Tökeröyttä kaikenaikaa, -ikää ja välineissä

 Se on taas tämä aika vuodesta. Ventovieraatkin alkavat puhua toisilleen, kun katukuvassa näkyy muka uusia kasvoja ja kesän ulkopuolisen ajan suljettuna olleessa palvelussa on ruuhkaa. Käykin helposti niin, että puolessatoista tunnissa saa puhua enemmän kuin normaalisti viikossa.

Kirjastossa ei luonnollisesti ole henkilökuntaa paikalla omatoimiaikana, mutta yllätyin kuinka mitään neuvontachattiä tai -puhelinnumeroakaan ei saada perustetuksi – siispä viereisellä tietokoneella oleva saattaa joutua neuvomaan, kun tulostus on liian vaikeaa. Vastaan, jos kysytään vaan enhän minäkään noita sentään ulkoa osaa.

Poistuessani tapasin ulkona naisoletetun pesemässä kirjastoautoa painepesurilla; sanoin hänelle asiasta – lupasi käydä katsomassa, mutta mitähän tuosta hihittelystä pitäisi oikein ajatella? Väliäkö hällä, loppujenlopuksi. Minulla on useampi asia toimitettavanani, joten en jouda jäämään tähän moisia miettimään. Sataakin vielä.

"Sanoin hänelle asiasta – lupasi käydä katsomassa, mutta mitähän tuosta hihittelystä pitäisi oikein ajatella?"

Seuraavaksi olen palautumassa kierrokselta; kohtaan täkäläisittäin kevyenliikenteenväylää markkeeraavalla 80-luvun pururadalla koiranulkoiluttajan. Naisella on toppatakki päällä, vaikka on kesäkuu ja lämmintäkin taatusti yli 15 astetta. Ihmettelee, että eikö täällä ole kylmä kävellä. Ei, sanon jatkaen matkaani.

Se oli enteellinen kohtaaminen. Perästäni on tuskin lakannut kuulumasta, että eikö tosiaan kuin saavun omatoimiajalla olevalle kirjastolle. Ulos pyrkii nainen, jolla ei pidä pokka seistä oven edessä kunnes automatiikka sen sulkee. Olen kaivamassa korttia lompakosta, kun vielä pitää oikein varmistellakin omaa toimintaansa.

Kertaan, ettei ole tarvetta ”koodata”, sillä tämä avaisi oven minulle eikä niin saa tehdä. Tunnelma muuttuu niin oudoksi, jotta katson aiheelliseksi muistuttaa jokaista voivan jännittää ihmisen kohtaaminen niin, että puhuu vaikkei olisi asiaakaan. Naisen kavaljeeri protestoi ajamalla pihassa ympyrää polkupyörällään.

"Ihmisen kohtaaminen voi jännittää jokaista niin, että puhuu vaikkei olisi asiaakaan."

Saako ruveta vitsikkääksi? Kun glorifioidulla grillikioskilla jonottaminenkaan ei ole onnistua hiljaisuudessa, katson oikeaksi luikauttaa kahdelle korrektia paikkaansa tiedustavalle, etten ole väkivaltainen/lupaan olla lyömättä. Ei enää jaksa. Kun näihin lisää normaalit muistisairaat ja pihavanhukset, joilla on ”asiaa”; on aika kypsä.

Ihmisseura ei näet pääsääntöisesti nappaa. Olen vanhalla ikää muuttunut epäluuloiseksi ja tuppisuiseksi erakoksi; joskus nuorena olin liiankin avoin puhelias sekä sosiaalinen. Ensin en tuntenut ihmisluontoa, sekä sitten tunsin jo vaan koetin kieltää sen; inhimillinen identiteettihän ei näet hevillä muutu.

Löytyy täältä seinän/muun esteen ja itseni välistä änkeävät, päinkävelyä yrittävät ja naama nurinpäin kulkevatkin, mutta sellaisia ei ole tullut vastaani sulan veden aikana  – toistaiseksi. Niiden kanssa saattaa jopa olla jonkunsortin väkivaltariski, mutta onneksi pysyvät yleensä perustöhöinä eivätkä kärjistä tilannetta edelleen.

"On täällä väkivaltariskillisiä perustöhöjäkin, mutta onneksi he eivät yleensä kärjistä tilannetta edelleen."  

Koen olevani keski-ikäisenä aikuisena jossain vanhojen satuilijoiden ja nuorten kirjanoppineiden kiivailija-hurskastelijoiden välissä – tasapainottamassa sekä huolehtimassa että kaikki menee oikein – vaikken suurin surminkaan toivo joutuvani enää komentamaan ketään. Sitä tein aikanani ihan riittävästi, kiitos vaan.

Katselin Kirsi Marie Liimataisen Kun saa rakastaa dokumenttisarjan. Tulin surullisemmaksi, kun luulin voivanikaan sateenkaariseniorin jouduttua ottamaan kynsilakan pois toisen palvelutaloasukkaan pilkattua sitä julkisesti. Häpeällistä! Ei tuossa iässä pitäisi enää joutua kamppailemaan oikeudesta olla oma itsensä.

Tai entäpä toinen vastaava esimerkki? Kolmas tahtoi vain juttuseuraa, mutta neljäs töräyttikin päin naamaa, ettei paljon kiinnosta. Piti vielä olla olevinaan tuttuja. Oijoi. Julmaa. Kaikki eivät ole kaikkien kavereita eikä kaikkia kiinnosta kaikki, mutta kyllä tälläisestä tökeröydestä olisi pitänyt kasvaa pois jo lastentarhassa.