttei tekstistä. Siksi niiden kaikkinainen suosio on pohjimmiltaan kovasti rajallinen riemu.