Trollaa ja negaa vain – siten romutat lopulta koko yhteiskunnan

Apinoiko internet elämää vai elämä internettiä? Moista pohdin, kun äsken bloggasin Vornas-jutun häntäpään jämistä ja – luullakseni – kirjoitin toisaalle karjalaisen toljotuksen kummallisuudesta. Sekä; jos mainitsee trollaamisen, on tietenkin käsiteltävä myös negaamista. Nehän ovat ikiaikaisia ”ihmis”tapoja.

Kuuntelin Jyrki Hakasen juontamaa Radio Suomen Paikkaa auringossa, jossa soi Irwinin Suruton nuoruusaika eräänä laininaan herjojen huutelu lauluhenkilöille seurusteluelkeistä. Ajatus lensi seuraavaksi Hanna-Riikka Kuisman proosaan; mieshahmon oli tarve vetää huppu ylös, sillä porukoiden vittuilu olisi noloa.

En tosin olisi itse välittänyt muistaa kuinka armeijaa seuranneen kuukauden mitääntekemättömyyden jälkeen harhauduin epämääräiseen silpputyöhön niin kutsuttuna vartijana patriarkan johtamassa perheyhtiössä. Konttorilla mokoma sitten teki minulle saman tempun, kun tulin myöhemmin tietämään tehdyn kaikille uusille.

"Perheyhtiön patriarkkajohtaja teki minulle saman tempun kuin kaikille uusille vartijoille vuorollaan."

Pysäytti väitetyllä vartiokierroksella kerroksessaan käytävällä ja alkoi negata eli sättiä kovaan ääneen pihatason ovien lukitsemattajättämisestä. Kyllä; vaikka henkilökunnan tarvitsi kulkea niistä, 11 vuoteen päivittämättä olleet ohjeet eivät moisesta mitään virkkaneet eikä näin oltu perehdytyksessäkään opetettu.

Seuraavaksi se alkoi pälyillä varusteitani; toivoi näkevänsä pitkän pampun, josta huutaa lisää. Ähäkutti, äijäpaha. Eipäs ollutkaan mukana, silloin. Omien housujen itsemaksetussa vaatevyössä oli omat käsirautakotelo, D-lenkki ja avainketju. Firma tarjosi ihan paidan, lätkän, kravatin, taskulampun, kaksi hakulaitetta sekä avainnipun.

En kääntänyt katsetta pois silmistä sekä mielestäni sanoin vain melkolailla viileästi, että ”selvä”. Tämä välikohtaus oli hyvin hänen tyyliään, kuten sekin että kannatutti lauantain varhaisvuorolaisilla erään tietyn sanomalehden valmiiksi ulottuvilleen sihteerin pöydänreunalle odottamaan. Lähetti kuulemma tuppasi sen unohtamaan.

"Tämä välikohtaus oli hyvin hänen tyyliään kuten lehdenkin kannatuttaminen lauantain varhaisvuorolaisilla."

Kuuntelin Susanna Vainiolan Kissankehdon ja kurtistin kulmiani selostukselleen Brixtonin mellakoista 80-luvun alussa, koska olen erilainen sekä näen asian nyansoidummin. Vaan voi kuinka sattuma sattuikaan; Asfalttiprinssin tien neljännessä osassa käsikirjoitettu isoveli-Erkki muistutti Heikki-Hectoria erilaisten kohtalosta.

Onko elämä loppujenlopuksi vain yksi iso koulunpiha? K-sana oli tuota – historiallista kuunnelmaa – nykyistä audiodraamaa, mutta sovellus on oma. En näet vedä tajunnanvirralla, kuten lipastosta lattiallepudonneet puolisivistyneet tollot mielellään ivailevat, vaikkeivät ole itse lukeneet tyylilajia yhdenkään niteen vertaa.

Valitettavasti – ilman erilaisuutta – niin todellista kuin siksi silkkaa ilkeyttään ja pahuuttaan leimattuakin – ei olisi trollaamista eikä negaamista. Ne eivät katoa, vaikka ikäluokat vaihtuvat, mutteivät läheskään aina tule paremmikseen. Eikä internetkään ole mikään turvasatama; he tulevat vielä huomaamaan.

"Onko elämä loppujenlopuksi vain yksi iso koulunpiha? K-sana oli audiodraamasta, mutta sovellus on oma."

Ainoa tapa miten trollaamiselta voi välttyä niin livenä kuin netissäkin on tehdä itsensä näkymättömäksi tai eristäytyä kaikelta vuorovaikutukselta. Sikäli, jos sekään lopulta mitään takaa, koska voithan silti milloin tahansa joutua naamatusten jonkun kanssa kenellä on – ainakin luullakseen – voitettavaa nostamalla sinut pilkattavaksi.

Ihmisiä karkuun ei nimittäin oikeasti tässä maailmassa pääse. Myös vuorovaikutus on aina pohjimmiltaan itsensä alttiiksipanemista – jommankumman ellei kummankin taholta. Siihen trollaaminenkin perustuu; kierre loppuu vain unohdukseen, väsymiseen eli purkaukseen. Syy ja seuraus menevät sujuvasti sekaisin.

Näin haetaan kielteisten tunteiden nousua – vailla sitä maalitettu ei ehkä edes noteeraa – saati reagoi tarkoitukselliseen provosointiin – yleensä epäonnistuen, kuten toivottiinkin. Tämä näet on täysin arvoton ihmistenvälisen vuorovaikutuksen menetelmä; olet yhä yksin etkä saavuttanut mitään. Ja koko maanko pitäisi tehdä sama perässä?

"Ainoa tapa välttyä trollaamiselta on tehdä itsensä näkymättömäksi tai eristäytyä. Sikäli, jos sekään lopulta mitään takaa."

Olennaista ei siis ole, että säilyttääkö hyvinvointivaltio ”työtä tekevien” luottamuksen – vaan tahtooko kukaan enää tehdä töitä, jos niiden varjolla joutuu häirityksi tai peittämään toden itsensä. YLE näet kertoi myös äsken senkin kuinka avoimesti heikko nainen ja feminiinisyyttään peittelemätön mies kaihtavat miesseuraa.

Kovettuminen, sopeutuminen ja kaapissa eläminen eivät nimittäin ole enää pitkään aikaan olleet maantapa, vaikka Suomen takapajuisissa kolkissa epäilemättä moista yhä luullaankin. Eikä kaikkea voi liioin lopettaa, siirtää Kiinaan, teettää robotilla tai jättää – persuista huolimatta perille asti päässeille – maahanmuuttajillekaan.

Niin julkisesti kuin yksityisesti ja syrjässä sekä ihmisjoukossa ja keskustassakin pitäisi käyttäytyä niin, että kanssaan tai lähelläkään olemisessa ei tule ongelmia. Tajuatko? Jos olet sietämätön; työvoima, sijoitukset, ostajat sekä arvostuskin jäävät saamatta – seurauksenaan pääoman arvo katoaa, valta haihtuu ja yhteiskunta romuttuu.